Venäjän sulkemisen dramaattinen seuraus: nämä arvokisat voivat jäädä kokonaan pitämättä - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Venäjän sulkemisen dramaattinen seuraus: nämä arvokisat voivat jäädä kokonaan pitämättä

Aitajuoksija Nooralotta Neziri juhli EM-pronssia alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella 2013.

Aitajuoksija Nooralotta Neziri juhli EM-pronssia alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella 2013.

Julkaistu: 16.11.2015 7:01

Suomi on hakenut nuorten MM-yleisurheilua vuodeksi 2018. Vuoden 2016 kisat piti järjestää Venäjällä.

Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n perjantainen päätös rangaista Venäjää tarkoittaa myös sitä, että Kazan ei saa järjestää alle 20-vuotiaiden MM-kisoja ensi kesänä.

Suomi on hakenut vuoden 2018 nuorten MM-yleisurheilua Tampereelle ja on kisojen ainoa hakija.

Onko mahdollista, että kisat pidettäisiin Tampereella jo ensi kesänä, Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä?

– Ei, on ihan mahdotonta kuvitella, että järjestelyt saataisiin pystyyn puolessa vuodessa. Normaali valmistautumisaika on kaksi ja puoli vuotta, ja siinäkin on tekemistä.

Tampere on vuoden 2018 kisojen ainoa hakija ja siis todennäköinen isäntä. Mäkelä on pessimistinen ensi vuoden kisojen suhteen, jos IAAF:n perjantain päätös Venäjän rankaisemisesta pysyy voimassa.

Jarmo Mäkelä

Jarmo Mäkelä

– En tiedä missä kisat voitaisiin järjestää näin lyhyellä varoitusajalla. Mukana on kuitenkin noin 180 maata ja noin 2000 urheilijaa.

– Sekin on mahdollista, että kisat jäävät kokonaan pitämättä. Se olisi totta kai kova isku nuorille urheilijoille.

Ratinaa kohennetaan

Tampereella pidettiin alle 23-vuotiaiden EM-kisat vuonna 2013. Viime viikolla Ratinan stadionilla alkoi remontti, jossa on tarkoituksena uusia juoksu- ja hyppypaikkojen mondopinta ensi vuodeksi.

Ensi kesänä Ratinassa pidetään muun muassa Suomi–Ruotsi-yleisurheilumaaottelu ja vuonna 2018 toivottavasti alle 20-vuotiaiden MM-kisat.

– Ensi kesän MM-kisat olisivat haaste jo pinnoitteen uusimisen takia. Jos sattuu sateinen kesä, niin sen asentaminen hankaloituu.

Tuoreimmat osastosta