Suomalaisesta keihäslegendasta tuli huippukuvaaja – työskentelee nyt miljoonaluokan projekteissa

Julkaistu:

Henkilö
Hannu Siitonen tunnetaan yhtenä Suomen kaikkien aikojen keihäänheittäjistä. 66-vuotiaana hän toteuttaa kuitenkin itseään siinä, mihin ensimmäisenä rakastui.
Ammattikuvaajana nykyisin toimiva Siitonen on vaikuttanut jo usean vuosikymmenen ajan ympäristöasioissa ja kuvannut suomalaista luontoa kotimaisiin dokumenttielokuviin. Tuorein projekti, Järven tarina (Matila Röhr Productions, 2015), on tunnin ja 16 minuuttia kestävä dokumentti, jossa Siitonen on yksi kahdeksasta kuvaajasta.

– Järven tarina on sisarelokuva menestyselokuvalle Metsän tarina, joka sai ensi-iltana vuonna 2012. Silloin se keräsi elokuvateattereissa yli 100 000 katsojaa, Siitonen kertoo Ilta-Sanomille.

Järven tarinan ovat ohjanneet Marko Röhr ja Kim Saarniluoto. Siitosen mukaan leikkausvaiheeseen päästäessä kuvamateriaalia oli kaikkiaan noin 600 tuntia. Kokonaiskustannukset olivat luontoelokuvalle merkittävät.

– Järven tarina maksoi lähes miljoona euroa. Elokuvateattereissa esitettävät fiktioelokuvat maksavat toki vielä enemmän, mutta koska luonto ei vaadi näyttelijöiden tavoin korvausta, niin miljoona on iso summa, Siitonen muistuttaa.

Kamera ennen keihästä

Siitonen aloitti menestyksekkään keihäsuransa 14-vuotiaana, mutta jo tuolloin kuvaaminen oli hänellä verissä. Ammatiksi myöhemmin jalostunut harrastus oli alkanut kaksi vuotta aiemmin, kun Siitosen isä oli ostanut pojalleen kameran syntymäpäivälahjaksi.

– Ensimmäinen muistoni on, kun törmäsin 15-vuotiaana metsäretkellä metson poikueeseen ja sain kuvan yhdestä poikasesta.

Nyt, noin 50 vuotta myöhemmin, Parikkalassa asuva Siitonen kertoo kuvausuransa tähtihetken löytyvän Järven tarinasta.

– Tutustuin tässä lähellä laulujoutsenten pesintään kolmen vuoden ajan ja viime kesänä sain kuvattua poikasten kuoriutumisen 10 metrin päästä.


– Olin emolle niin tuttu, ettei se katsonut minua vaaralliseksi vaan nukkui rauhassa. Silloin tuntui siltä, että olin saavuttanut luottamuksen luonnoneläimen kanssa. Kotiin päästyäni kerroin heti vaimolle ja soitin tuottajalle, Siitonen muistelee.

Luonnosta rauhaa

Keihäänheittäjänä Siitonen muistetaan 70-luvun puolivälistä. Vuonna 1973 keppi lensi peräti kuusi kertaa yli 90 metrin, ja Helsingin olympiastadionilla 6. kesäkuuta heitetty tulos 93,90 jäi vanhan keihäsmallin ikuiseksi Suomen ennätykseksi. Hän sivusi SE-tulosta vajaat kaksi kuukautta myöhemmin – tismalleen samalla heittopaikalla.


– Ensimmäisestä jäi tunne, että olikohan tämä jonkinlainen lipsahdus. Toisessa taas olin varma, että nyt lentää pidemmälle.

Klaus Wolfermannin ME jäi lopulta vain 18 sentin päähän. Siitosen jälkimmäisessä heitossa oli ainekset pidempäänkin laakiin, sillä keihäs tuli stadionin nurmikkoon lähes pystyssä.

– Ei se jäänyt harmittamaan, sillä heiton loppupäässä tulos on enemmin kiinni tuurista. Koskaan en ole sitä itkenyt, Siitonen sanoo.

Huippuvuoden jälkeen Siitonen kärsi vakavista kyynärpääongelmista. Kun harjoittelu oli tuskaista, hän kertoo hakeneensa voimaa kuvausharrastuksestaan.

– Harjoittelun lomassa kävelin paljon metsässä. Varsinkin huonoina jaksoina sain siellä ladattua itseni henkisesti parempaan kuntoon.

– Kamera ei kuitenkaan koskaan ollut mukana kisamatkoilla. Halusin pitää kuvaamisen ja kilpailemisen erillään.


Tähtihetket ja lopettaminen

Vuonna 1974 Siitonen pystyi kivuista huolimatta heittämään täyden kauden, jonka kruunasi Roomassa voitettu EM-kulta.

– Voitto oli minulle tärkeä, etenkin kun kyynärpääongelmat olivat koko ajan pahentuneet. Kauden aikana en kisojen jälkeen pystynyt aina ajamaan edes autoa, mutta siitä huolimatta pystyin heittämään EM-finaalissa kauden parhaan tulokseni (89,58).


Vaikeudet ajoivat Siitosen leikkauspöydälle ensimmäistä kertaa syksyllä 1975.

Helmer Kvist poisti kyynärnivelen välistä lähes kymmenen rustopalasta. Sitä ennen kyynärpää oli mennyt välillä niin pahasti lukkoon, etten pystynyt liikuttamaan sitä mihinkään suuntaan.

– Vuoden 1976 alussa käsi oli vielä vahvassa tuessa. Kuntoutus onnistui kuitenkin niin hyvin, että heitin toukokuussa ensimmäisessä kilpailussani 86 metriä.

Loppukesästä Montrealin olympiafinaalissa edellä oli vain yksi heittäjä. Unkarin Miklós Németh löi vastustajilleen luun kurkkuun heti avauskierroksella, kun hän heitti uudeksi maailmanennätykseksi 94,58.

– Olin seuraavana vuorossa ja jouduin odottamaan pitkään, koska ME:stä jouduttiin tekemään tarkistusmittauksia. Silloisessa kunnossani tiesin, etten pysty Miklósin lukemiin, mutta minulla oli paikka repäistä heti perään toinen kova tulos. Ja vuoden parashan sieltä tuli (87,92).

Parikkalasta päivää

Ura päättyi olympiavuoden jälkeen, sillä leikattu heittokäsi ei yksinkertaisesti kestänyt. Siitonen sai töitä Parikkalan kunnan liikuntapaikkojen hoitajana, josta hän jäi varhaiseläkkeelle 2008.

– Olen Parikkalan alkuasukkaita, täällä syntynyt ja täällä edelleen.

Siitosen kuvaustaidot saivat laajempaa näkyvyyttä jo ennen eläkkeelle pääsyä, kun hänen ja Heikki Willamon Kuukkeli – sielunlintuni valittiin vuoden luontokirjaksi 2003. Tämän jälkeen Siitonen ja Mikko Pöllänen julkaisivat puoli tuntia kestäneet dokumenttielokuvat Kuukkeli, metsän emäntä ja Kaakkuri – huuto lammelta.

Harvakseltaan julkisuudessa esiintyvä Siitonen muistelee lämmöllä keihäsuraansa, mutta on tarkka yhdestä asiasta.

– Joku toimittaja kirjoitti joskus minusta urani jälkeen otsikon, että keihäs vaihtui kameraan. Mutta kyllä se vaan niin on, että kamera oli ennen keihästä.

– Luonto on minulle erittäin tärkeä. Siellä on aina ollut hyvä olla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt