Suomen olympiajoukkue julkistetaan kello 17 – miesten keihäsvalinnassa ei vieläkään selvyyttä

Julkaistu:

Yleisurheilu
Suomen olympiakomitea järjestää kello 17 tiedotustilaisuuden, jossa on tarkoitus kertoa Suomen lopullinen joukkue Rio de Janeiron kesäolympialaisiin.
Varmaa on jo yksi asia: miesten keihäänheiton viimeistä jaossa olevaa paikkaa ei vielä täytetä.

Viime lokakuussa paikkansa lunastaneiden Tero Pitkämäen ja Antti Ruuskasen seuraksi Rioon mielivät Ari Mannio ja Teemu Wirkkala, joista kumpikaan ei ole heittänyt tällä kaudella kisapaikkaan vaadittavaa 83 metrin A-rajaa. Koska olympiarajoja on kuitenkin voinut yrittää jo viime vuoden toukokuusta alkaen, molemmilta raja löytyy – Manniolla 86,82, Wirkkalalla 84,39.

Yleisurheilussa valintaprosessi etenee niin, että Urheiluliitto esittää urheilijan valitsemista Olympiakomitean hallitukselle, joka tekee lopullisen päätöksen.

Urheiluliiton valmennusjohtaja Jorma Kemppainen kertoi Ilta-Sanomille maanantaina, ettei valintaa tehdä ennen ensi viikonloppuna Oulussa järjestettäviä SM-kisoja.

– Voin vahvistaa, ettei valintaa tehdä ennen Kalevan kisoja. Olympiakomitea järjestää tiedotustilaisuuden, jossa kerrotaan valintakriteereistä. En voi kommentoida asiaa muuten, Kemppainen sanoi.

IS tavoitti Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Kojonkosken, joka ei halunnut kommentoida valintakriteerejä.

– Tiedotamme asiasta kello 17, Kojonkoski tyytyi sanomaan.


Kolmella urheilijalla

Mikäli Suomi ei lähettäisi olympiakisojen miesten keihääseen kolmatta urheilijaa, se olisi ensimmäinen kerta 48 vuoteen. Vuoden 1968 Mexico Cityn olympiakisoissa sinivalkoisia värejä edustivat vain Jorma Kinnunen ja Pauli Nevala. Tuolloin Kinnunen heitti hopeaa, Nevala karsiutui.

Toissa viikolla Amsterdamissa järjestetyissä EM-kisoissa Ruuskasen ja Pitkämäen takana kolmas edustuspaikka meni Manniolle. Pitkämäen tavoin Mannion kisaurakka tyssäsi karsintaan tuloksella 78,55.

Kuutena viime vuonna seitsemissä arvokisoissa Mannio on vienyt kolmannen edustuspaikan neljästi (EM-2016, Oly-2012, EM-2012 ja MM-2011), Wirkkala kahdesti (MM-2015 ja MM-2013) ja Lassi Etelätalo kerran (EM-2014). Viime vuonna Wirkkala ei pystynyt kuitenkaan kilpailemaan Pekingin MM-kisoissa loukkaantumisen takia. Wirkkalan paikan sai Mannio, joka putosi loppukilpailusta oltuaan karsinnassa 14:s.

Tällä kaudella Mannio ja Wirkkala ovat kohdanneet viidesti. Voitot ovat Manniolle 3–2, mutta Wirkkala on vienyt kaksi edellistä otatusta. Mannion kuuden kilpailu keskiarvo on 79,22, Wirkkalan puolestaan 77,68 viidessä kisassa.

Kahden sisäpiirilähteen mukaan Rioon valitaan kaksikosta se, joka on parempi sunnuntaina Kalevan kisojen finaalissa – tuloksesta riippumatta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt