Severi

Yleisurheilu

Seppo Räty laittoi paperit vetämään – ”Olisi kova lisä nykyiseen, tosi pieneen eläkkeeseeni”

Julkaistu:

Eläke
Keihäslegenda Seppo Räty kertoi ISTV:n haastattelussa marraskuun alussa, että hän aikoo hakea ylimääräistä urheilijaeläkettä opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
Tovi sen jälkeen Räty, 53, lähetti hakupaperit eteenpäin.

– Kyllä mie sellaiset paperit tosiaan täytin, ainakin olevinaan, Räty sanoo Ilta-Sanomille.

– Hakuaika päättyi muistaakseni marraskuun lopussa. Vielä ei ole ainakaan mitään päätöstä kuulunut. Sanotaan niin, että tullee jos tullee.

Vuonna 1987 keihäänheiton MM-kultaa juhlinut Räty pääsi muutama vuosi sitten työkyvyttömyyseläkkeelle vaikean selkävamman vuoksi. Tätä ennen kuusinkertainen arvokisamitalisti työskenteli tullimiehenä Niiralan raja-asemalla.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Jos sattuisi vaikka vaan puolikkaan urheilijaeläkkeen saamaan, niin se olisi kova lisä nykyiseen, tosi pieneen eläkkeeseeni. Silloin sitä ilkeäisi ehkä käydä kaverin luona autolla kylässä, Räty heitti tyylilleen uskollisena.

Urheilijaeläkkeen kriteerinä on yleensä olympiavoitto tai muu mainittava kansainvälinen urheilumenestys. Yle Urheilu kertoi torstaina, että tänä vuonna peräti 32 entistä huippu-urheilijaa haki ylimääräistä urheilijaeläkettä. Näiden joukossa olivat Rädyn lisäksi muun muassa ex-hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi ja ex-mäkihyppysankari Niilo Halonen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    2. 2

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    4. 4

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    6. 6

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    7. 7

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    8. 8

      Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

    9. 9

      Kommentti: Tosi vihainen Nalle

    10. 10

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

    3. 3

      Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

    4. 4

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    5. 5

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    8. 8

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    9. 9

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    10. 10

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    2. 2

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    3. 3

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto meni naiselle

    4. 4

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    5. 5

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    6. Näytä lisää