Nämä lukemat kertovat Seppo Rädyn valtavasta helpotuksesta – ”Olen tosi kiitollinen”

Julkaistu:

Verotiedot
Keihäslegenda Seppo Räty joutui muutama vuosi sitten jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Sen jälkeen hänen vuositulonsa ovat jääneet erittäin alhaisiksi.
Vuonna 2015 Seppo Räty tienasi vain 3 802 euroa, mikä oli 102 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna.

– Kyllä sitä joutuupi näillä tuloilla itseään kituuttamaan, 54-vuotias Räty kertoo Ilta-Sanomille.

– On mietittävä tosi tarkkaan, milloin esimerkiksi tankkaapi auton ja milloin käypi kaupassa. Mutta minkäs teet.

Kuusinkertaisen arvokisamitalin elämäntilanne on kuitenkin parantunut merkittävästi, sillä kesäkuussa hänelle myönnettiin valtion täysimääräinen urheilijaeläke. Se on kuukausitasolla noin 1 400 euroa bruttona. Näin ollen Rädyn bruttotulot ovat jatkossa vuositasolla minimissään 16 800 euroa.

– Urheilijaeläke on miulle suuri helpotus. Olen eläkkeestä tosi kiitollinen, Tohmajärven jätti painottaa.

”Tiukassa puristuksessa moni antaa periksi”

Räty ei ole ainoa entinen tai nykyinen huippu-urheilija, jonka vuosittaiset ansiotulot ovat selvästi suomalaisten palkansaajien keskiarvoa pienemmät. Selvityksen mukaan jopa yli puolet suomalaisista huippu-urheilijoista elää alle köyhyysrajan alle jäävillä tuloilla, toisin sanoen alle 1 200 euron kuukausituloilla.

– Urheilijoiden niukka palkkataso on iso ongelma. Voi huoletta sanoa, että se on selkeä jarru suomalaisen huippu-urheilun kehittymiselle – on itse asiassa ollut sitä jo vuosikymmeniä, Räty linjaa.

– Kun nuori lahjakas urheilija joutuu koko ajan miettimään, että miten hän pystyy elämään, paineet kasvavat. Se vaikuttaa kokonaisuuteen. Useat lahjakkuudet elävät vanhempien rahoilla, työttömyyskorvauksella tai opintotuella, jolloin he ovat todella ohuen kortin varassa. Tiukassa puristuksessa moni antaa ennen pitkää periksi.

Räty suomii voimakkaasti suomalaisten urheilujärjestöjen byrokraattisuutta. Hänen mielestään rahaa on tuhlattu aivan liikaa järjestelmien ylläpitämiseen.

– Perustetaan kaiken maailman Valoja ja Humuja, joihin uppoaa hurja määrä rahaa. Sellaiset turhat byrokraattiset organisaatiot pitäisi karsia pois, ja siitä vapautuva raha olisi ohjattava urheilijoille ja valmentajille, Räty ruotii.

Lue kaikki uutiset tuloista ja veroista täältä.

Ketkä Suomessa tienasivat yli 100 000 euroa? Katso IS:n verokoneesta.


Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt