Hämmästyttävä kuntosalifakta Julius Yegosta, huima ero Pitkämäkeen ja Ruuskaseen – ”Kertoo kaiken olennaisen”

Julkaistu:

Keihäänheitto
Julius Yego eroaa kilpakumppaneistaan voimatasoissa.
Elastisesta vartalostaan tunnettu Julius Yego, 27, heitti viime MM-kisoissa kultaa tuloksella 92,72, joka on pisin heitto maailmassa sitten vuoden 2001. Yego ylitti 90 metriä myös viime heinäkuussa, kun keihäs lensi 91,39 Timanttiliigan osakilpailussa Birminghamissa.

Elastisista ominaisuuksistaan tunnettu Yego lähtee suosikkina olympiakauteen, eikä valmentaja Petteri Piironen ole tehnyt radikaaleja muutoksia suojattinsa harjoitteluun.

Asiat saattavat muuttua ensi kaudella.

Piironen kertoo Ilta-Sanomille, että Yego on voimatasoissa reilusti kilpakumppaneitaan perässä.

Piirosen mukaan Yego antaa tasoitusta keihäänheittäjille tutussa saliharjoituksessa, tempauksessa. Kun vertailukohdiksi otetaan ME-mies Jan Zelezny, maailmantilaston kakkonen Aki Parviainen ja nykyheittäjistä Tero Pitkämäki sekä Antti Ruuskanen, ero on suorastaan pysäyttävä.

– Pelkissä voima-arvoissa Juliuksella ei ole mitään jakoa. Hän teki Etelä-Afrikassa ensimmäistä kertaa tempausta viiden toiston sarjoina 40 kilolla. Nämä muut mainitut tekivät – ja osa tekee edelleen – varmasti samaa sarjaa 90–100 kilolla. Vaikka Juliuksen tempaustekniikka on vielä vaillinainen, ero muihin kertoo kaiken olennaisen voimatasoista, Piironen sanoo.


Mikäli suorituksessa tehtäisiin vain yksi, maksimaalinen toisto, Piironen arvioi Yegon pystyvän 60–70 kiloon.

– Olen kuullut, että Zelezny olisi tempaissut 115 kiloa. Hän oli äärimmäisen räjähtävä tyyppi. Pitkämäki ja Ruuskanen pystyvät tekemään varmasti ykkösen 120 kilolla.

Kannattaako muutos?

Koska viime kausi päättyi MM-kultaan, Piironen ei halunnut tehdä merkittäviä muutoksia Yegon harjoitusohjelmaan. Valmentaja myöntää kuitenkin, että voimatasojen kehitys on yksi pääkehityskohteista, kun tulevaisuudessa heittoon etsitään lisämetrejä.

– Voima-arvoja parantamalla voimme pyrkiä kehittämään muita lajia lähellä olevia ominaisuuksia. Se on vähän kiikun kaakun. Juliuksen heitto perustuu niin paljon elastisuuteen ja hyvään rytmiin, että on mahdotonta sanoa tarkkaan, kuinka paljon lisävoima edesauttaisi.


Piironen muistuttaa, että mikään saliharjoitus ei suoranaisesti vaikuta itse heittosuoritukseen. Hänen mukaansa salilla Yegon vahvuus on ylivedossa.

– Harjoite kuvaa ylävartalon hartianseudun sekä rintarangan voimaa ja liikkuvuutta. Voimaharjoitteena se tukee muita lajinomaisia treenejä.

– Kun tuttuja harjoituksia muutetaan ja halutaan kehittää ominaisuuksia uudelle tasolle, siihen liittyy aina isoja riskejä. Lisävoima ei automaattisesti tuo lisämetrejä.

Elastisuuden ehdoilla

Ylävartalon elastisuudessa Piironen vertaa Yegoa Jan Zeleznyyn, joka heitti nykyisen keihäsmallin ME:n 98,48 Jenassa 1996.

– Zelezny oli aikanaan poikkeuksellinen olkapään ja rintarangan elastisuudessa. Yegoon verrattaessa Zelezny on jaloistaan luontaisesti räjähtävämpi, aivan eri tasolla.

Zelezny tunnettiin heittäjänä, joka tuli viivalle hurjalla vauhdilla.

– Jan oli käsittämättömän nopea, kun ristiaskelhypystä tullaan alas oikean jalan päälle ja siitä siirrytään vasemmalle jalalle tukijalkaa vasten. Hän oli ainutlaatuinen pystyessään törmäämään tukijalkaan ja antaessaan liikkeen virrata vartalon läpi keihääseen. Kukaan ei ole päässyt lähellekään tänä päivänä.

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU on tutkinut tukijalkaan kohdistuvaa törmäysvoimaa.

– Tarkkaa lukemaa on vaikea sanoa. Tukijalan törmäysvoimat pyörivät 600–900 kilon kieppeillä, ja siihen vaikuttaa jonkun verran urheilijan elopaino. Esimerkiksi Zelezny oli kevytrakenteinen, vain 80-85-kiloinen ja 182-senttinen, kun taas Yego on 178-senttinen ja 91–92-kiloinen, Piironen kertoo.

Keihäsfaktaa

Nykyisen keihäsmallin 10 pisintä heittoa:
98,48 Jan Zelezny Jenassa 25. toukokuuta 1996
95,66 Jan Zelezny Sheffieldissä 29. elokuuta 1993
95,54 Jan Zelezny Pietersburgissa 4. huhtikuuta 1993
95,34 Jan Zelezny Sheffield 29. elokuuta 1993
94,64 Jan Zelezny Ostrava 31. toukokuuta 1996
94,02 Jan Zelezny Stellenboschissa 26. maaliskuuta 1997
93,09 Aki Parviainen Kuortaneella 26. kesäkuuta 1999
92,88 Jan Zelezny Jenassa 25. toukokuuta 1996
92,80 Jan Zelezny Edmontonissa 16. kesäkuuta 2001
92,72 Julius Yego Pekingissä 26. elokuuta 2015

15 pisintä heittoa kaudella 2015:
92,72 Julius Yego, Kenia
91,39 Julius Yego, Kenia
90,16 Keshorn Walcott, Trinidad ja Tobago
89,27 Thomas Röhler, Saksa
89,09 Tero Pitkämäki, Suomi
88,99 Ihab Abdelrahman, Egypti
88,98 Antti Ruuskanen, Suomi
88,87 Tero Pitkämäki, Suomi
88,62 Tero Pitkämäki, Suomi
88,18 Vitezslav Vesely, Tshekki
88,14 Vitezslav Vesely, Tshekki
87,97 Vitezslav Vesely, Tshekki
87,82 Tero Pitkämäki, Suomi
87,71 Julius Yego, Kenia
87,64 Tero Pitkämäki, Suomi

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt