Lempi

Yleisurheilu

Penkkipunnertamista vähennettiin huomattavasti – miten kävi Tero Pitkämäen voimatasojen?

Julkaistu: , Päivitetty:

keihäänheitto
Suomen kovin olympiatoivo on lupaavassa harjoittelukunnossa. Rion kovat vastustajat eivät pelota.
Harjoitusleirille Etelä-Afrikkaan lentänyt Tero Pitkämäki ei murehdi keihäänheiton viime vuosina koventunutta tasoa. Suomen ehkä suurin olympiatoivo uskoo itseensä – vaikka tiedostaa, että mitali Rio de Janeirossa vaatii todennäköisesti 90 metrin kaarta.

– Olen saanut tehtyä kesää varten hyvät pohjat ja oikeastaan jo tässä vaiheessa ollaan viime vuotta edellä. Heitto on kulkenut mukavasti ja tekniikka vähän parantunut, Pitkämäki kertoi Ilta-Sanomille.

Vanhempiensa kanssa matkaan lähtenyt Pitkämäki hioo ulkoheittoa noin neljä viikkoa ennen paluuta Suomeen. Peruskuntojakson jälkeen alkaa loppukeväästä kilpailukunnon virittely.

– Menen todennäköisesti leirille Shanghaihin ja siellä laitetaan homma liikkeelle, Pitkämäki avasi kevään suunnitelmiaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Harjoittelua muutettu

Viime vuoden MM-kolmonen kertoo muuttaneensa harjoittelua ennen olympiakesää. Voimaharjoittelua on kevennetty ja penkkipunnerrus on jäänyt huomattavasti vähemmälle.

Tekniikkaa on pyritty kehittämään terävöittämällä juoksua ja keskittymällä ravintopuoleen.

– Vaikka voimaharjoittelu on määrällisesti vähäisempää, olen pystynyt pitämään saman voimatason. Liikkuvuus on parantunut ja pieniltäkin loukkaantumisilta on onneksi vältytty, Pitkämäki sanoi.

90 metrin kunnossa

Nykyisen harjoituskuntonsa perusteella Pitkämäki uskoo olevansa olympialaisissa tarpeeksi kovassa vireessä. Viime kauden MM-kisojen hurjat tulokset ja uusien keihäsmaiden heittäjien menestyminen takaavat sen, että mitalit ovat kiven takana.

– Toistaiseksi olen vielä sellaisessa aikataulussa, että kesällä pitäisi pystyä heittämään 90 metrin tuloksia. Ei siinä auta muita hirveästi katsella, Pitkämäki hymähti.

– Ysikymppinen on perinteisesti ollut olympialaisissa aika kova tulos. Usein tulostaso on jäänyt olympialaisissa yllättävänkin heikoksi. Taso ei ole automaattisesti kova, vaikka viime vuosi olikin hurja.

Edit klo 8.51: otsikkoa muokattu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    2. 2

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    3. 3

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

    6. 6

      5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

    7. 7

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    8. 8

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    9. 9

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    10. 10

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    6. 6

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    9. 9

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    10. 10

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    2. 2

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    3. 3

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Uusi käänne Trumpin Venäjä-tutkinnassa – ex-neuvonantaja saattaa hypätä syyttäjän kelkkaan

    6. Näytä lisää