Kiistelty keihäsvalmentaja kulkee omaa tietään - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Kiistelty keihäsvalmentaja kulkee omaa tietään

Petteri Piironen valmensi afrikkalaisheittäjät sensaatiomaisesti kaksoisvoittoon viime kesän MM-kisoissa. Kiistelty valmentaja sanoo suoraan, että joidenkin suomalaisvalmentajien kanssa hänen ajatuksensa eivät kohtaa ollenkaan. Piironen haluaisi kuitenkin valmentaa myös suomalaisia huipulle.

Tilaajille

Tässä halauksessa on tunnetta. Petteri Piironen valmensi kenialaisen Julius Yegon ja egyptiläisen Ihab Abdelrahmanin keihään MM-finaalin kaksoisvoittoon viime vuonna.­

24.6.2016 10:00

Kuortaneenjärven rannalla vallitsee leppoisa tunnelma aurinkoisena, joskin tuulisena, kesäkuun iltapäivänä. Saksalainen kuvausryhmä on tekemässä kiinalaiselle televisiokanavalle dokumenttia maailmanluokan keihästähdistä Julius Yegosta ja Ihab Abdelrahmanista.

Ennen kesää 2015 kaksikosta ei kohistu edes Suomessa, keihäänheiton luvatussa maassa. Nyt kenialainen ja egyptiläinen ovat haluttua riistaa eri puolilla maailmaa.

Kiinnostus räjähti viime elokuun jälkeen: Yego voitti Pekingin MM-kisoissa kultaa hirmutuloksella 92,72 ja Abdelrahman hopeaa huippulukemilla 88,99. He tarjosivat sokkihoitoa myös Suomen keihässuuruuksille Tero Pitkämäelle ja Antti Ruuskaselle ja koko kansainväliselle keihäsperheelle. Miten ihmeessä afrikkalaisheittäjät nousivat yhtäkkiä huipulle?

 En koskaan pyrkinyt valmentajaksi, minä vain ajauduin tähän työhön.

Kuvausryhmän taustalla seisoskelee Yegon ja Abdelrahmanin valmentaja Petteri Piironen, joka valittiin vuoden 2015 parhaaksi valmentajaksi Suomessa. Hän odottaa omaa haastatteluvuoroaan.

Irvileuat kritisoivat Piirosen tammikuista valintaa vuoden valmentajaksi välittömästi, koska hän ei valmentanut menestykseen suomalaisia urheilijoita ja koska hän hoitaa tähtiurheilijoidensa valmentamisen suurimmaksi osaksi etätyönä kotoaan Kuortaneelta.

Urheilussa valinnat herättävät aina eripuraa. Piirosen kohdalla vähättelevät äänet saattavat olla kaikua jo pelkästään siitä, ettei Suomessa oikein tiedetä mitään miehestä, joka pian esiintyy näkemyksineen potentiaalisesti yli 400 miljoonalle kiinalaiselle tv-katsojalle.

Kuulopuheiden perusteella Piironen ei ole koskaan edes valmentajaksi pyrkinyt. Millaista Vuoden valmentajan arki oikein on? Miten tiivistä on hänen ja ykkössuojattiensa yhteistyö?

On tutustuttava puhuttuun, mutta harvan tuntemaan valmentajaan.

Petteri Piironen saa suojattinsa välillä Kuortaneen idyllisiin maisemiin.­

IMATRALLA KASVANUT Piironen istuu rennonoloisena ja hyväntuulisena Kuortaneen urheiluopiston hotelliaulassa. Kuvaukset saksalaisryhmän kanssa ovat ohi, nyt pitäisi jaksaa vielä yksi haastattelu.

»Poikien kannalta on tärkeää saada hoidettua kaikki mediajutut samana päivänä alta pois, niin voimme muina päivinä keskittyä puhtaasti oleelliseen, keihäänheittoon. Julius ja Ihab eivät kuitenkaan ole Kuortaneella ihan joka kuukausi», Piironen, 39, sanoo.

Hän toimii urheiluopiston keihäänheiton lajivalmentajana ja kantaa kokonaisvastuun opiston yleisurheilutoiminnasta. Lisäksi entisellä lätkäjätkällä on muutamia henkilökohtaisia valmennettavia, mukaan lukien Yego ja Abdelrahman.

Timanttiliigan Oslon osakilpailusta on vajaa viikko, ja seuraava kilpailu Tukholmassa on jo ovella. Yego ja Abdelrahman pyörähtävät valmentajansa luona ja kertovat lähtevänsä hetkeksi huoneisiinsa lepäämään. On hyvä hetki kysyä Piiroselta kiistelyä herättäneen valmentajatittelin merkityksestä.

Hän miettii vastaustaan yllättävän pitkään, aivan kuin ei olisi koskaan kysymystä kuullutkaan.

»No, kyllähän se merkitsee itselleni paljon, totta kai. Viime syksynä ei tullut mieleenkään, että oma nimi voisi olla edes ehdokaslistalla. Siellä se nimi nyt kuitenkin on.»

Vaatimattomalta vaikuttava Piironen ymmärtää yskän. Valinnan aiheuttamasta kritiikistä puhuminen ei tuota ongelmia.

»Olisin toki voinut mennä lavalle ja sanoa, että en kehtaa ottaa palkintoa vastaan, koska en valmentanut suomalaisia MM-mitaleille. Tuskinpa se olisi ketään hyödyttänyt.»

»Kiekkomaailma ei palvellut riittävästi omia valmennuksellisia intohimojani», Petteri Piironen sanoo.­

ON MENTÄVÄ juurille asti. Piironen harrasti Imatralla sekä keihäänheittoa että jääkiekkoa, joka oli aluksi hänen ykköslajinsa. Paikallisen Ketterän 1976 syntyneet juniorit selvisivät jopa C-nuorten SM-sarjaan, mikä oli pienen kaupungin seuralta erinomainen saavutus.

Puolustajana uurastanut Piironen alkoi kääntyä keihäänheiton puolelle viimeistään päästyään Kuortaneen urheilulukioon vuonna 1992. Innostus yleisurheiluun oli syttynyt muutamaa vuotta aiemmin naapurissa asuneen Kim Leschin ansiosta. Lesch oli lahjakas pikajuoksija, josta tuli myöhemmin 100 metrin SM-kultamitalisti.

»Kimin kanssa kisailimme usein juoksuradalla, mutta en koskaan pärjännyt hänelle. Heittolajeissa osat sen sijaan vaihtuivat, heittäminen tuntui heti luontevalta. Siksi ajauduin keihäänheittoon», Piironen kertoo.

Imatralla yleisurheilunuoria valmensi Markku Mononen, seiväshyppääjänä kansallista mainetta niittäneen Matti Monosen isä. Piirosen mukaan valmennus oli laadukasta.

Vuoden 1990 Vetoapukisoissa keppi ei vielä lentänyt vaan tuloksena oli toiseksi viimeinen sija. Vuotta myöhemmin keihäs kuitenkin kaarsi jo yli 63 metriä, mikä roihautti lopullisesti kipinän 15-vuotiaan imatralaisen rintapielessä. Sitten odottikin muutto Kuortaneelle.

Urheilulukion aikana Piironen tutustui maineikkaaseen keihäsluotsiin Kari Ihalaiseen, josta tuli sittemmin hänen henkilökohtainen valmentajansa. Koulunkäynti oli vähän niin ja näin, eivätkä tulevaisuuden suunnitelmat kirkastuneet vielä armeijavuodenkaan jälkeen. Sen jälkeinen vuosi meni kuulemma enemmän tai vähemmän »huithapelimeiningillä».

Kunnes kännykkä soi keväällä 1997. Kuulantyönnössä alle 19-vuotiaiden EM-kultaa pari vuotta aiemmin voittaneella Tepa Reinikaisella oli asiaa. Hän ehdotti opiskelua Seinäjoen ammattikorkeakoulussa, jossa oli seuraavana lukukautena alkamassa urheilumarkkinoinnin linja.

 Jääkiekossa on jo huippu-urheilijoita, mutta myös joukon jatkeena kulkevia.

»Sanoin aluksi, että en lähde, koska koulu oli englanniksi ja olin kirjoittanut siitä aineesta vain A:n paperit. Mutta kun ei oikein muutakaan tekemistä löytynyt, päätin lopulta hakea sinne. Ihme kyllä, heti tärppäsi», Piironen hymähtää.

Opiskeleminen oli edelleen melkoista tervanjuontia. Keihäs kiinnosti enemmän. Piironen kiskaisi vuonna 1995 lupauksia herättävästi 76,38, vasta 18-vuotiaana. Sitten alkoi vammojen ja vääränlaisen harjoittelun kierre, joka lopulta päätti hänen uransa vuosina 2000–2001. Kivut äityivät liian suuriksi. Eikä ihme, sillä hänen selästään löydettiin tutkimuksissa nikamakaaren murtuma ja välilevyn pullistuma.

»Voimatreenin määrä oli yksinkertaisesti ollut liian suurta», Piironen kertoo.

»Vahvuuteni heittäjänä olivat nimenomaan nopeudessa ja terävyydessä. Potentiaali olisi myöhemmin riittänyt kenties joihinkin 80–85 metrin kaariin, mutta koska kymmeniätuhansia markkoja maksava selkäleikkaus olisi pitänyt maksaa omasta pussista, päätin panna pillit pussiin.»

Miksi atleettisen nuoren potentiaali ei olisi terveenä riittänyt jopa pitemmälle, päälle 85 metrin kaariin? Vastaus on mielenkiintoinen.

»Anatominen lahjakkuuteni ei olisi siihen riittänyt. Loppujen lopuksi heittokäden geenitekijät ratkaisevat huipulla – ainakin kun aivan huippukaarista puhutaan. Esimerkiksi Ihabilla on metrin pitempi käsiväli kuin minulla, se mahdollistaa huippukaaret. Juliuksen heittokäden liikkuvuustekijät ovat puolestaan omaa luokkaansa», Piironen ruotii.

»Maailmanennätysmies (98,48) Jan Zeleznyn suuruus perustui juuri tähän, teknisesti täysin uniikkiin osaamiseen. Keihäänheitossa kaikki ratkaiseva tapahtuu sadan millisekunnin sisällä. Tukijalkaan kohdistuu juuri ennen heiton lähtöä 500–700 kilon paine, eikä heittäjä voi varastaa milliäkään sinä aikana kun voima virtaa kehon läpi. Ajoituksen ja heittokulman on osuttava täysin nappiin.»

Petteri Piironen toimii lajivalmentajana Kuortaneen urheiluopistolla.­

URHEILU-URAN päätyttyä Piirosen tulevaisuuden suunnitelmat olivat kaikkea muuta kuin selvät. Yhtenä vaihtoehtona siinsi paluu Imatralle, ja »paskatankojen rassaaminen». Siitä työstä Piironen olisi saatettu pian bongata, ja sen jälkeen häntä ei todennäköisesti olisi enää keihään parissa nähty.

Sitten ilmaantui uusi, mielenkiintoinen tilaisuus.

Kari Ihalainen lähti Suomen urheiluliiton palvelukseen, jolloin hänen lajivalmentajan paikkansa tuli avoimeen hakuun. Seinäjoella opiskellessaan Piironen oli avustanut Ihalaista säännöllisesti kotimaisten ja ulkomaalaisten heittäjien valmentamisessa, nimenomaan oppi-isänsä pyynnöstä. Tämä painoi varmasti valitsijoiden vaakakupissa.

»En koskaan pyrkinyt valmentajaksi, minä vain ajauduin tähän työhön», vahvistaa Piironen, joka suoritti valmentajan ammattitutkinnon vuosina 2001–2003.

»Kun Karin lähtö selvisi, tuli jotenkin sellainen luontainen fiilis, että juuri Kuortaneen lajivalmentajan pesti olisi minua varten. Ilmeisen oikea päätös, koska sillä tiellä olen edelleen.»

Piironen sanoo tekevänsä päivittäin valmennustyötä 10–15 eritasoisen heittäjän kanssa. Osa näistä opiskelee Kuortaneella, osa on ulkomaalaisia leireilijöitä, osa taas omia henkilökohtaisia valmennettavia. Tähtikaksikon lisäksi hänen nykyisiä suojattejaan ovat Sami Peltomäki ja ruotsalainen Sofi Flinck. Aiemmin hän on luotsannut esimerkiksi Teemu Wirkkalaa.

»Jonkin verran olen taas viime vuosina vaikuttanut Teemunkin taustalla, mutta varsinaista valmennussuhdetta meillä ei ole», Piironen sanoo.

Parhaimmillaan yli 87 metriä heittänyttä Wirkkalaa ovat lisäksi valmentaneet isä Hannu Wirkkala, Kari Ihalainen, Hannu Kangas ja Kimmo Kinnunen – tai ovat ainakin yrittäneet valmentaa. Wirkkala tunnetaan keihäspiireissä vahvana oman tiensä kulkijana.

»Teemu on vahva harjoituksissa, mutta hänen pitäisi oppia heittämään rennosti myös kisoissa. Nyt hän on fyysisten ominaisuuksiensa puolesta ennätyskunnossa, mikä lupaa hyvää kesää.»

Ihab Abdelrahman rantautui Kuortaneelle vuonna 2009 IAAF:n tarjoaman stipendin turvin. Stipendin sai myös Julius Yego, joka tuli Pohjanmaalle ensimmäisen kerran vuonna 2012. Tuolloin Piironen otti itsekin rohkean askeleen.

Petteri Piironen vastasi Ilveksen fysiikkaharjoittelusta vuosina 2013–15.­

KUN KIEKKOLEGENDA Raimo »Raipe» Helminen sai potkut Ilveksen päävalmentajan paikalta tammikuussa 2013, perinteikäs tamperelaisseura palkkasi uudeksi luotsikseen KalPassa vaikuttaneen Tuomas Tuokkolan, joka oli taannoin valmentanut Piirosta jääkiekon alasarjoissa, Alavuden Peli-Veikoissa. Ei aikaakaan, kun Piirosen puhelin soi.

»”Tumppi” kyseli, että tietäisinkö ketään hyvää fysiikkavalmentajaa Tampereen seudulta. Sanoin, että ei tule mieleen ketään, mutta Kuortaneella saattaisi yksi sellainen olla», Piironen sanoo.

Siitä kaksikon yhteistyö lähti. Piironen vastasi Ilveksen fysiikkaharjoittelusta keväästä 2013 loppukesään 2015. Miehen itsensä mukaan kiinnostus oli alkanut kadota jo aiemmin.

»Ensimmäisen kauden toimin Ilveksessä oman toimen ohella, toisen päätoimisena virkavapaan turvin ja kolmannen taas oto-pohjalta. Kyllästyin matkustamaan Kuortaneen ja Tampereen välillä, se kävi liian raskaaksi», kolmen lapsen isä perustelee.

»Ja muutenkin. Jos piti puntaroida kiekkojoukkueen fysiikkavalmentajan työn tai maailmanluokan keihäsmiesten valmentamisen välillä, niin eihän siinä tarvittu minkäänlaista mietintämyssyä. SM-liiga oli arvokas kokemus, mutta ei kiekkomaailma kuitenkaan palvellut riittävästi omia valmennuksellisia intohimojani.»

Piirosen työn laatua on epäilty. Ilves kärsi hänen aikanaan yllättävän suurista ja toistuvista loukkaantumissumista. Kysymyksiä heräsi. Tehtiinkö fysiikkaharjoittelussa asioita väärin? Onko keihäsmiehellä sittenkään annettavaa lätkäjätkille?

Tämäkin aihe on Piiroselle odotetusti tuttu.

»Tulin itsekin vainoharhaiseksi, kun pelaajiamme oli jatkuvasti sairastuvalla. Sitä en kuitenkaan allekirjoita, että pelaajamme olisivat olleet heikossa fyysisessä kunnossa. Tiedän testitulokset, ja tiedän useimpien loukkaantumisten todellisen aiheuttajan: kontaktit», Piironen vastaa kritiikkiin.

Viime vuosina useat kiekkovalmentajat ovat puhuneet siitä, että suomalaiset junioripelaajat ovat rapakuntoisia ja että heidät on usein laitettava tehokuurille aikuisten tasolla. Piironen on samaa mieltä.

»Moni SM-liigaan noussut nuori pelaaja joutuu treenaamaan 2–3 vuotta tiukasti fysiikkaa pystyäkseen pelaamaan sarjassa. Sanoisin, että suomalaisessa jääkiekossa on jo huippu-urheilijoita, mutta vastaavasti myös joukon jatkeena kulkevia. Absoluuttiseen huippu-urheiluun jääkiekolla on vielä matkaa», hän näkee.

»Itseäni häiritsee SM-liigassa se, että kilpailukaudella pelaajia kehittävän treenin tekeminen on lähes mahdotonta, kiitos tiukan ottelutahdin. Fysiikkavalmentaja ei pääse toteuttamaan itseään.»

Suomeen saapuminen oli Julius Yegolle ja Ihab Abdelrahmanille aluksi valtava kulttuurisokki.­

KOLMEKESÄISEN lätkäprojektinsa aikana Piirosen katseet olivat koko ajan tiukasti kiinni kahdessa huippulahjakkaassa heittäjässä, Yegossa ja Abdelrahmanissa. Heistä kummallekin Suomeen rantautuminen oli aluksi valtava kulttuurisokki – ennen kaikkea talven kylmyyden vuoksi.

Sekä Yegolla että Abdelrahmanilla jäi ensimmäinen, stipendin mukainen kolmen kuukauden jakso kesken. Kumpikin kuitenkin palasi myöhemmin oma-aloitteisesti Kuortaneelle.

Abdelrahman vieraili Pohjanmaalla sekä 2009 että 2010, mutta sen jälkeen seurasi erinäisten syiden vuoksi kolmen vuoden tauko. Moskovan MM-vuoden 2013 jälkeen hän on ollut säännöllinen näky Kuortaneella. Yego puolestaan on leireillyt urheiluopistolla vain harvakseltaan vuoden 2012 jälkeen, vaikka Piironen on siitä lähtien valmentanut häntä.

Kun Yego saapui Kuortaneelle, hän ei ollut koskaan punttisalia nähnytkään. Penkistä nousi vaivaiset 60–70 kiloa. Kun Abdelrahman saapui Kuortaneelle, hänellä ei ollut edes kunnollisia lenkkareita mukanaan. Jalat toimivat kömpelösti.

»Ihab ei ensimmäisellä vierailullaan osannut sanaakaan englantia, mikä vaikeutti sopeutumista. Julius taas ei voi sietää kylmyyttä. Keniassa on yleensä yli 25 astetta lämmintä, ja jos Julius näkeekin lunta, hän paskoo heti housuunsa», Piironen sanoo naurahdellen.

Muutaman viime vuoden aikana valmentajan ja heittäjien yhteistyö on tiivistynyt. Kehittynytkin, ainakin jatkuvasti parantuneiden tulosten perusteella.

 Kun kaksi omaa suojattia oli yhtäkkiä sijoilla yksi ja kaksi, pää meni sekaisin.

»Ihab ja Julius ovat täysin erilaisia heittäjiä. Ihab perustaa heittonsa isoksi osaksi voimaan, hänen jalkatyönsä on yhä keskeneräistä. Julius puolestaan on aina ollut luonnostaan sähäkkä jaloistaan. Kuortaneella Ihab kävelee usein mielellään automaattisesti punttisalille, kun taas Juliusta ei meinaa saada kepin äärestä kirveelläkään.»

Tullaan mielenkiintoiseen pointtiin. Mikä on oikea tapa valmentaa keihäänheittäjiä? Vai onko yhtä ainoaa oikeaa tapaa olemassakaan?

Tästä Suomen keihäspiireissä tunnetusti riidellään – on riidelty jo vuosikymmenten ajan. Edelleen on olemassa eri leirejä, joissa ajatellaan valmentamisesta selvästi toisistaan poikkeavasti. Pahimmillaan tämä itsekäs sokeus on tuhonnut lahjakkaiden heittäjien uria. Kateus on läsnä.

Kateus saattaa olla yksi syy myös siihen, miksi keihäspiireissä monet ovat Piirosta ja hänen metodejaan vastaan. Raakaan voimaan luottavat esimerkiksi kuusinkertainen arvokisamitalisti Seppo Räty ja Kari Ihalainen, kun taas Piironen haluaa korostaa yksilöiden vahvuuksia, niiden tukemista.

»Leirejä tosiaan on. Emme ole henkilöinä riidoissa, mutta joidenkin kanssa ajatukset eivät kohtaa alkuunkaan. Rädyn kanssa emme ole valmennuksellisesti edes samassa kirjassa, emme oikein Ihalaisenkaan kanssa. Kimmo Kinnusen kanssa ollaan nykyään jo samalla sivulla», Piironen avartaa.

»Kimmo on kertonut, että jos aloittaisi uransa huipulla nyt, hän ei enää treenaisi hulluna norsukyykkyä 350–400 kilon painoilla. Hän kuulemma uskoo taannoisen, yltiöpäisen voimatreenin rikkoneen hänen selkänsä ja lonkkansa.»

Piironen uskoo, että oikeita tapoja on monia. Kysymys on hänen mielestään ennen kaikkea eri metodien yhteensovittamisesta – siis yksilön vahvuuksien ymmärtämisestä.

»Itse en vaikkapa Juliuksen kohdalla voisi edes harkita, että lisäisimme voimatreeniä selvästi, koska se todennäköisesti tappaisi hänen hienot nopeusominaisuutensa. Ei siinä olisi mitään järkeä. Sitä paitsi tiedän, että keihäänheitossa voi pärjätä ilman maksimaalista voimaharjoitteluakin.»

Petteri Piirosella ja hänen suojateillaan oli Pekingissä aihetta riemuun.­

PALAAMME PEKINGIN MM-kisoihin. Pitkään näytti siltä, että Abdelrahman korjaa koko potin, kunnes Yego iski hirmukaarensa. Koko stadion mykistyi. Piironenkin.

»Se oli sokki. Kun kaksi omaa suojattia oli yhtäkkiä sijoilla yksi ja kaksi, pää meni sekaisin», Piironen myöntää.

Hän on valmentanut kaksikkoa tällä kaudella pitkälti samaan tapaan kuin viime vuonna. Abdelrahman leireili Kuortaneella syksyllä kuutisen viikkoa. Tammikuussa hän matkusti kahdeksi kuukaudeksi Etelä-Afrikkaan, jossa Piironen oli mukana yhteensä neljä viikkoa. Toukokuussa egyptiläinen saapui jälleen Kuortaneelle, tällä kertaa muutamaksi viikoksi. Tukholman kisan jälkeen hän palaa Kuortaneelle vielä viikoiksi.

Myös Yego palaa Kuortanelle ennen Rion olympiakisoja, mutta hänen kohdallaan Piironen on joutunut turvautumaan valmennuksellisiin erivapauksiin.

»Hän ei ole ollut läheskään yhtä paljon Kuortaneella juuri kylmyyden pelkonsa takia. Teen hänelle koko ajan ohjelmia ja videoita, jotka sitten lähetän hänelle Keniaan. Ongelmia ei ole, sillä hän on mahdottoman intohimoinen harjoittelija.»

Ennen Pekingiä Piironen oli kuitenkin räjähtänyt. Kumpikin suojateista jätti Kuortaneen viimeistelyleirin väliin ja jäi kotiinsa harjoittelemaan.

»Yhteenotot johtuivat siitä, ettei kumpikaan uskaltanut aluksi kertoa todellista syytä leirin peruuntumiseen. Kunnes selvisi, että Julius halusi viettää aikaa muutaman kuukauden ikäisen poikansa kanssa ja että Ihab halusi olla sairaan äitinsä tukena», Piironen kertoo.

»Sanaharkkaa riitti, mutta Pekingissä välimme kuitenkin lämpenivät nopeasti. Kun lopputulos oli napakymppi, keskinäinen luottamuksemme vahvistui merkittävästi. Tähän kauteen on ollut helpompi lähteä, koska tunnen pojat ja heidän tarpeensa paremmin.»

Piironen sai juhlia MM-Pekingissä 2015.­

SEURAAVAKSI PAIKALLE saapuvat kuin tilauksesta Yego ja Abdelrahman. Iltapäivän harjoitukset odottavat. Piirosen hakiessa vielä lisää kahvia on hetki aikaa vaivata keihästykkejä.

Millainen valmentaja Piironen on? Ihab katsoo kysyvästi Yegoa, tarjoten tälle ensimmäisen vastausvuoron.

»Petteri on mainio valmentaja. Hänen lajiasiantuntemuksensa on huippuluokkaa, ja tunnen koko ajan kehittyväni hänen alaisuudessaan», Yego aloittaa.

»Petteri on todella hyvä. Tärkeintä on, että hänen kanssaan pystyy keskustelemaan mistä tahansa asiasta. Se synnyttää luottamusta, joka on aina kaiken perusta. Hän on tehnyt valtavasti töitä urani eteen», Abdelrahman lisää.

Piironen palaa muutaman minuutin päästä. Saman tien keihäskaksikko häipyy jo kohti treeniareenaa. Vaihdamme vielä pari sanaa. Ensin on kysyttävä Rion tulevasta kisasta.

»Olympiavoittoon vaaditaan varmasti yli 90 metrin kaari. Pojilla on siihen kaikki edellytykset. Juliuksen maksimipotentiaali on jossain 93–95 metrin välillä, ja samoilla lukemilla on niin ikään Ihabin potentiaali. Jotta tuollaiset kaaret nähtäisiin, kaiken pitäisi osua täysin nappiin», Piironen muistuttaa.

Tammikuun Urheilugaalassa Petteri Piironen valittiin Vuoden valmentajaksi.­

Seuraava kysymys koskee Piirosen tavoitteita. Kuinka paljon hän sai lisää itseluottamusta Vuoden valmentaja -tittelistä? Piironen huokaisee äänekkäästi. Kestää taas aikansa ennen kuin hän vastaa.

»Jos katson, ketkä valmentajat ovat palkinnon aiemmin voittaneet, en oikein osaa nähdä itseäni samalla listalla. Toisaalta nyt kun nimeni joka tapauksessa on siellä, tiedän tehneeni asioita oikein. Kyllä siitä itseluottamusta saa», hän myöntää.

»Olen sanonut lopettavani, kun joku suojateistani voittaa olympiakultaa. Rion jälkeen joudun ehkä vetämään sanojani takaisin ja linjaamaan lopettavani sitten, kun joku suomalaisista suojateistani voittaa olympiakultaa.»

Urheilusanomat 25/2016

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?