30 vuotta 6 metrin haamurajasta – ”Bubka olisi päässyt vaikka 630” - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

30 vuotta 6 metrin haamurajasta – ”Bubka olisi päässyt vaikka 630”

Saksalaisen tutkimuksen mukaan Sergei Bubka olisi ylittänyt parhaalla hypyllään 630.

Sergei Bubka

13.7.2015 11:15

Pentti Nikula teki historiaa helmikuussa 1963 rikkomalla ensimmäisenä seiväshyppääjänä maailmassa 5 metrin haamurajan. Lasikuituseipäät olivat tulleet, ja pian Nikulan hypyn jälkeen 5 metrin hyppääjiä oli runsaasti.

Maanantaina 13.7. tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Sergei Bubka rikkoi 6 metrin haamurajan. Rajan ylittäneitä on peräti 18, mutta haamuraja se on edelleen; tällä vuosikymmenellä sen on ylittänyt vain kolme hyppääjää, heistäkin kaksi vain kerran.

Bubka paransi ME-tulosta urallaan yhteensä 35 kertaa, 18 kertaa ulkona ja 17 kertaa hallissa. Hän oli niin ylivoimainen, että järjestäjät eivät ollee kiinnostuneita maksamaan hänelle voittobonuksia.

Sen sijaan hänelle maksettiin bonusta uudesta ME-tuloksesta; joidenkin tietojen mukaan peräti 100 000 dollaria per ennätys. Bubka teki niin kuin viisasta oli: korotti ennätystä sentti kerrallaan.

Bubka hyppäsi 601 Ateenan MM-kisoissa 1997.

Maksimi jäi hakematta

Bubka hyppäsi viimeiset ME:nsä helmikuussa 1993 (sisähallissa 615) ja heinäkuussa 1994 (ulkona 614). Yleisurheiluihmisiä on siitä lähtien kiehtonut kysymys siitä, kuinka korkealta Bubka olisi päässyt, jos olisi hakenut maksimiaan.

Liki 40 vuotta SUL:n seiväsvalmentajana toimineella Aulis Kairennolla on asiasta arvio.

– 630. Luin juuri saksalaistutkimuksesta, joka oli analysoinut nauhalta Bubkan 601-hypyn Ateenan MM-kisoista vuodelta 1997. Analyysin mukaan hän oli hypyn kaikissa vaiheissa 630:n päällä, Kairento kertoo.

Bubka ei moisia korkeuksia koskaan yrittänyt bonusmetsästyksessään. Hänen ennätyksentä 615 kesti 21 vuotta, kunnes Ranskan Renaud Lavillenie sen rikkoi – samassa Donetskin hallissa Ukrainassa.

Ukrainan levottomuudet olivat juuri alkamassa, mutta Donetskissa tehtiin seiväshistoriaa. Bubka oli paikalla todistamassa Lavillenien hyppyä 616:sta.

Hän antoi reilut aplodit Lavillenielle, mutta jotkut olivat näkevinään hymyssä teennäisyyttä. Bubka tiesi, että jos hän olisi aikoinaan toiminut toisin, ME olisi rikkomaton vielä pitkän aikaa.

  Yhä omassa luokassaan

Bubka hyppäsi vähintään 6 metriä 45 kertaa. Lavillenie on tehnyt sen 13 kertaa; kaikki muut yhteensä 32 kertaa. Lavillenien paras ulkotulos on ”vain” 605. Ulkona hän on ylittänyt 6 metriä vain kolmesti, ja paras tulos Donetskin ME-hypyn jälkeen on viime maaliskuussa ponnistettu 604.

– Bubka oli poikkeusyksilö. Hänellä oli vain vahvuuksia, ei heikkouksia. Hänen kerrottiin hyppäävän pituutta 7,5–8 metriä ja juoksevan satasen 10,3:een, Kairento muistaa.

Lavillenie on 177-senttinen, kun Bubkalla on pituutta 183. Fyysinen etu on Bubkan.

– Lavillenie on ulottuva, mutta hän joutuu taivuttamaan seivästä jo maassa enemmän kuin Bubka.

 

Jani Lehtonen hyppäsi SE:n 582 vuonna 1993 ja sisällä 583 vuonna 1994. Ne eivät tuntuneet miltään, kun Bubka heilui jo 30 senttiä korkeammalla.

– Jani oli yhdeksäs 583 hypännyt, mutta eihän siitä mitään ennätysbonuksia tullut. Jani sanoi, että alkaa pelata golfia. Niin alkoikin ja oli hyvä siinä, Kairento muistelee.

Milloin suomalainen?

Milloin suomalainen sitten voisi yltää 6 metrin haamurajaan? Vastausta pitää etsiä hatusta.

– Siihen voi mennä 10 vuotta tai monta kymmentä vuotta, Kairento miettii.

– Kun naisten seiväshyppy alkoi, minulta kysyttiin, milloin naiset hyppäävät 5 metriä. Sanoin että vuonna 2010, mikä meni viisi vuotta pieleen. Mutta siinäkin Jelena Isinbajeva oli poikkeusyksilö.

Bubka on käynyt opastamassa myös suomalaisia hyppääjiä. Mikko Latvala saa ohjeita vuonna 2001 otetussa kuvassa.

Sergei Bubka on Ukrainan parlamentin jäsen ja maan olympiakomitean puheenjohtaja. Hän on myös KOK:n hallituksen jäsen sekä Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n varapuheenjohtaja.

Jani Lehtonen on päässyt suomalaisista lähimmäksi 6 metrin rajaa.

Takavuosien tähdet Sebastian Coe ja Sergei Bubka kilvoittelevat IAAF:n puheenjohtajan paikasta.

Kuuden metrin hyppääjät

Kursiivilla merkityt ovat hallituloksia.

616 Renaud Lavillenie, Ranska615 Sergei Bubka, Neuvostoliitto/Ukraina614 Sergei Bubka, Neuvostoliitto/Ukraina606 Steven Hooker, Australia605 Maksim Tarasov, Venäjä605 Dmitri Markov, Valko-Venäjä/Australia605 Renaud Lavillenie, Ranska604 Brad Walker, USA603 Okkert Brits, Etelä-Afrikka603 Jeff Hartwig, USA602 Jeff Hartwig, USA602 Rodion Gataullin, Neuvostoliitto/Venäjä601 Igor Trandenkov, Venäjä601 Timothy Mack, Venäjä601 Jevgeni Lukjanenko, Venäjä601 Björn Otto, Saksa601 Rodion Gataullin, Neuvostoliitto/Venäjä600 Paul Burgess, Australia600 Steven Hooker, Australia600 Maksim Tarasov, Venäjä600 Jean Galfione, Ranska600 Danny Ecker, Saksa

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?