Lempi

Yleisurheilu

Tässä on MM-finaaliin hypänneen Minna Nikkasen tavoite

Julkaistu:

Yleisurheilu
Pekingin MM-kisojen seiväskarsinnan tyylikkäästi selvittänyt Minna Nikkanen odottaa, että hän löytää asennepuolelta lisäpuhtia keskiviikkona hypättävään loppukilpailuun.
Karsinnassa on aina oma erityinen jännityksensä, koska siinä on oikeastaan vain menetettävää.

Finaalissa voi yrittää rempseämmällä otteella.

– Loppukilpailupaikka oli minimitavoite. Nyt haluan pistesijoille, Nikkanen kertoi.

– Täytyy yrittää finaalissa rennosti ja rohkeammin. Siihen on joka tapauksessa helpompi lähteä kuin karsintaan.

Suomen ennätystä kolme kertaa tällä kaudella parantanut Nikkanen ylitti karsinnassa 455:n kolmentoista muun hyppääjän tapaan. Hän hyppäsi varmasti, vaikka karsinnassa oli ylimääräistä painetta.

– Tässä oli normaalia enemmän jännitystä. Karsinta on aina sellainen, Nikkanen tunnusti.

– Sain silti tehtyä normaaleja suorituksia.

Nikkanen antoi itselleen pienen miinuksen vain onnistuneesta viimeisestä hypystään.

– Hipaisin rimaa, vaikka hyppy nousi hyvin riman päälle. En varmaan malttanut viedä hyppyä loppuun saakka.

Säätä ja rataa Nikkanen kehui, mutta tuuli aiheutti pientä huolta.

– Välillä oli myötätuulta, välillä puhalsi vastaan. Onneksi tällaisella isolla, suljetulla stadionilla tuuli ei yleensä ole kovin voimakas.

Pyörivä tuuli on silti hyppäämistä vaikeuttava tekijä. Se aiheutti pudotuksia jo karsinnassa, joten siitä on hyötyä niille, jotka osuvat hyvään tuulirakoon.

– Tuuli voi vaikuttaa joihinkin, Nikkanen mainitsi pohdiskellessaan omia finaalimahdollisuuksiaan.

Nikkanen, 27, paransi kesäkuun alussa SE:n 455:een. Elokuun alussa hän kohensi Porin Kalevan kisoissa 456:een ja Kuortaneella 460:een. Pekingissä hän käytti viimeisessä karsintahypyssään samaa seivästä kuin Kuortaneen ennätyssuorituksessaan.

MM-finaaliin selvinneet hyppääjät:
1. Martina Sturtz, Saksa 455
1. Nikoleta Kyriakopoulou, Kreikka 455
1. Fabiana Murer, Brasilia 455
1. Angelica Bengtsson, Ruotsi 455
1. Holly Bradshaw, Britannia 455
6. Lisa Ryzih, Saksa 455
6. Minna Nikkanen 455
6. Michaela Meijer, Ruotsi 455
9. Yarisley Silva, Kuuba 455
9. Jennifer Suhr, USA 455
11. Anzhelika Sidorova, Venäjä 455
11. Alana Boyd, Australia
11. Sandi Morris, USA 455
11. Ling Ni, Kiina 455

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    2. 2

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    5. 5

      Euroopassa syntyi harvinainen hirmumyrsky – ”medikaani” runteli Kreikkaa

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    8. 8

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    9. 9

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    10. 10

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    2. 2

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    3. 3

      Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

    4. 4

      Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

    5. 5

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    6. 6

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    7. 7

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    8. 8

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    9. 9

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    10. 10

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    6. 6

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    2. 2

      Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Länsimetro maksoi 1,2 miljardia – kuljettajat valittavat vessojen puutetta: ”Voiko tällaista oikeasti tapahtua? ”

    5. 5

      Euroopassa syntyi harvinainen hirmumyrsky – ”medikaani” runteli Kreikkaa

    6. Näytä lisää