Liisa, Elisa

Yleisurheilu

Valmentaja paljasti Antti Ruuskasen vammasta uutta tietoa

Julkaistu:

Yleisurheilu
Antti Ruuskanen heitti keihään MM-finaalissa viidenneksi kovissa kivuissa keskiviikkona.
Ruuskasen valmentaja Jarmo Hirvonen kertoi Ilta-Sanomille kisan jälkeen, että Ruuskanen oli lähellä jättää finaalin väliin oikean nivusen kipeydyttyä harjoituskentällä.

Hirvosen mukaan jalan tilanne huomattavasti parempi vuorokautta myöhemmin.

– Antin oikean jalan nivusen lihaksissa oli ilmeisesti kramppi. Jari Malinen on kuitenkin saanut hieronnalla jalan parempaan kuntoon. Hulluntuuri tässä taisi käydä, Hirvonen kertoo IS:lle.

– Antti tulee huomenna Suomeen, ja lauantaina teemme päätöksen magneettikuvauksen suhteen. Maanantaina käydään sitten kuvauttamassa, jos on tarvetta.

Kyseessä on sama vaiva, joka pakotti Ruuskasen kilpailutauolle keskikesällä. Vaivan aiheuttaja on myös tiedossa.

– Jalka kääntyy heitossa poikittain ja näin syntyy raju hetkellinen venytys. Kun heittotapa on mennyt hermostoon, niin sitä on vaikea korjata, Hirvonen sanoo.

Hirvosen mukaan Ruuskanen heittää terveenä ollessaan seuraavan kerran Tampereen Eliittikisoissa 5. syyskuuta.

– Sen jälkeen mennään Brysseliin (Timanttiliiga) ja sitten onkin jo vuorossa kauden paketoiva maaottelu, valmentaja kertoo.

Juttua on muokattu 0.00.

Pekingin MM-finaalin lopputulokset

1) Julius Yego, Kenia 92,72 (kk)
2) Ihab Abdelrahman el-Sayed, Egypti 88,99
3) Tero Pitkämäki, Suomi 87,64
4) Thomas Röhler, Saksa 87,41
5) Antti Ruuskanen, Suomi 87,12
6) Andreas Hofmann, Saksa 86,01
7) Johannes Vetter, Saksa 83,79
8) Vitezslav Vesely, Tshekki 83,13
9) Ryohei Arai, Japani 83,07
10) Braian Toledo, Argentiina 80,27
11) Kim Amb, Ruotsi 78,51
12) Risto Mätas, Viro 76,79.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine sivusi ennätystään

    5. 5

      Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

    6. 6

      70 vuotta naimisissa! Buckinghamin palatsi julkaisi kuningatar Elisabetin ja prinssi Philipin virallisen hääpäiväkuvan

    7. 7

      Video: Perintöprinsessa putosi lavalta Miss Helsinki 2018 -finaalin ratkettua

    8. 8

      Ruotsiin on iskemässä lumimyräkkä – Etelä-Suomen oikea talvi voi alkaa jo ensi viikolla

    9. 9

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    10. 10

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    2. 2

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    3. 3

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    7. 7

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    8. 8

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    9. 9

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    10. 10

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      ”Heräsin siihen, kun kaverini isä oli riisunut housuni” – 15 vuoden takainen painajainen ei unohdu Marian mielestä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    2. 2

      70-luvun teini-idoli David Cassidy kriittisessä tilassa sairaalassa – ”Tilanne näyttää synkältä”

    3. 3

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    4. 4

      Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine sivusi ennätystään

    5. 5

      Janna-Juulia Vuorela on Miss Helsinki 2018!

    6. Näytä lisää