Aune, Oona

Yleisurheilu

Suomalainen keihäslegenda paljastaa joutuvansa leikkaukseen – kärsinyt inhottavasta vaivasta 30 vuotta

Julkaistu:

Yleisurheilu
Euroopan mestari ja olympiahopeamitalisti Hannu Siitonen kertoo kärsineensä sydämen rytmihäiriöistä 1980-luvulta alkaen.
Hannu Siitoselle terveysongelmat eivät ole uusi asia. Vuonna 1974 Parikkalan sankari heitti Roomassa EM-kultaa hajonneella kyynärpäällä ja Montrealissa olympiahopeaa kaksi vuotta myöhemmin, alle vuosi raskaan kyynäroperaation jälkeen.

Urheilu-uran jälkeen myös polvi ja olkapää on leikattu, ja nyt 66-vuotiaalla Siitosella on keväällä edessään uusi operaatio. Taustalla on ilkeä vaiva, joka on haitannut elämää jo noin 30 vuotta.

– Minulla on 80-luvulta asti ollut sydämen rytmihäiriöitä, joiden takia olen silloin tällöin joutunut käymään sähköhoidossa. Se on vähän niin kuin sukuvika, Siitonen paljastaa Ilta-Sanomille.

– Pääsin vuodenvaihteessa leikkausjonoon, koska sain muutamia rytmihäiriöitä lyhyen ajan sisään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Siitonen kertoo, että hänelle tehdään niin sanottu ablaatioleikkaus. Siinä sydämeen ohjataan paikallispuudutuksessa nivusen kautta katetri, jonka avulla lääkärit korjaavat rytmihäiriön.

Vastaava leikkaus on tehty mm. kahdelle huippu-uimarille, Jani Sieviselle ja viimeisimpänä Ari-Pekka Liukkoselle.

– Kahdelle kolmasosaa leikkaus auttaa kuulemma täydellisesti. Jossain vaiheessa kevättä pitäisi päästä Meilahteen leikkaukseen, Siitonen sanoo.

Hän kertoo, että vaikka sydänvaivojen kanssa ei pidä leikkiä, hänen vaivassaan ei ole kyse välittömästä kuolemanvaarasta.

– Muutaman kerran vuodessa olen joutunut käymään sähköhoidossa. Heti kun sydän on saatu rytmiin, lääkäri on antanut luvan lähteä vaikka lenkille.

– Lääkärini sanoi, että tämmöiseen vaivaa en kuole – vaikka inhottava vaiva onkin. Hengen vie sitten ihan jokin muu, Siitonen sanoo.

Hannu Siitonen

  • s. 18.3.1949 Parikkalassa
  • keihäänheiton EM-kultaa Roomassa 1974 ja olympiahopeaa Montrealissa 1976
  • vanhan keihäsmallin Suomen ennätys 93,90 (6.6.1973 ja 30.7.1973)
  • keihäsuran jälkeen työskennellyt ammattikuvaajana ja liikuntapaikkojen hoitajana

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    2. 2

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    3. 3

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Paavo Väyrynen kuumentaa Sauli Niinistöä

    6. 6

      Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

    7. 7

      Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

    8. 8

      Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

    9. 9

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    10. 10

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    3. 3

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

      Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

    7. 7

      Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

    8. 8

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    9. 9

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    10. 10

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Viveca Lindfors lähetti kipakat terveiset Emmi Peltoselle – Susanna Rahkamo: ”Ihan kaikkea ei pidä tulkita kirjaimellisesti”

    2. 2

      Napakymppi-pari joutui karmivaan tilanteeseen Islannin-matkallaan: Lentokone teki yhtäkkiä hätälaskun – palasivat kotiin viime perjantaina

    3. 3

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    4. 4

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    5. 5

      IS seuraa hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Paavo Väyrynen kuumentaa Sauli Niinistöä

    6. Näytä lisää