Ruohonleikkuusta tosihommiin - Ruuskanen kiskaisi tauon jälkeen keihäskisan kakkoseksi - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Ruohonleikkuusta tosihommiin - Ruuskanen kiskaisi tauon jälkeen keihäskisan kakkoseksi

Antti Ruuskanen palasi kisatauoltaan Joensuussa ja sai heti kovaa kyytiä Tshekin Vitezlav Veselyltä.

Antti Ruuskanen ei yltänyt aivan voittoon asti.­

23.7.2015 22:14

Antti Ruuskasen kiskaisema 84,15 riitti toiseen sijaan Joensuun keihäskisassa. Tshekin Vitezlav Vesely heitti voittoon tuloksella 85,24.

– Hieman harmittaa tuo lähes metrin ero Vesseliin (Vesely), mutta muuten ei valittamista, kun ensimmäinen kisa vähään aikaan, hyväntuulinen Ruuskanen sanoi.

Turun Paavo Nurmi Gamesissa syntynyt lihasvamma tukijalan harjannelihakseen laittoi pielaveteläisen pienelle kesälomalle. Väliin jäi muun muassa Lausannen ja Monacon Timanttiliigan osakilpailut ja Lapinlahden Eliittikisat.

– Tavallaan ihan hyvääkin teki tuommoinen tauko, harvemmin sitä kesäisin näin lomailee. Vaikka toki jalkaa säästävää treeniä pidin yllä koko ajan, Ruuskanen sanoi.

Tauko jätti tilaa muillekin puuhille kuin vain keihästreeneille.

– Kotihommia sitä on tullut tehtyä. Sellaisia mitä omakotitalon omistajalla voi olla. Esimerkiksi ruoho kasvaa yllättävän nopeasti kisatauollakin…

1) Vitezlav Vesely Tshekki 85,24, 2) Antti Ruuskanen PielavSa 84,15, 3) Teemu Wirkkala ToholU 79,73, 4) Sami Peltomäki AlajA 77,65, 5) Zigismunds Sirmais Latvia 73,67, 6) Joni Karvinen TampPy 73,50, 7) Ahmed Beder Magour Qatar 73,24, 8) Anssi Liimatta JoensKa 71,01.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?