Visa

Yleisurheilu

Kärynneen ruotsalaistähden kilpakumppani avautui: ”Minulta on varastettu”

Julkaistu:

yleisurheilu
Ruotsalaistähden käry kirvoitti tunteikkaan kirjoituksen jenkkijuoksijalta.
Hopeamitalin 1500 metrillä MM-kilpailuissa 2013 saavuttanut amerikkalaisjuoksija Jenny Simpson julkaisi lausunnon, jossa hän otti kantaa maailmanmestaruuden Simpsonin nenän edestä vieneen Abeba Aregawin dopingkäryyn.

Etiopialaistaustaisen 25-vuotiaan ruotsalaisjuoksijan positiivisesta A-näytteestä uutisoitiin maanantaina.

Aregawi jäi kiinni vuoden alussa dopingaineeksi luokitellun meldoniumin käytöstä.

– Tunteet ovat aina sekaisin, kun kuulee urheilijan jääneen kiinni huijaamisesta. Olen samaan aikaan tyytyväinen ja murheellinen, Simpson kirjoitti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Nämä tunteet ovat vieläkin suuremmat, kun kyseessä on oma kilpakumppani. Olen kiitollinen, että lajimme ottaa askeleita eteenpäin huijaajien kiinnisaamiseksi ja sen ennaltaehkäisyksi.

Simpsonin lausunnossa toistuvia teemoja ovat oikeudenmukaisuus ja huijaamisen sekä korruption kitkeminen urheilusta.

– Se on oikeutta, ettei lajilta varastanut vain pääse karkuun. Olen murheissani, että suuruuteen kykenevä urheilija päätti mennä oikotietä.

Ruotsalaislehti Expressen tavoitti Simpsonin sen jälkeen, kun tieto Aregawin dopingkärystä oli julkistettu.

– Suren tietysti sitä, että minulta on varastettu tällä tavalla, yhdysvaltalaisjuoksija sanoi.

– Suren sitä, etten saanut kokea sitä hetkeä ja seistä sillä palkintokorokkeella, jolla olisin ansainnut päästä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    3. 3

      Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

    4. 4

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    5. 5

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    6. 6

      Mayon-tulivuori antoi vaaranmerkin: Valtava sienipilvi pimensi Auringon Filippiineillä

    7. 7

      18 eri firmaa rahtaa alkoholia kuninkaanlinnaan – Tanskan hovin ruokatilaukset pöyristyttävät: ”Aivan järjetöntä”

    8. 8

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    9. 9

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    10. 10

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    3. 3

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    4. 4

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    5. 5

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    6. 6

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    7. 7

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    8. 8

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    9. 9

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    10. 10

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    2. 2

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    3. 3

      Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

    4. 4

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    5. 5

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    6. Näytä lisää