Yhden lajin maa? Suomen MM-tilasto olisi synkkä ilman keihästä - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Yhden lajin maa? Suomen MM-tilasto olisi synkkä ilman keihästä

Aki Parviainen tuuletti MM-kultaa Sevillan illassa vuonna 1999.

Julkaistu: 26.8.2015 17:29

Keihäänheitto on yhä tärkeämpi laji Suomen MM-historiassa.

Suomi on saavuttanut yleisurheilun MM-kisoissa nyt yhteensä 22 mitalia. Tero Pitkämäen pronssin jälkeen keihäänheitosta on tullut niistä tasan puolet eli 11.

Suomen seitsemästä MM-tittelistä viisi on tullut keihäästä.

2000-luvulla mitaleita on tullut yhteensä kuusi, joista peräti neljä keihäänheitossa.

Toinen vahva laji on ollut kävely, josta on tullut kaikkina aikoina 4 mitalia. Tilastoon on laskettu myös vuodet 1976 ja 1980, jolloin Malmössä ja Sittardissa kilpailtiin tietyissä lajeissa, jotka eivät olleet olympiaohjelmassa. Varsinaiset MM-kisat alkoivat vuonna 1983 Helsingissä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?