Kello 14.05 se alkaa! Tässä täydellinen opas keihään MM-finaalin seuraamiseen - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Kello 14.05 se alkaa! Tässä täydellinen opas keihään MM-finaalin seuraamiseen

Antti Ruuskanen tavoittelee uransa ensimmäistä MM-mitalia. Tero Pitkämäellä niitä on jo kaksi: kulta Osakasta 2007 ja hopea Moskovasta 2013.

Julkaistu: 26.8.2015 9:38, Päivitetty 26.8.2015 12:24

Miesten keihäänheiton finaali alkaa kello 14.05.

Ilta-Sanomien liveseuranta alkaa jo kello 13.50. Liveseurantaan pääset tästä linkistä.

Vauhtijuoksu

Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki saapuivat Pekingiin Shanghaista, missä Suomen joukkue vietti MM-kisojen viimeistelyleirinsä. Shanghaissa heittäjät eivät valmistautuneet nopealla mondo-alustalla, mikä näkyi suomalaisten osalta karsinnassa epävarmuutena vauhtijuoksussa. Jotta 90 metrin keihästuloksista voidaan haaveilla, heittoviivalle on tultava ryminällä.

Sopeutuminen nopeaan heittoalustaan vaatii aikaa. Ruuskanen sai karsinnassa ottaa tuntumaa kolme heittoa, Pitkämäki kaksi. Esimerkkitapauksena voidaan käyttää Kuortaneen Eliittikisoja, jossa juoksualustana oli upouusi mondo. Vauhtiongelmien jälkeen vasta viimeisellä kierroksella nähtiin kovia tuloksia: Thomas Röhler 89,27, Ruuskanen 87,46 ja Pitkämäki 85,84.

Hyvää kannattaa odottaa

Arvokisoissa Pitkämäki on ollut kisaajana hitaasti syttyvää tyyppiä. Seitsemän vuotta sitten hän heitti Pekingin Linnunpesä-stadionilla olympiapronssia. Paras tulos (86,16) nähtiin viimeisellä kierroksella, aivan kuten vuotta aiemmin Osakassa (MM-kultaa, 90,33) ja vuonna 2014 Zürichissä (EM-pronssia, 84,40). Vain kerran, EM-Göteborgissa 2006, Pitkämäki on heittänyt mitalin ensimmäisen kierroksen vedollaan. Tuolloin tuloksena oli hopeamitali. Barcelonassa 2010 Pitkämäki kiskaisi viidennellä yrityksellään EM-pronssia.

Ruuskanen on voittanut urallaan kaksi arvokisamitalia: viime kesän EM-kultaheitto nähtiin kolmannella kierroksella ja vuoden 2012 Lontoon olympiapronssi irtosi viidennellä yrityksellä.

Keihäsmallit

Katsoja voi halutessaan seurata heittäjien käyttämiä keihäsmalleja. Yleensä kisan kärki heittää samalla keihäällä – kaksi vuotta sitten Moskovan MM-kisoissa seitsemän parasta käytti samaa keihästä. Heittäjät tarkkailevat alkukierroksilla toistensa suorituksia, ja yleensä ryhtyvät heittämään juuri sillä keihäällä, joka on lentänyt pisimmälle. Jokainen keihäs on hiukan erilainen.

Nordic, neljä mallia hiilikuitukeihäitä Champion: valkoista keihästä värittää koko matkalta liila kierre Orbit: sininen kierre Airglider: punainen kierre Zeus: vihreä kierre Airglider, teräsmalli: punainen keihäs valkoisella kierteellä.

Seppo Rädyn, Kimmo Kinnusen ja Tero Pitkämäen maailmanmestaruudet on heitetty Nordicilla, entinen Sandviken.

Nemeth: Hiilikuitu: liila keihäs, keltainen narukerä Alumiini: liila keihäs, liila narukerä

Aki Parviainen heitti maailmanmestaruuden Nemethin teräskeihäällä.

Seppo Räty heitti MM-kultaa Sandviken-keihäällä vuonna 1987. Voittotulos oli 83,54.

Finaalin heittojärjestys:

1. Vitezslav Vesely, Tshekki kauden paras 88,18 / uran paras 88,34 2. Andreas Hofmann, Saksa 86,14/ 86,14 3. Julius Yego, Kenia 91,39 / 91,39 4. Kim Amb, Ruotsi 82,40 / 84,61 5. Ryohei Arai, Japani 84,66 / 86,83 6. Thomas Röhler, Saksa 89,27 / 89,27 7. Antti Ruuskanen, Suomi 88,98 / 88,98 8. Risto Mätas, Viro 82,06 / 83,48 9. Johannes Vetter, Saksa 85,40 / 85,40 10. Tero Pitkämäki, Suomi 89,09 / 91,53 11. Ihab Abdelrahman, Egypti 85,50 / 89,21 12. Braian Toledo, Argentiina 83,32 / 83,32

Kausi 2015, kilpailun parhaan heiton mitta ja kierros:

Pitkämäki: 88,62 (6) – 83,96 (3) – 82,72 (4) – 83,72 (3) – 82,80 (1) – 84,44 (4) – 89,09 (6) – 87,44 (4) – 88,87 (4) – 87,82 (1) – 85,84 (6)

Ruuskanen: 86,61 (6) – 85,78 (6) – 83,51 (5) –78,42 (1) – 81,84 (3) – 84,32 (1) – 84,15 (6) – 88,98 (6) – 87,46 (6)

Vesely: 83,67 (5) – 82,37 (3) – 88,14 (2) – 88,18 (6) – 83,62 (1) – 87,97 (3) – 85,44 (5) – 85,24 (6)

Yego: 81,98 (5) – 86,88 (3) – 87,71 (4) – 91,39 (6) – 83,99 (6) – 85,50 (3) – 81,79 (2) – 83,10 (ei tietoa kierroksesta)

Kausi 2015, top15-heitot:

91,39 Julius Yego, Kenia 90,16 Keshorn Walcott, Trinidad ja Tobago 89,27 Thomas Röhler, Saksa 89,09 Tero Pitkämäki, Suomi 88,98 Antti Ruuskanen, Suomi 88,87 Tero Pitkämäki, Suomi 88,62 Tero Pitkämäki, Suomi 88,18 Vitezslav Vesely, Tshekki 88,14 Vitezslav Vesely, Tshekki 87,97 Vitezslav Vesely, Tshekki 87,82 Tero Pitkämäki, Suomi 87,71 Julius Yego, Kenia 87,67 Vitezslav Vesely, Tshekki 87,46 Antti Ruuskanen, Suomi 87,44 Tero Pitkämäki, Suomi

Näillä tuloksilla on voitettu keihään MM-kultaa:

Helsinki 1983: Detlef Michel, Itä-Saksa 89,48 (2. kierroksen heitto)

Rooma 1987: Seppo Räty, Suomi 83,54 (6)

Tokio 1991: Kimmo Kinnunen, Suomi 90,82 (1)

Stuttgart 1993: Jan Zelezny, Tshekki 85,98 (5)

Göteborg 1995: Jan Zelezny, Tshekki 89,58 (6)

Ateena 1997: Marius Corbett, Etelä-Afrikka 88,40 (2)

Sevilla 1999: Aki Parviainen, Suomi 89,52 (5)

Edmonton 2001: Jan Zelezny 92,80 (2)

Pariisi 2003: Sergei Makarov, Venäjä 85,44 (1)

Helsinki 2005: Andrus Värnik, Viro 87,17 (4)

Osaka 2007: Tero Pitkämäki, Suomi 90,33 (6, jo toisen kierroksen heitto 89,16 riitti kultaan)

Berliini 2009: Andreas Thorkildsen, Norja 89,59 (2)

Daegu 2011: Matthias de Zordo, Saksa 86,27 (1)

Moskova 2013: Vitezslav Vesely, Tshekki 87,17 (1)

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?