Tero Pitkämäki ei saanut omaa paikkaa MM-kisoihin - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Tero Pitkämäki ei saanut omaa paikkaa MM-kisoihin

Tero Pitkämäki

Julkaistu: 12.9.2015 14:47

Tero Pitkämäki juhli Timanttiliigan keihään kokonaiskilpailun voittoa Brysselissä perjantaina.

Pitkämäki voitti viimeisen kilpailun tuloksella 87,37 ja kuittasi sarjan voiton kahden pisteen erolla Tshekin Vitezslav Veselyyn.

Voitto toi Pitkämäelle palkintorahaa 46 000 euroa ja arvokkaan timantin. Sen sijaan toisin kuin perjantai-iltana yleisesti väitettiin, kokonaisvoitosta ei anneta villiä korttia vuoden 2017 Lontoon MM-kisoihin.

Lontoon kisojen tulosrajoja ja sääntöjä ei ole vielä julkistettu, mutta mikäli säännöt pysyvät samoina kuin kaksi viikkoa sitten päättyneissä Pekingin MM-kisoissa, villi kortti on mahdollista voittaa Timanttiliigasta vasta MM-kisoja edeltävänä kautena.

Näin ollen Lontoon kisojen villit kortit ovat jaossa vasta kaudella 2016.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?