Uljas

Yleisurheilu

MM-paikasta riemastunut Nooralotta Neziri löi pöytään rohkeat tavoitteet Pekingiin

Julkaistu:

Yleisurheilu
”Kausi on sikäli voiton puolella, että minulle jo kerrottiin, etten pysty juoksemaan koko kesänä.”
Tänä kesänä pika-aituri Nooralotta Nezirin piti kohentaa reilusti Suomen ennätystä. Hallikauden 60 metrin ennätystehtailu ja EM-finaalipaikka lupasivat peräti noin 12,80-lukemia ulkoradoilla. Etureiden pienen lihasrepeämän aiheuttama harjoitus- ja pakollinen kilpailutauko kuitenkin muuttivat ja vaikeuttivat tilannetta niin, että MM-raja 13,00 jäi alittamatta.

Neziri matkustaa MM-leirille Hongkongiin sunnuntaina MM-rankingin perusteella ajallaan 13,01. Hän meni lopulta kirkkaasti kisoihin sisään 35. urheilijana 40:stä. Hajurakoa ensimmäiseen putoajaan jäi 0,09 sekuntia.

– Moni varmaan pitää kautta epäonnistumisena, mutta pitää ottaa huomioon kaksi asiaa. Hallissa menin kovempaa kuin koskaan, se osa kautta oli iso onnistuminen. Ja ensimmäinen lääkärin viesti lihasrepeämän jälkeen oli, etten juoksisi koko kesänä. Nyt kuitenkin ollaan matkalla MM-kisoihin eli ei tämä nyt mikään katastrofi ollutkaan, Neziri, 22, sanoi tiistaina IS:lle Porista.

Moskovan MM-kisoissa 2013 Neziri meni alkueristä niukasti jatkoon ajalla 13,23, mutta aitoi välierissä silloisen SE:n 13,04, mikä oli miellyttävä yllätys.

– Tavoite on täsmälleen sama kuin se, mihin pystyin Moskovassa: välieräpaikka ja Suomen ennätys. Toivottavasti lopulta tullut lämpö sulattaa nyt routaa.

Nezirillä oli MM-rajan (13,00) jahdissa lievää epäonneakin, sillä Joensuun Eliittikisoissa hän juoksi alkuerässä 13,01 ja loppukilpailussa 12,94. Myötätuulta oli jälkimmäisessä vaivaiset 0,2 metriä sekunnissa liikaa.

– Sehän olisi muuten ollut uusi Suomen ennätys (nykyinen 12,98).

Kuortaneen viimeistelykilpailussaan lauantaina Neziri pettyi rajusti eikä pystynyt kommentoimaan suoritustaan medialle lainkaan.

– Ekassa erässä vastassa oli 12,92 juossut Venäjän Jekaterina Galitskaja. Kun tulin ihan hänen perässään maaliin, olin varma, että tuli kova aika. Tuntui ikävältä, kun taulu kertoikin, että se oli ihan 13,10:n perusveto. Mutta siitä on päästy yli.

Välieräpaikka arvokisoissa ei riitä Nezirin tavoitteeksi enää ensi vuonna.

– Nyt on turha puhua finaalipaikasta, sillä siihen pitäisi juosta varmaan noin 12,70. Finaalitavoitteella mennään ensi kesänä Amsterdamin EM-kisoihin ja niiden kautta sitten, toivottavasti, uran ensimmäisiin olympiakisoihin Rioon.

Kiinan-matka on Nezirille eräällä tavalla uniikki kokemus:

– En ole koskaan aiemmin käynyt Aasiassa.

Juttua on muokattu 14.31.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

    2. 2

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    3. 3

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    6. 6

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    7. 7

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    8. 8

      Suomen uintitähti pääsi eroon poikkeuksellisesta maksimisykkeestään – sydän lyö nyt aivan eri tavalla kuin 2 vuotta sitten

    9. 9

      Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

    10. 10

      Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    2. 2

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    3. 3

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    6. 6

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    7. 7

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    8. 8

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    9. 9

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    10. 10

      Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

    2. 2

      Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

    3. 3

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    4. 4

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    5. 5

      Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

    6. Näytä lisää