David Söderbergiltä komea taistelu moukarifinaalissa - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

David Söderbergiltä komea taistelu moukarifinaalissa

David Söderberg taistelee hyvistä sijoituksista moukarin finaalissa.

Julkaistu: 16.8.2014 17:32, Päivitetty 16.8.2014 17:45

Suomen David Söderberg sijoittui kahdeksanneksi miesten moukarin loppukilpailussa.

Söderbergin paras tulos 76,55 syntyi toisella heittokierroksella. Se oikeutti kovatasoisessa loppukilpailussa lopulta kahdeksanteen sijaan eli viimeiselle pistesijalle.

Söderbergin toinen heitto osui hieman moukarihäkkiin, mikä luultavasti verotti mitasta jonkin verran. Mitaliin olisi kuitenkin yli 79 metrin kaari, joten Söderberg tuskin menetti mahdollisuutta nousta palkintokorokkeelle, vaikka heitto häkkiin osuikin.

- Tänään en vain pystynyt parempaan. Tämä arvokisafinaali oli mukava kokemus. Kahdeksas sija on paljon parempi, kuin mihin olen ennen arvokisoissa yltänyt. Sijoitus lämmittää, Söderberg kommentoi Ylen haastattelussa.

Maailmanmestaruuden vei Unkarin Krisztian Pars tuloksella 82,69. Kyseessä on kauden kärkitulos maailmassa ja samalla Parsin oma ennätys. Hopealle heitti Puolan Pawel Fajdek tuloksella 82,05. Pronssin vei Venäjän Sergei Litvinov tuloksella 79,35.

Suomen toinen edustaja Tuomas Seppänen karsiutui kolmelta viimeiseltä heittokierrokselta. Hän oli finaalin viimeinen tuloksella 73,70.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?