Olympiavoittajat herkistyivät Paavo Nurmen haudalla – ”Kurinalaisuus oli hänen vahvuutensa”

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Turussa nähtiin päivällä tunteikas hetki, kun suomalaiset olympiavoittajat paljastivat olympiarenkaat neljän Turkuun haudatun kultamitalistin viimeisellä leposijalla.
Paavo Nurmi voitti tukuttain olympiamitaleja uransa aikana, mutta siitä huolimatta Juoksijoiden kuninkaan haudalla ei ole näkynyt ulkoista merkkiä juoksusaavutuksista. Keskiviikkona asiaan saatiin muutos, kun kymmenen suomalaista olympiavoittajaa paljasti Nurmen hautakiveen lisätyt olympiarenkaat.

Suomalaisten olympiavoittajien yhdistys on viime vuosina aktivoitunut korostamaan olympiakisojen merkitystä suomalaisessa urheilukulttuurissa. Yksi tapa on olympiarenkaiden lisääminen sinivalkoisten kultamitalistien hautakiveen.

– Olemme järjestäneet kymmenkunta tällaista tilaisuutta, sanoo Suomen Olympiavoittajat ry:n puheenjohtajana pitkään toiminut Pertti Ukkola.

Tamperelainen muistetaan painin olympiavoitosta Montrealin kisoista 1976.


Keskiviikkona renkaat saivat hautakiveensä Nurmen lisäksi maileri Harri Larva (kultaa 1500 metrillä 1928) ja painija Kaarlo "Kalle" Mäkinen (kultaa vapaapainissa 1928) sekä Aurajoen rannalla viimeiset vuotensa viettänyt kiekonheittäjä Armas Taipale (kultaa Tukholmassa 1912).

Larva innostui muistelemaan

Paikalla oli juoksija Pekka Vasala, joka on Nurmen ja Larvan ohella ainoa suomalainen 1500 metrin olympiavoittaja.

– Eli ainoa elossa oleva, Münchenissä 1972 kultamitalin voittanut Vasala muistutti tunteikkaassa puheessaan Larvan haudalla.

Vasala kertoi olevansa ensimmäistä kertaa Turun hautausmaalla, joten tilaisuus oli sikälikin harvinainen. Nurmen ja Larvan teot ja saavutukset olivat hänelle toki tuttuja.

– Tapasin Larvan aikanaan useampaan kertaan Suomi–Ruotsi-maaotteluissa, joita hän kävi katsomassa. Hän oli hiljainen kaveri, mutta innostui sitten puhumaan omasta urastaan.

Vasala ihailee Nurmen kurinalaisuutta

Nurmen saavutuksiin Vasala tutustui viimeksi muutama päivä sitten.

– Katsoin televisiosta hänestä kertovan dokumentin ja kyllähän siitä kävi jälleen kerran ilmi, kuinka poikkeuksellinen urheilija Nurmi oli.

Ennen kaikkea Vasalaa sykähdytti turkulaisen armoton asenne harjoitteluun ja elämään.

– Mielestäni kurinalaisuus oli hänen suurin vahvuutensa, Vasala arvioi.

Hautausmaakierroksen jälkeen olympiavoittajat jatkoivat päiväänsä kokoushuoneessa, sillä Turun tapahtuman yhteydessä järjestettiin yhdistyksen vuosikokous.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt