Ursula

Yleisurheilu

Pitkämäki rikkoo tänään ainakin yhden ysikymppisen

Julkaistu:

Yleisurheilun EM-kisat
Tero Pitkämäki saa keihäskarsinnassa 90 täyteen – kenttien määrässä.
Tänään 33 vuoden ja 200 päivän iän saavuttava Tero Pitkämäki on kilpaillut keihäänheitossa koko kuluvan vuosituhannen. Hänelle on merkitty vuodesta 2000 lähtien satoja kisoja: ensin eri puolilla Suomea ja myöhemmin ympäri maailmaa.

Maita on kertynyt kaikkiaan 25 ja eri kenttiä 89 kappaletta. Tänään tulee siis täyteen ysikymppinen, joka on keihäänheittäjien folkloressa pyhä lukema. Alankomaissa Pitkämäki ei ole aikaisemmin heittänyt, joten Amsterdamin museokorttelissa käytävä karsintakilpailu on uusi aluevaltaus.

Kahden taidemuseon – Rijksmuseum ja Van Gogh -museo – välisellä alueella järjestettävässä karsinnassa yleisö seuraa kisaa lähietäisyydeltä, kuten kunnon karnevaalissa pitääkin.

– Mikäs siinä, ei yleisön läheisyys minua häiritse, Pitkämäki kertoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Siinä nejoivat oluttaja pitivät meteliä, mutta minäheitin 89,03,joten nautintunnelmasta.

Hän on heittänyt hieman vastaavanlaisissa olosuhteissa ennenkin.

– Osallistuin vuonna 2013 Saksan Bad Köstritzissä tapahtumaan, jossa oli paljon väkeä ihan heittopaikan vieressä.

Eikä suomalaisen käsi tärissyt saksalaisyleisön pauhussa.

– Siinä ne joivat olutta ja pitivät meteliä, mutta minä heitin 89,03, joten nautin tunnelmasta, Pitkämäki muistelee.

Hänen mukaansa vastaavia karnevaaleja voisi järjestää useamminkin.

– Samaan tapaan kuin seiväshypyssä tai kuulantyönnössä tehdään.

Vaikka ilmajokinen ei ole aikaisemmin kisannut puukenkämaassa, seitsemän arvokisamitalia tuo tietyn rutiinin valmistautumiseen kauden toiseen kohokohtaan.

– EM-kisa menee Timanttiliigasta tutulla rytmillä. Pari päivää ennen kisaa paikalle, ja sitten karsinta ja vielä loppukilpailu päälle.

Timanttiliigassa heitetään vain yksi kisa, mutta kahden peräkkäisen rypistyksen suorittaminen on hyvää valmistautumista Rion olympiakisoihin, joissa on sama ohjelma.

Amsterdamissa Pitkämäki ei ole ennakkosuosikki.

–  Thomas Röhler on suosikki ja sitten on isompi haastajien joukko, Pitkämäki muotoilee tämänhetkisen asetelman putkenheitossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Mielenosoittajia raiteilla Tampereella – junaliikenne pysäytetty Vaasan ja Porin suuntaan

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    4. 4

      Ensi yönä kannattaa katsoa taivaalle: Meteoriparvi osuu Maan yläilmakehään – luvassa näyttäviä tähdenlentoja

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. 6

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – yksi henkilö otettu kiinni

    7. 7

      Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

    8. 8

      41,6 miljoonan jättipotti tuo ilotulituksen Savonlinnaan ja voittajalle kahvikutsun: ”Jos voittaja lukee tätä juttua”

    9. 9

      Alle 10 000 km mittarissa: Tämä Ford aiheuttaa kuhinaa ennen huutokauppaa

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    5. 5

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    6. 6

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    7. 7

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    8. 8

      Toni Edelmann on kuollut

    9. 9

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    10. 10

      Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Mielenosoittajia raiteilla Tampereella – junaliikenne pysäytetty Vaasan ja Porin suuntaan

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      20-vuotias kiekkolupaus löytyi kuolleena – tyttöystävä avautui Ruotsia järkyttäneestä tragediasta

    4. 4

      Ensi yönä kannattaa katsoa taivaalle: Meteoriparvi osuu Maan yläilmakehään – luvassa näyttäviä tähdenlentoja

    5. 5

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    6. Näytä lisää