Ruotsalaisten ostourheilijaksi väitetty huippujuoksija: tämän takia hän valehteli avioliitostaan - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Ruotsalaisten ostourheilijaksi väitetty huippujuoksija: tämän takia hän valehteli avioliitostaan

Abeba Aregawi voitti Ruotsin väreissä MM-kultaa Moskovassa 2013.

Julkaistu: 29.12.2014 18:06

Kulissiavioliitosta syytetty huippujuoksija Abeba Aregawi selitti ruotsalaislehdelle valehtelunsa syitä.

Vielä Lontoon olympiakisoissa 2012 Abeba Aregawi edusti Etiopiaa. Sen jälkeen Aregawi avioitui ruotsalaisen valmentajansa Henok Weldegebrielin kanssa ja sai Ruotsin kansalaisuuden. Jo seuraavana kesänä, vuonna 2013, hän voitti Ruotsin väreissä 1 500 metrin MM-kultaa Moskovassa.

Ruotsin edustajaksi siirryttyään Aregawi on toistuvasti joutunut vastaamaan syytöksiin siitä, että hänen ja Weldegebrielin suhde on vain kulissiavioliitto, jonka ansiosta etiopialainen on saanut kansalaisuuden ja päässyt edustamaan Ruotsia.

– Täysi ostourheilija. Hänestä tuli todella nopealla aikavälillä Ruotsin kansalainen, suomalainen urheilumanageri Jukka Härkönen kritisoi Ilta-Sanomissa viime vuoden elokuussa.

Iltapäivälehti Expressen paljasti viime maaliskuussa, että naisten 1 500 metrin juoksua maailmassa ylivoimaisesti hallinnut Aregawi ja hänen valmentajansa Weldegebriel jättivät todellisuudessa eropaperinsa jo vuoden 2013 toukokuussa. Tämä tapahtui siis ennen kuin Aregawi oli ehtinyt voittaa yhtään mitalia Ruotsin paidassa.

Asian teki oudoksi se, että puoli vuotta väitettyä eroa myöhemmin Aregawi ja Weldegebriel antoivat Dagens Nyheterille pitkän haastattelun, jossa he esiintyivät rakastavaisena avioparina. Erosta ei puhuttu sanaakaan.

Maanantaina Aregawi selitti viimein Dagens Nyheterille syitä valehtelulleen.

– Tarkoitukseni ei ollut valehdella. Erosimme, mutta olimme samanaikaisesti yhdessä. Ero ei tuntunut lopulliselta, Aregawi sanoi Dagens Nyheterille.

Aregawi uskoo, että häntä kohdeltiin julkisuudessa hänen näkemyksensä mukaan ”ala-arvoisesti” etiopialaisen taustansa takia.

– Jos olisin valkoihoinen ja mennyt naimisiin Henokin kanssa, kukaan ei olisi kyseenalaistanut kansalaisuuden vaihtamista, eikä asiasta olisi noussut mitään kohua. Mutta koska olen tummaihoinen ja tulen Etiopiasta, kaikki kyseenalaistivat motiivini.

Myös Ruotsin kansalaisena Aregawi on halunnut harjoitella Etiopiassa. Tätä ei Ruotsissa ole ihmetelty, sillä korkean paikan harjoittelua on pidetty luonnollisena kestävyysjuoksijalle.

Viime kesän EM-kisoissa Zürichissä Aregawi saavutti Ruotsille hopemitalin.

Abeba Aregawi

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?