Menettääkö Usain Bolt ME-tuloksiaan hänelle? ”Se on erittäin mahdollista”

Julkaistu:

Yleisurheilu
Jamaikalainen pikajuoksun supertähti Usain Bolt on vaarassa menettää osan huikeista maailmanennätyksistään.
Usain Bolt, 29, jahtaa Rio de Janeiron olympiakisoissa kolmatta perättäistä triplaa (satasen, 200 metrin ja pikaviestin kultaa).

Hän on mestaruuksiensa lisäksi maailman nopein mies monella mittarilla. Boltilla on hallussaan maailmanennätys niin sadalla (9,58) kuin 200 metrillä (19,19). Jälkimmäisen matkan tilastoissa hän on nopein myös nuorisosarjoissa.

Vuonna 2002, vain kuukautta ennen 17-vuotissyntymäpäiväänsä, Bolt juoksi 200 metriä aikaan 20,13 ja vuotta myöhemmin vielä kaksi kymmenystä nopeammin (19,93).

Bolt voi kuitenkin pian menettää ennätyksensä, sillä USA:sta on noussut kova haastaja.

Miamissa lukiota käyvä Tyrese Cooper täytti viime viikolla 16 vuotta – ja on tilastoajoissa Boltin jalanjäljillä.

Cooper juoksi kotikulmillaan helmikuun lopulla kovia aikoja, sillä 100 metriä taittui 10,49 ja 200 metriä 20,68. Myös 400 metrillä hän juoksi kelpo ajan, 46,49.



– Hänen tekniikkansa ei ole paras mahdollinen, mutta juoksu pysyy samanlaisena loppuun saakka. Se on ehdoton edellytys huippuaikoja ajatellen niin 200:lla kuin 400 metrillä. Hän hyödyntää aktiivisesti nilkkojaan ja lantioitaan, mikä auttaa liikkeen suuntautumisessa suoraviivaisesti eteenpäin, arvioi yleisurheiluvalmentaja Mika Järvinen, joka on valmentanut muun muassa 10-ottelun entistä ME-miestä Tshekin Tomas Dvorakia.

Cooper kuin Michael Johnson

Järvisen mukaan Bolt oli Cooperin ikäisenä juoksijana teknisesti parempi, mutta jenkkilupauksesta löytyy yhtäläisyyksiä 1990-luvulla kakkosta ja ratakierrosta dominoineeseen Michael Johnsoniin.

– Cooper muistuttaa hieman Johnsonia. Kummankin juokseminen saattaa näyttää jäykältä, mutta näin ei ole. Se on jämäkkää.

* Alla oleva videolla Cooperin 200 metrin ennätysjuoksu.



– Valmentajan silmin Bolt oli samanikäisenä potentiaalisempi kehitettävä, mutta Cooperilla on kaikki ainekset olla seuraava supertähti. Ensimmäinen ja tärkein asia on kuitenkin aina se, että urheilijan on pysyttävä terveenä, Järvinen muistuttaa.

Cooperin ase on etenkin vahva loppujuoksu, jossa tekniikka pysyy kasassa kilpakumppaneita paremmin.

– Hänellä on erinomainen maitohaponsietokyky, jonka ansiosta hän pystyy pitämään juoksunsa kasassa ja vauhtinsa maksimaalisena, Järvinen sanoo.

Lähtijänä täysi raakile

Usain Boltin ensimmäinen virallinen sadan metrin aika on vuodelta 2007, jolloin hän juoksi 20-vuotiaana etusuoran aikaan 10,03. Cooperin ennätys on toistaiseksi 10,49, mutta Järvinen arvioi hänen pystyvän jo nyt 10,1–10,2:n aikoihin.

Esimerkkinä hän käyttää alla olevaa videota:



– Kilpailuhan oli häneltä aivan kauhea. Hän jäi telineisiin, nousi niistä aivan pystyyn ja kompuroi ensimmäiset askeleet. Silti hän juoksi 10,57, Järvinen päivittelee.

Järvinen arvioi, että Cooper soveltuu tällä hetkellä parhaiten 200 metrille. Kysymys kuuluukin, lähtevätkö valmentajat kehittämään lupauksesta sadan vai 400 metrin juoksijaa. Järvisen mukaan päätöksiä saatetaan tehdä, kun Cooper täyttää 18 vuotta ja yliopistot voivat tarjota hänelle sopimusta.

– Cooper on vielä lukiossa, eli yliopistot eivät saa vielä lähestyä häntä, mutta sitten kun ovet aukeavat, hän saa tarjouksia joka puolelta.

Järvinen toimi pikajuoksuvalmentajana Texas Tech -yliopistossa vuosina 2001–2004. Koska Cooper on kotoisin Miamista, Järvinen uskoo juoksijan valitsevan yliopiston joko kotinsa läheltä tai sitten suuntavan rannikolla sijaitsevaan pikajuoksutaustaiseen yliopistoon, kuten LSU:hun (Louisiana State University).

– Koulun historia ratkaisee paljon, ja LSU on tunnettu pikajuoksijoistaan.

Ammattilaiseksi helpommin kuin ennen

Järvinen uskoo Cooperin valitsevan yliopistotien, muttei sulje pois siirtymistä suoraan ammattilaiseksi.

Esimerkkejä suoraan rahakentille siirtymistä pohtivista nuorista lahjakkuuksista riittää. Viimeksi asiasta on puhunut 18-vuotias korkeushyppääjä Vashti Cunningham, joka voitti toissa viikonloppuna sisäratojen MM-kultaa Portlandissa.

– Rahakilpailuja on tarjolla paljon enemmän kuin kymmenen vuotta sitten, että ajatus ammattilaisuudesta kiehtoo väkisinkin nuoria lahjakkuuksia. Ei tarvitse olla Cunninghamin tyyppinen supertähti päästäkseen kiertämään esimerkiksi kaikki Timanttiliigan kilpailut ja ollakseen vahvoilla sponsorimarkkinoilla, Järvinen sanoo.

Järvinen arvioi, että Cooperilla on mahdollisuus nousta aikuisten kärjen tuntumaan 200 metrillä erittäin pian.

– Vuoden sisään uskon hänen juoksevan matkaan 20:een ja alaosia. Se on erittäin mahdollista, että Bolt menettää hänelle molemmat nuorten ME-aikansa.

– 400 metrillä Cooperilla on vielä matkaa aikuisten tasolla kansainvälisiin aikoihin, ja jotta satasella noteerataan, on juostava reilusti alle kymmenen sekunnin. 200 metrillä 20,20:n alittava aika on kuitenkin jo kovaa valuuttaa, Järvinen toteaa.

15-vuotiaiden kaikkien aikojen tilasto 200 metrillä:

AikaTuuliEtunimiSukunimiMaaPaikkaPäivämäärä
20.581.4UsainBoltJAMKingston18.7.2002
20.680.8TyreseCooperUSAMiami FL20.2.2016
20.781.8ChristopherTaylorJAMKingston23.5.2015
20.841.2OdeanSkeenJAMGeorge Town5.4.2010
20.861.6JannieViljoenRSAGermiston4.4.1987
20.971.4JazeelMurphyJAMVieux-Fort13.4.2009
20.970.4JhevaughnMathersonJAMKingston29.3.2014
20.990.0J-MeeSamuelsUSAKnoxville TN8.8.2002
21.060.2ReynierMenaCUBLas Tunas18.7.2012
21.061.4MylesValentineUSAWalnut CA18.5.2013


Edit: 15-vuotiaiden tilasto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt