Tenho, Max

Yleisurheilu

Millainen on suomalaisvalmentajan ja Julius Yegon valmennussuhde? Nyt puhuu Petteri Piironen

Julkaistu:

Rio 2016
Petteri Piironen antoi Julius Yegolle vinkkejä ennen keihäsfinaalia.
Kun Kenian Julius Yego viime vuonna heitti Pekingissä keihäänheiton maailmanmestariksi, hänen valmentajansa Petteri Piironen istui ikionnellisena katsomossa paikan päällä. Kun Yego lauantai-iltana kiskaisi Riossa olympiahopealle, Piironen istui kotisohvallaan – eikä ollut antanut kisan aikana ohjeen ohjetta kenialaiselle.

Piironen katkaisi juuri ennen olympialaisten alkua valmennussuhteensa Yegoon. Asiaan ei kuortanelaisluotsin mukaan liittynyt minkäänlaista dramatiikkaa, vaan se johtui yksinomaan siitä, ettei hän nähnyt enää etävalmentamisen auttavan kenialaista eteenpäin.

Rion kisojen aikana Yego itse oli kuitenkin hämmentynyt, kun hän kuuli medialta Piirosen päätöksestä.

– En ole tuollaisesta kuullutkaan, hän totesi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt Piironen astuu uudestaan esiin. Hän ottaa kantaa paitsi epäselvään tilanteeseen myös Rion finaaliin.

Petteri Piironen, onko yhteistyösi Yegon kanssa katkennut vai missä mennään tässä asiassa?

– Kun en päässyt Rioon paikalla, enkä pystynyt siltä osin auttaman urheilijaa, niin sanoin valmennussuhteemme olevan käytännössä ohi. Siis kun en ole fyysisesti läsnä. Sanoin asian ehkä liian suoraan, ja siksi se sai liian suuret mittasuhteet mediassa. Julius on hieno ihminen. Ymmärrän, jos hän oli Riossa hämillään kommenteistani kuultuaan. Toisaalta häntä oli ohjeistettu pysymään vaiti yhteistyöhömme liittyvissä kysymyksissä, jotta hänen keskittymisensä kisaan ei vaarantuisi.

Vinkkejä ennen loppukilpailua

Mitä mieltä olet Yegon hopeaheitosta?

– Karsinnan jälkeen laitoin Juliukselle koosteen hänen heitoistaan. Niissä muistutin vauhdin rytmistä ja käden liikeradasta sekä välinehallinnasta. Sanoin, että viisi metriä voi tulla lisää, kun ajoitukset toimivat ja keihäälle löytyy puhdas lentorata. Siinä mielessä yli 88 metrin heitto ei yllättänyt

Yegolle kausi on kuitenkin ollut erittäin haastava. Miten ihmeessä hän löysi huippukunnon juuri kreivinaikaan?

– Julius on aina pystynyt tekemään kauden parhaansa arvokisoissa, mikä kertoo urheilijan kilpailuluonteesta ja henkisestä vahvuudesta. Hänen kärkiheittonsa oli teknisesti onnistunut. Vauhdin rytmi toimi.

Kuinka paljon olet tällä kaudella vaikuttanut Yegon suorituksiin? Kuinka paljon kunnia kuuluu sinulle?

– Sitä on vaikea arvioida. Tein harjoitusrungon talven harjoituskaudelle ja annoin ohjeet harjoittelun pääpainoalueille. Julius on kuitenkin itse viime kädessä vastannut harjoittelun toteutuksesta ja fysiikan rakentamisesta. Itse olen antanut ennen kaikkea teknistä apua heittämiseen. Olen myös etsinyt syy- ja seuraussuhteita, mikäli jokin asia heitossa ei toimi.

”Rooliani tuotu liikaa esille”

Kuinka paljon olet nähnyt vierestä Yegon harjoittelua?

– Kesällä saimme vedettyä muutaman harjoituksen yhdessä. Lisäksi pystyin olemaan parissa kisassa paikalla, ja silloin pystyin antamaan hyvin uusia neuvoja esimerkiksi tekniikkaan liittyen. Julius elää joka solullaan intohimoisesti unelmiensa eteen. Minun rooliani ulkomaalaisen urheilijan taustalla on tuotu liikaa esille.

Mitä tarkoitat?

– Juliuksen menestyksen myötä itse urheilijaa ja hänen osaamistaan olisi pitänyt nostaa esille vieläkin enemmän. Urheilija on kuitenkin aina se pääsyy lopputulokseen. Valmentajat ovat vain apulaisia siinä matkalla.

Jatkuuko yhteistyösi Yegon kanssa jollain tavalla myös tulevaisuudessa?

– Tämän kauden jälkeen en ole jatkamassa valmennusta ulkomaalaisten kanssa. Sen asian Julius on tiennyt koko ajan ennen Rioa.

Mitä mieltä olet olympiakultaa tuloksella 90,30 heittäneen Thomas Röhlerin suorituksesta?

– Kesän 2016 selkeä kuningas voitti. Karsintaheittojen perusteella Thomas oli ottanut teknisesti takapakkia kesäkuun lopusta. Siinä mielessä oli yllätys, että hän pystyi nousemaan noin kovaan tulokseen – edelleen näkyneistä tekniikkavaikeuksista huolimatta. Kokonaisuutena kisa oli hyvätasoinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    4. 4

      Pohjoiskorealaisen loikkarin elimistöstä löytyi 27-senttinen mato – asiantuntijat epäilevät loisongelman liittyvän ihmisulosteen käyttöön ruuan maun parantamisessa

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Ensimmäistä länsimetroa ajanut Keijo: ”Vähän on karnevaalimeininki” – ensimmäiset matkustajat jonottivat Matinkylässä jo perjantaina

    7. 7

      Plusmalli Marjaana Lehtisen toimenpide sairaalassa meni pahasti pieleen: ”Ajattelin, että tässäkö tää elämä sitten oli”

    8. 8

      New Yorkissa tapahtui raaka rikos, jonka tekijää kuvattiin ”Viiltäjä-Jackiksi” ja ”seksuaaliseksi pervertikoksi” – syylliseksi paljastui suomalainen mies

    9. 9

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    10. 10

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    2. 2

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    3. 3

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    4. 4

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    5. 5

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    6. 6

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    7. 7

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    8. 8

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    9. 9

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    10. 10

      Läpivalaisu paljasti venäläismiehen autosta 146 kilon salakätköt: kaiutin täynnä Valion voita, ovessa Oltermannia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    4. 4

      Pohjoiskorealaisen loikkarin elimistöstä löytyi 27-senttinen mato – asiantuntijat epäilevät loisongelman liittyvän ihmisulosteen käyttöön ruuan maun parantamisessa

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. Näytä lisää