Hilma

Yleisurheilu

Oskari Möröllä kaksien arvokisojen kausi: ”Nopeuden pitää olla kunnossa”

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Aitajuoksija Oskari Mörö oli viime yleisurheilukauden kotimainen komeetta.
Nuorukainen juoksi Zürichissä EM-kisoissa 400 metrin aidoissa finaaliin ja teki välierissä matkan Suomen ennätyksen 49,08.

Oskari Mörö uskoo, että tasaisesti kehittymällä hän on vahva nimi myös ensi kesänä.

– Nopeuden pitää olla kunnossa, jos aikoo yksittäisissä kisoissa pärjätä maailman huipuille, Mörö kertoi Paavo Nurmi Games -kisojen tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Hallikausi todisti Mörön nopeutta, sillä nuorukainen muun muassa juoksi 200 metrillä ennätyksensä 21,67 ja kiihdytti 60 metriä kahdesti alle seitsemän sekunnin.

Nopeuden lisäksi aerobisen kunnon on syytä olla vahva, sillä kilpailukaudesta on tulossa pitkä. Mörön mukaan hän on kehittynyt molemmilla osa-alueilla. Kisakunnon hän hioo ensi viikosta alkaen Espanjan Torremolinoksessa, jossa hän viettää kuukauden.

Nuorten kisoista mitalin kera

Mörö, 22, hamuaa heinäkuussa menestystä alle 23-vuotiaiden EM-kisoista, jotka kilpaillaan lähes kotinurkilla Tallinnassa.

– Tallinnan stadionin on hieno paikka kisata. Meillä oli siellä 19-vuotiaiden EM-kisat 2011, ja ainakin puheiden perusteella sinne on tulossa paljon suomalaista yleisurheiluväkeä.

– Haluan tulla sieltä mitali kaulassa, Mörö ennakoi 9.–12. heinäkuuta ohjelmassa olevia EM-kisoja.

Aitojen tulosraja Pekingin MM-kisoihin on 49,50. Jos Mörö pystyy vähintään viime vuoden tasolle, hänen kesässään ovat toiset arvokisat elokuussa.

– Tallinnan jälkeen pitäisi saada pieni lepo- ja harjoitusjakso, jotta jaksaa vetää myös Pekingissä kovaa, Mörö kertoi.

Kotimaassa kisojen runko

Kovat kilpailut ovat nuorelle urheilijalle tärkeitä kehittymisen paikkoja. Mörö on mielissään, että pitkät aidat kuuluvat Eliittikisasarjaan. Hän on saamassa kovaa vastusta myös 25. kesäkuuta Paavo Nurmi Games -kisoihin.

Kotimaan kisoista rakentuu Mörön kilpailukauden runko, mutta vastusta hän hakee myös ulkomailta. Yleisurheilupiireissä arvostettu manageri Jukka Härkönen on mies, joka etsii Mörölle kisoja.

– Kisakaudella keskitytään siihen, että on tuoreena kisoissa. Silloin saa joka kisassa tehtyä happovetoja, Mörö kertoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    2. 2

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    6. 6

      Pelastuslaitos varoittaa talven tullen yleistyvästä näystä parkkipaikoilla – vaara leikkiville lapsille

    7. 7

      Sala- ja sarjamurhaajia, rikollispomoja ja terroristeja – he ovat Yhdysvaltain kuuluisimpia vankeja

    8. 8

      Onko tässä syy Teuvo Teräväisen huimaan vireeseen? Suomen painonnostotähti: ”Tuloshyppäykset olivat todella nopeita”

    9. 9

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    10. 10

      Meghan Marklen velipuolen yllätysväite: isän lottovoitto siivitti kaunottaren suhteeseen prinssi Harryn kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    3. 3

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    6. 6

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    7. 7

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    10. 10

      Prinsessa Madeleinella ja Chris-puolisolla on oma ”rakkauden kieli”: salaavat keskustelunsa sisällön ovelasti – olisitko arvannut?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    7. 7

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    2. 2

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    5. 5

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    6. Näytä lisää