Silja, Selja

Yleisurheilu

ADT:n Timo Seppälä ihmettelee dopingsaagan päätöstä: ”Tuntuu oudolta, miten tuosta voi selvitä”

Julkaistu:

yleisurheilu
Vadim Devjatovski kärysi jo kolmatta kertaa, mutta valkovenäläinen on saanut vain yhden dopingtuomion.
Moukarinheittäjä Vadim Devjatovski saa pitää kultamitalinsa Helsingin MM-kisoista 2005. Asialle saatiin vahvistus maanantaina, kun Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS kertoi Valko-Venäjän yleisurheiluliiton voittaneen Wadan kolmen vuoden oikeustaistelun jälkeen.

Devjatovski voitti jo toista kertaa dopingkiistan vetoomustuomioistuimessa, vaikka antoi positiivisen dopingnäytteen.

– Tämä syö uskottavuutta antidopingtyön päätöksenteolta. Kiusallinen uutinen, ADT:n lääketieteellinen johtaja Timo Seppälä sanoi IS:lle.

– Vielä ei ole tietoa, mikä tässä on syynä. Tuntuu kuitenkin oudolta, että miten tuosta voi selvitä, CAS:ilta kun ei ole vielä ilmestynyt perusteluita päätökselle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Devjatovski on kärynnyt urallaan kolmessa dopingtestissä. Ensimmäisen kerran Devjatovski narahti vuonna 2000, jolloin hän kärsi kahden vuoden kilpailukiellon.

Hän voitti olympiakultaa jälleen Pekingin olympiakisoissa 2008, mutta menetti mitalin positiivisen dopingtestin takia. Vuonna 2010 CAS kuitenkin palautti kultamitalin Devjatovskille, koska Pekingin dopinglaboratoriossa ei ollut noudatettu kaikkia kansainvälisiä sääntöpykäliä.

– Devjatovskilla on kyllä hirmu hyvät juristit taustallaan, IAAF:n hallituksen jäsen ja Euroopan yleisurheiluliiton EA:n puheenjohtaja Antti Pihlakoski sanoi IS:lle aiemmin maanantaina.

– Lakimiehet katsovat niin tarkasti pykäliä, että sieltä on voinut löytyä joku tekninen testiin liittyvä syy, Seppälä pohti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  3. 3

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  4. 4

    Dopingista kärynnyt Therese Johaug nöyrtyi vihdoin tv-dokumentissa: ”Vastuu oli lopulta minun”

  5. 5

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  6. 6

    Aikuista miestä ei tuomittu 10-vuotiaan raiskauksesta, koska tytön ei katsottu vastustelleen – rikosoikeuden professori kritisoi

  7. 7

    Nämä ammattilaiset revitään nyt käsistä – katso oman alueesi tilanne

  8. 8

    ”Bosnian teurastaja” Mladicille elinkautinen kansanmurhasta

  9. 9

    Perustuslakivaliokunta lausui alkoholilaista: Alkoholin nettimyynnin kieltämiselle ei ole perusteita

  10. 10

    8 kuukautta Pohjois-Korean vankina ollut amerikkalaismies paloi kuoliaaksi epäselvissä olosuhteissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  3. 3

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  4. 4

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  5. 5

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  6. 6

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  7. 7

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  8. 8

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  9. 9

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  10. 10

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Katso kartta: Lapin meteoriitti putosi Vätsärin erämaahan – jopa kymmeniä kiloja kappaleita maastossa

  3. 3

    Entinen NHL-kiekkoilija elää muistinsa menettäneenä kadulla – isän viestit kertovat karusta kohtalosta: ”Hän puhuu itsemurhasta”

  4. 4

    Dopingista kärynnyt Therese Johaug nöyrtyi vihdoin tv-dokumentissa: ”Vastuu oli lopulta minun”

  5. 5

    Kituutatko itsesi lihavaksi? 5 tehokasta tapaa aktivoida aineenvaihduntaa

  6. Näytä lisää