Heikki, Henna

Yleisurheilu

Onko tässä Rion olympialaisten koskettavin teko? ”Muistan hetken loppuelämäni ajan”

Julkaistu:

Rio 2016
Nikki Hamblin ja Abbey D'Agostino tarjosivat toisilleen ja katsojille ikimuistoisen hetken naisten 5 000 metrin välierissä.
Tiistaina kisattu naisten 5 000 metrin välierä tarjosi yhden Rion kisojen insipiroivimmista hetkistä.

Ei urheilusuorituksen takia, vaan urheiluhengen.

Sisäradalla juossut Uuden-Seelannin Nikki Hamblin kaatui kesken juoksun, ja hänen takanaan tullut Yhdysvaltain Abbey D'Agostino törmäsi Hambliniin ja tömähti itsekin radan pintaan.

Sen sijaan, että D’Agostino olisi jatkanut matkaa, hän palasi auttamaan maassa makaavaa itkuista Hamblinia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hamblin pääsi D’Agostinon rohkaisemana takaisin jaloilleen, ja molempien juoksu jatkui. D’Agostinon toinen jalka ei kuitenkaan kantanut kunnolla, ja hän romahti lopulta istumaan radalle kivun takia.

Nyt vuorostaan Hamblin odotti kilpasiskoaan ja antoi tälle kannustusta. Tässä vaiheessa olympiastadionin yleisö aplooderasi seisten näille kahdelle urheilijalle.

Molemmat pääsivät lopulta maaliin asti. Hamblin oli sijalla 15 ajalla 16.43,61, ja tuskaisesti juossut D'Agostino sijalla 16 ajalla 17.10,02. Molemmat jäivät kauas erän voittaneesta Etiopian Almaz Ayanasta (15.04,35).

Hamblin ja D'Agostino halasivat toisiaan lujasti, ennen kuin yhdysvaltalainen vietiin pyörätuolilla pois. Hamblin kiitteli vielä juoksun jälkeen D'Agostinoa tämän käytöksestä.

– Hän osoitti todella olympiahenkeä, Hamblin sanoi ABC Newsin mukaan.

– Kaaduin ja ihmettelin, että mitä oikein tapahtuu, miksi olen maassa. Sitten tunsin olkapäälläni käden, ja hän kehotti minua nousemaan ylös ja jatkamaan loppuun asti.

Hamblin sai kehotuksesta voimaa ja totesi, että näin tehdään. Kyseessä ovat kuitenkin olympialaiset.

– En ole koskaan ennen tavannut tätä naista. Eikö olekin upeaa, hän on uskomaton nainen.

Hamblin sanoi, että hän ei tule koskaan unohtamaan kilpailua, lukipa tulostaululla mitä tahansa.

– Tulen muistamaan tuon hetken loppuelämäni ajan, tuon naisen ravistamassa olkapäätäni, kehottamassa nousemaan ylös.

Molemmat juoksivat pääsivät lopulta finaaliin, kun sekä Yhdysvaltojen että Uuden-Seelannin joukkueiden tekemä protesti meni läpi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    2. 2

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    5. 5

      Lauri Markkanen onnitteli Iivo Niskasta – Vuoden urheilijalta humoristinen kuitti takaisin

    6. 6

      Pandat nauttivat ensimmäisen bambuaamiaisensa Ähtärissä – ihailevat suomalaista talvimaisemaa ikkunoiden läpi

    7. 7

      Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

    8. 8

      Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Presidentinvaalien törkykampanjat elävät somen omissa kuplissa – vain yksi huhu ylittänyt uutiskynnyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    6. 6

      ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

    7. 7

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    8. 8

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    9. 9

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    10. 10

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    2. 2

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    5. 5

      Lauri Markkanen onnitteli Iivo Niskasta – Vuoden urheilijalta humoristinen kuitti takaisin

    6. Näytä lisää