Senja

Yleisurheilu

Myllypurossa jysähti: 16-vuotias suomalaislahjakkuus juoksi kansainvälisen huippuajan

Julkaistu:

Yleisurheilu
Porvoon Akilleen Lauri Tuomilehto, 16, juoksi sunnuntaina Itä-Helsingin Liikuntamyllyssä poikien 60 metrin voittajaksi loistavalla tuloksella 6,87.
Samanikäisenä alle seitsemän sekunnin on aiemmin hänen lisäkseen juossut Suomessa vain Petri Keskitalo vuonna 1983 ajalla 6,99, kerrotaan Suomen urheiluliiton tiedotteessa.

SUL:n mukaan Tuomilehdon aikaa nopeammin ei 16-vuotias ole maailmassa juossut neljään vuoteen. Kiinalainen Li Qi juoksi samanikäisenä 6,77 vuonna 2011. Tänä vuonna Britannian Dom Ashwell on juossut täsmälleen saman ajan kuin Tuomilehto.

Tuomilehtoa valmentava Lars Fagerholm suhtautuu suojattinsa edesottamuksiin maltillisesti.

– Hän on lahjakkuus, jolla on taustalla useita urheilulajeja. Kovempaa, useita vuosia kestävää satsausta johonkin tiettyyn lajiin ei kuitenkaan löydy, Fagerholm kertoi Ilta-Sanomille.

Valmentajan mukaan Tuomilehto erottuu etenkin esimerkillisestä juoksuasennostaan.

– Luonnollinen ryhdikkyys ja jalkatyö ovat huippuluokkaa. Suurin työ pitää tehdä lihasvoimassa, etenkin keskivartalon suhteen. Hallittu liikkuvuus on a ja o. Voimatasoa kasvatetaan hiljalleen, Fagerholm sanoi.

Eliittikisoja seuraava suomalainen yleisurheilukansa ei näillä näkymin pääse nauttimaan Tuomilehdon suorituksista vielä ensi kesänä.

– Valmentajana olen sitä mieltä, että perustyö on järkevää tehdä omassa ikäluokassa. Aikuisten kisoihin ei ole syytä lähteä liian nuorena. Lauri on nuori poika, joka kehittyy hurjaa vauhtia. Jokaisesta isosta kisasta keskustellaan erikseen, Fagerholm kertoi.

Tuomilehto juoksi viime kesänä 100 metrin ennätyksekseen 11,00. Hän juoksi myös ajan 10,73, mutta tuolloin myötätuulta oli 2,8 metriä sekunnissa. Kun myötätuulta on yli 2,0 metriä sekunnissa, ajat eivät ole tilastokelpoisia.

100 metrin maailmantilasto kaudella 2014:

9,77 Justin Gatlin – juoksi 17-vuotiaana 60 metriä 6,61 ja 100 metriä 10,36

9,82 Richard Thompson – 19-vuotiaana 60 metriä 6,83, 18-vuotiaana 100 metriä 10,65

9,87 Asafa Powell – 20-vuotiaana 60 metriä 6,63, 18-vuotiaana 100 metriä 10,50

9,91 Mike Rodgers – 18-vuotiaana 60 metriä 6,86 ja 100 metriä 10,55

9,93 Kemarley Brown – ei aikoja 60-metriltä, 20-vuotiaana 100 metriä 10,38

9,93 Tyson Gay – 17-vuotiaana 60 metriä 6,89 ja 100 metriä 10,56

9,93 Femi Ogunode – 18-vuotiaana 60 metriä 6,87 ja 100 metriä 10,25

9,95 Jimmy Vicaut – 16-vuotiaana 60 metriä 6,80 ja 100 metriä 10,56

9,96 Chijindu Ujah – 16-vuotiaana 60 metriä 6,88 ja 100 metriä 10,58

9,96 Kim Collins – 23-vuotiaana 60 metriä 6,63 ja 19-vuotiaana 100 metriä 10,27

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    2. 2

      Ismo Leikola paljastaa mitä tapahtui Conan O’Brienin kulisseissa – kaikki oli tarkkaan käsikirjoitettua: ”Kun sanoin sen ensimmäistä kertaa moni oli, että hetkinen”

    3. 3

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    4. 4

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    5. 5

      Alakoululaisten puhelimet varastettiin Helsingissä – lapset löysivät epäillyt Snapchatin avulla kioskilta Konalasta

    6. 6

      Äiti säikähti pienen poikansa silmässä välkehtivää kultaista pistettä – valokuva paljasti harvinaisen sairauden

    7. 7

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    8. 8

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    9. 9

      Helsinkiläisen raitiovaunun kekseliäs teksti ihastutti maailmalla: ”Veikkaan varikon henkilöstön ideaksi”

    10. 10

      NHL-seura ohjasi Jesse Puljujärven kielikylpyyn – ”En välittänyt englannin kielestä yhtään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    2. 2

      16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

    3. 3

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    4. 4

      Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

    5. 5

      Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

    6. 6

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    7. 7

      Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

    8. 8

      Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

    9. 9

      Tähän tilanteeseen kultaleijona Eetu Sopasen, 21, ura loppui yllättäen – ”En missään nimessä osannut aavistaakaan”

    10. 10

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    10. 10

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänestämään mennyttä miestä odotti ikävä yllätys Citymarketissa Jyväskylässä – ”Tämä on pahin vaihtoehto, joka voi tapahtua”

    2. 2

      Ismo Leikola paljastaa mitä tapahtui Conan O’Brienin kulisseissa – kaikki oli tarkkaan käsikirjoitettua: ”Kun sanoin sen ensimmäistä kertaa moni oli, että hetkinen”

    3. 3

      Melania Trump peruu esiintymisiään – julkaisi huomiota herättävän kuvan ilman puolisoaan

    4. 4

      Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

    5. 5

      Alakoululaisten puhelimet varastettiin Helsingissä – lapset löysivät epäillyt Snapchatin avulla kioskilta Konalasta

    6. Näytä lisää