Ari Mannio riuhtaisi viimeisellään sotilaiden maailmanmestariksi - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Ari Mannio riuhtaisi viimeisellään sotilaiden maailmanmestariksi

Ari Mannion kausi päättyi kultamitaliheittoon.

Ari Mannion kausi päättyi kultamitaliheittoon.

Julkaistu: 5.10.2015 12:13

Ari Mannio heitti sotilaiden MM-kultaa maanantaina Etelä-Koreassa.

Ari Mannio on voittanut kansainvälisen sotilasurheiluliiton CISM:n maailmankisojen mestaruuden keihäänheitossa.

Mannio paiskasi Etelä-Korean Mungyeongissa maanantaina käydyssä kilpailussa viimeisellä heitollaan 79,78 ja ohitti kärkipaikkaa pitäneen brasilialaisen Julio Cesar Miranda de Oliveiran reilulla metrillä.

Mannion taakse jäivät myös muun muassa pronssia heittänyt Saksan Johannes Vetter sekä Venäjän Dimitri Tarabin.

Kisan toinen suomalaisheittäjä Joni Karvinen oli kymmenes tuloksella 70.40.

Mannio kausi päättyi maanantain kisaan. Hän heitti kesäkuussa Raaseporissa ennätyksekseen 86,82.

Tuoreimmat osastosta