Zaikova maaliin Etelämantereen maratonilla – ”Reidet olivat jäätyä 30 kilometrin kohdalla” - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Zaikova maaliin Etelämantereen maratonilla – ”Reidet olivat jäätyä 30 kilometrin kohdalla”

Julkaistu: 17.1.2015 18:26

Marianna Zaikova pääsi maaliin Etelämantereen maratonilla, mutta ongelmiakin oli.

World Challenge Marathon -urakkaan osallistuva Marianna Zaikova juoksi ensimmäisen etapin aikaan 5.16. Etelämantereen Union Glacierissa juostu kisa tiedettiin jo etukäteen viikon pahimmaksi rastiksi.

– Olot olivat hyvät, mutta reisilihakset jäätyivät noin 30 kilometrin kohdalla, Zaikova viestittää Chilestä, jossa 12 juoksijan ryhmä odottaa jo seuraavaa juoksua.

Etelämantereen pakkanen pysyi noin kymmenessä asteessa, eikä taivaalta tullut mitään. Keli oli pilvinen, mutta välillä aurinkokin paistoi.

– Juoksimme neljä reilun kymmenen kilometrin kierrosta. Pysähdyin joka kierroksella vaihtamaan joko takin tai buffin.

Vegaanina Zaikova aikoi ottaa mukaansa ison kasan vegaanimakkaroita, koska ei ollut varma siitä, minkälaista ruokaa juoksijoille on tarjolla. Ja kuinka kävikään: kaikki makkarat unohtuivat jääkaappiin Helsinkiin, kun Zaikova matkusti kokoontumispaikalle Chileen.

– Ruoka on ollut leirissä todella hyvää, vaikka nukuin yhden aamiaisen ja lounaan yli. Nyt on vain jäätävä nälkä! Zaikova raportoi ensimmäisen juoksun jälkeen.

Maratonin hän selvitti juomalla vain noin kolme desilitraa vettä ja syömällä neljä keksiä. Ei ihme, että nälkä iski!

Chilen maraton juostaan Punta Arenasissa, joka on yksi maailman eteläisimmistä kaupungeista. Juoksun on määrä alkaa lauantaina klo 20 Suomen aikaa.

Tahti on hurja, sillä sen jälkeen juoksijaryhmä matkaa kohti Miamia, jossa juostaan sunnuntaina. Sen jälkeen viikon ohjelmassa ovat vielä Madrid, Marrakesh, Dubai ja Sydney.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?