Hiihdon jättänyt naishuippu on yhä hirmukunnossa – haluaa mukaan yleisurheilun arvokisoihin

Julkaistu:

Yleisurheilu
Kristin Störmer Steira haluaa nyt menestyä uudessa lajissaan.
Kristin Störmer Steira saavutti hiihtourallaan mm. olympiakultaa ja kolme MM-kultaa. Loukkaantumisten sotkema viime kausi oli norjalaiselle vaikea, ja hän päätti jättää hiihdon tämän vuoden huhtikuussa.

– Nyt on tullut aika etsiä uusi latu, eikä se ole hiihtolatu, Steira sanoi tuolloin.

34-vuotias Steira ei kuitenkaan jättänyt urheilemista kokonaan. Viikonloppuna hän voitti Norjan mestaruuden maastojuoksussa – ja vielä ylivoimaisesti.

Dagbladetin mukaan Steiran aika 6 kilometrin reitillä oli 23.02, ja hopeasijalle yltänyt Eli Anne Dvergsdal jäi hänestä yli minuutin päähän.

Steira kertoi Norjan TV2:n haastattelussa, että hän haluaa mukaan yleisurheilun ensi kesän EM-kisoihin.

– Se ajatus itää takaraivossani. Olisi hieno päästä arvokisoihin eri urheilulajissa kuin siinä, jossa kilpailin aiemmin, Steira sanoi.

– Uskon, että se on mahdollista.

Steiran tavoite EM-kisoihin yltämisestä vaikuttaa hänen aiempien tulostensa perusteella hyvinkin mahdolliselta.

Steira kilpaili yleisurheilussa jo hiihtouransa aikana, ja esimerkiksi kesällä 2014 hän voitti 10 000 metrin Norjan mestaruuden ajalla 33.40,75. Amsterdamin ensi kesän EM-kisojen A-tulosraja kympillä on 33.30.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt