Suomella kaksi vahvaa mitalisuosikkia EM-kisoissa - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Suomella kaksi vahvaa mitalisuosikkia

Sandra Eriksson on Euroopan tilastoissa toisena, Tero Pitkämäki kolmantena.

Julkaistu: 11.8.2014 10:00

Urheilusanomat esittelee Suomen EM-kisajoukkueen. Sinivalkoisten virallinen tavoite Zürichin EM-kisoissa on kaksi mitalia ja neljä pistesijaa.

Mitalisuosikit

Sandra Eriksson, 3000 m esteetSuomen suurin menestystoivo. Loistavasti sujunut kesä on tuonut jo kaksi SE-parannusta ja kuntohuippu on kohdistettu nimenomaan EM-kisoihin. Kun on Euroopan tilastoissa toisena, mitalin on oltava vähimmäistavoitteena. Jos mestaruus ratkeaa viimeisillä kierroksilla, kovakirisen ja nopean juoksijan tie on auki kultaan asti.SB/PB: 9.24,70

Tero Pitkämäki, keihäsPitkämäellä on aiemmista EM-kisoista palkintokaapissa jo hopea ja pronssi, joko nyt olisi kirkkaimman mitalin vuoro? Kesän kunto on ollut mukavasti nousujohteinen ja menestystä on tullut niin Timanttiliigassa kuin kotimaan kentillä. Ehdoton menestyskandidaatti, joka voi onnistuessaan räjäyttää pankin. Mitali vähimmäistavoite. Kysymysmerkkinä pieni nivusvamma, joka aiheutti poisjäännin Kalevan kisoista. SB: 86,63 PB: 91,53

Pistesijoille

Jukka Keskisalo, 3000 m esteet Jo kerran uransa lopettanut konkari ei malttanutkaan eläköityä huippu-urheilusta, vaan palasi viime vuonna takaisin kilparadoille. Loukkaantumiset ovat vieneet parhaat tehot tällä kaudella: kärsii välilevyn pullistumasta. Alitti kisarajan vaikeuksien jälkeen Joensuun Eliittikisoissa. Jos selkä kestää, pistesija on vuoden 2006 Euroopan mestarille mahdollinen. SB: 8.29,89PB: 8.10,67

Jarkko Kinnunen, 50 km kävelyValittiin kisoihin aiempien näyttöjen perusteella, sillä kokeneelta urheilijalta ei löydy tältä kaudelta 50 kilometrin kisaa. Vei kuitenkin Kuopiossa 20 kilometrin Suomen mestaruuden, eli on kunnossa. Jos valmistautuminen osuu kohdilleen, Kinnunen voi yllättää pistesijalla. PB: 3.46,25

Jarkko Kinnunen käveli Lontoon olympialaisissa yhä voimassa olevan ennätyksensä.

Hanna-Maari Latvala, 100 m & 200 mSuomen nopeimmalla naisella on kulkenut tasaisen hyvin koko kausi. 100 metrillä parhaat juoksut osuivat Joensuun Eliittikisoihin, joista tuloksena oli kaksi oman ennätyksen parannusta. Lupaili kisan jälkeen, että ajasta on otettavissa vielä kymmenys pois. Se olisi jo kovaa valuuttaa Zürichin finaalipaikkoihin. Voi täydellisellä suorituksella taistella pistesijoista 100 metrillä. 200 metrillä Euroopan kärki on hieman kauempana, mutta vauhdin pitäisi riittää välieräpaikkaan.100 m SB/PB: 11,32200 m SB 23,24 PB 22,98

Nooralotta Neziri, 100 m aidatOn vakuuttanut koko kauden kotimaan kentillä. Heinäkuun puolessa välissä pika-aiturista tuli ensimmäinen suomalainen, joka on alittanut 13 sekunnin haamurajan. Ongelmana on se, että Euroopan sisälläkin pika-aitojen taso on erittäin korkea ja nykyisellä Suomen ennätyksellä ei kisoissa mitaleita napata. Lupa odottaa finaalipaikkaa. Mikäli olosuhteet ovat Zürichissä kunnossa, Suomen ennätyksen parannuskin on realistinen tavoite. SB/PB: 12,98

Minna Nikkanen, seiväsHyppäsi Kalevan kisoissa vakuuttavasti uuden Suomen ennätyksen ja paranteli samalla osakkeitaan Zürichiin. Kuopiossa yritykset seuraavasta korkeudesta (456) olivat lupaavia, joten Nikkanen voi olla joukkueen positiivinen yllättäjä. Kunto vaikuttaa olevan kohdillaan ja finaalipaikka sekä pistesija ovat täyttä realismia. SB/PB: 451

Antti Ruuskanen, keihäsVoitti Kuopiossa Suomen mestaruuden ja nappasi oikeutetusti kisalipun Zürichiin. Pielaveteläinen on tehnyt Pitkämäen takana kelvollista tulosta koko kesän, vaikka isot voitot antavat vielä odottaa itseään. Paavo Nurmi Gamesin 85,28 leiskautus nostaa Ruuskasen Euroopan tilastoissa seitsemänneksi, joten pistesija on realistinen odotus Zürichiin. Mitali vaatisi jo venymistä. SB: 85,28PB: 87,79

Muut

Ida Aidanpää, 100 m aidatJuoksi Joensuun Eliittikisoissa vakuuttavan ajan 13,08 ja nosti itsensä Nezirin jälkeen Suomen kaikkien aikojen tilastokakkoseksi. Joensuun huippujuoksua lukuun ottamatta tilastoajat ovat kuitenkin kaukana Euroopan kärjestä. Jos saa samanlaisen lennon päälle kuin Joensuussa, alkuerien selvittämisen ei pitäisi kuitenkaan olla vaikeaa. Finaalipaikka vaatii jo superonnistumista ja muiden epäonnea. SB/PB: 13,08

Matilda Bogdanoff, 100 m aidatOn yhdessä muiden pika-aiturien kanssa noussut kotimaisen yleisurheilukesän valopilkuksi. Jäi Kalevan kisoissa kolmanneksi ja lähtee siltä paikalta Zürichiin myös tilastoaikansa perusteella. Euroopan parhaita vastaan vauhti ei vielä riitä, mutta alkueristä Bogdanoffilla on kaikki saumat selvittää itsensä jatkoon. Kausi on ennakkoasetelmiin verrattuna ollut jo onnistunut, sillä vaikea alkukausi akillesjännevammoineen pakotti 23-vuotiaan urheilijan kuuden viikon juoksutauolle. SB/PB: 13,12

Matilda Bognanoff ja Ida Aidanpää juoksevat Zürichissä pika-aidat.

Lassi Etelätalo, keihäsVei kolmannen edustuspaikan Ari Mannion nenän edestä viime hetkellä. Vihoitteleva kyynärpää siirsi Etelätalon kauden aloitusta aina heinäkuun lopun Joensuun Eliittikisoihin, joten kisavarmuus on kysymysmerkki. Oma ennätys ja kauden paras tulivat kotiyleisön edessä, mutta uran ensimmäiset aikuisten arvokisat ovat asia erikseen. Karsinnan selvittäminen on Etelätalon ensimmäinen etappi Zürichissä. SB/PB: 84,98

Arttu Hirvonen, 110 m aidatJämsän juoksukarnevaaleilla tehtyä EM-rajan alitusta lukuun ottamatta Hirvosen ajat ovat tänä kesänä huidelleet 14 sekunnissa. Suomen sisällä se vielä riittää, mutta hyvä sija Zürichissä vaatii ehdottomasti 13-alkuista tulosta. Jäänee alkueriin.SB/PB: 13,90

Katri Hirvonen, kiekkoOnnistui rikkomaan EM-rajan alkukaudesta, sen jälkeen tulostaso ollut laskussa. Isommat odotukset ovat kuitenkin Sanna Kämäräisen harteilla, joten Hirvonen voi lähteä Zürichiin ilman paineita. 24-vuotias Hirvonen on kiekonheittäjäksi vielä suhteellisen nuori, joten kilpailuvuosia vielä riittää. Ensimmäiset aikuisten arvokisat ovat hyvä oppimatka. SB/PB: 57,44

Arttu Kangas, kuulaSai kun saikin kisalipun pienen hämmennyksen jälkeen. Rikkoi EM-rajan heinäkuun alussa, mutta oli jäädä joukkueen ulkopuolelle, koska kyseessä ei ollut virallinen näyttökilpailu. Valittiin kuitenkin oikeutetusti joukkueeseen. Nuoren miehen kesäkunto on ollut lupauksia antava, mutta Euroopan kärki on vielä omilla metriluvuillaan. Zürich hyvää harjoittelua tulevaisuutta varten. SB/PB: 19,74

Jussi Kanervo, 110 m aidat & 400 m aidatJuoksi keväällä tiiviisti yliopistokisoja Yhdysvalloissa, mutta kesällä ei ole juossut kuin Kalevan kisat, missä nousi mestariksi. Kunto pieni arvoitus. Varmaa on, että ennätysten olisi parannuttava rutkasti, mikäli mielii alkueristä jatkoon. On molemmilla matkoilla turhan kaukana Euroopan kärjestä.110 m aidat: SB/PB 13,88400 m aidat: SB/PB 50,67

Merja Korpela, moukariKokeneen Korpelan paras sijoitus EM-kisoista on Barcelonasta 2010, jolloin tuloksena oli seitsemäs sija. Kausi on sujunut kohtalaisesti, vaikka 70 metrin haamurajan ylitys ei ole vielä onnistunut. Se olisi myös hyvä tulostavoite Zürichiin ja mahdollistaisi taistelun finaalipaikasta. Kunto on Korpelalla kohdallaan, vielä tarvitaan täydellinen tekninen heitto. SB: 68,44PB: 69,56

Huippuonnistuminen voisi tuoda Sanna Kämäräiselle finaalipaikan kiekossa.

Sanna Kämäräinen, kiekkoEi ole vielä puhkaissut 60 metrin rajaa ulkona, vaikka lähellä on käyty. Heitti alkuvuodesta kiekon uuden halli-SE:n, joten mahdollisuudet ja ominaisuudet rajan rikkomiseen löytyvät. On kilpaillut kauden aikana ahkerasti, eli kisakestävyyttä ja -hermoja riittää. Täydellisellä suorituksella lähellä finaalipaikkaa.SB/PB: 59,38

Johanna Lehtinen, 3000 m esteetYllätti Joensuun Eliittikisoissa rikkomalla kisarajan kauden ensimmäisellä estestartillaan. Kun nuoret kilpasiskot Minttu Hukka ja Camilla Richardsson eivät venyneet kisarajaan, konkari pokkasi itselleen paikan joukkueesta. Suurimmat menestymispaineet ovat Erikssonin harteilla, joten Lehtinen saa Zürichissä keskittyä tasapainoiseen juoksuun. Keskeytti Kalevan kisoissa kaatumiseen ja loukkasi jalkaansa. Jalan kunto on vielä arvoitus, mutta pystynee osallistumaan kisoihin.SB: 9.48,50PB: 9.40,28

Katri Mustola, 400 mAjoitti kuntohuippunsa täydellisesti Kalevan kisoihin. Kesän kunto ollut nousujohteinen, mutta Euroopan huippuja vastaan vauhti ei vielä riitä. Alkuerät ovat kuitenkin hyvä mittari ja ensimmäiset aikuisten arvokisat tuovat 21-vuotiaalle Mustolalle hyvää kokemusta tulevaisuutta ajatellen. SB/PB: 53,20

Ville Myllymäki, 100 m24-vuotias Myllymäki on juossut tällä kaudella ennätyksensä 10,43, mutta se ei Zürichissä lämmitä. Euroopan kärkijuoksijat ovat liian kaukana. Ei ole toistamiseen päässyt lähellä rajaa, vaan vauhdit ovat olleet loppukesästä laskussa. Alkueristä jatkoon pääseminen jäänee haaveeksi. Ensimmäinen henkilökohtainen aikuisten arvokisamatka antaa kuitenkin eväitä tulevaisuuteen. SB/PB: 10,43

Oskari Mörö, 400 m aidat On Euroopan tilastossa sijalla 33, eli matkaa huipulle riittää. Juoksi kuitenkin Kuopiossa Suomen mestariksi omalla ennätyksellään 50,33. Lähentelee hitaasti, mutta varmasti 50 rajan alitusta. Pieni sauma välieriin, jos juoksu osuu kohdilleen. SB/PB: 50,33

Veli-Matti Partanen, 50 km kävelyTekee Kinnusen taustalla hyvää nousua kohti Euroopan kärkeä. On tällä kaudella parantanut ennätystään jo nelisen minuuttia, joten potentiaalia 22-vuotiaalta urheilijalta löytyy. Tällä hetkellä Partanen on kauden Euroopan tilastoissa sijalla 20, eli nappionnistuminen voi siivittää lappeenrantalaisen jopa kympin sakkiin. SB/PB: 3.54,54

Minna Nikkanen hyppäsi Kalevan kisoissa uuden SE:n, joten kunto on kohdallaan EM-kisojen alla.

Eetu Rantala, 100 mSuomen tämän hetken nopein mies, mutta Euroopan kärki on auttamattoman kaukana. Kesän parhaana tuloksena on alle 22-vuotiaiden Suomen ennätys 10,30. Voitti Suomen mestaruuden, mutta myötätuuleen juostu 10,58 ei vakuuta. Alkueristä jatkoon pääseminen tulee olemaan kovan työn takana ja vaatii 21-vuotiaalta Rantalalta täydellisen onnistumisen. SB/PB: 10,30

Tuomas Seppänen, moukariOn edustanut Suomea kaksissa edellisissä EM-kisoissa ja karsiutunut molemmilla kerroilla loppukilpailusta. Zürichissä pieni sauma finaalipaikkaan, mikäli onnistuu samalla tavalla kuin Kalevan kisoissa. Aamukarsinta kuitenkin vaikeuttaa loppukilpailupaikan metsästystä. Oman ennätyksen parantaminen voi olla realistinen tavoite 28-vuotiaalle urheilijalle.SB: 75,22PB: 75,31

Oona Sormunen, keihäsSeppo Rädyn suojatti voitti Suomen mestaruuden, vaikka ei päässyt Kuopiossa parhaalle tasolleen. On tällä kaudella hätyytellyt 60 metrin rajaa sekä Kuortaneen että Joensuun Eliittikisoissa, mutta raja on yhä puhkaisematta. Zürichissä tarvitaan reilusti lisää metrejä, jotta Sormunen voi kisata edes finaalipaikasta. Tällä hetkellä Euroopan kärki on liki kymmenen metriä edellä. Paljon riippuu siitä, kuinka urheilija pitää hermonsa. SB: 58,43PB: 60,56

David Söderberg, moukariKokenut arvokisakävijä lennätti moukarinsa heinäkuun puolessa välissä vakuuttavasti lukemiin 77,57. Kesän kunto on muutenkin ollut lupauksia antava, joten Söderbergiltä odotetaan Zürichissä finaalipaikkaa. Tällä hetkellä moukarimies on Euroopan tilastoissa yhdeksäntenä, joten mahdollisuuksia on jopa pistesijoille. Aikaisempien arvokisojen saldo on murheellinen: ei ole päässyt koskaan finaaliin.SB: 77,57PB: 78,83

Aleksi Tammentie, kolmiloikkaOn Euroopan tilastoissa sijalla 23, joten finaalipaikka vaatii huippusuoritusta. Tämänhetkinen ennätys voi riittää finaaliin, jos tulostaso karsinnoissa jää heikoksi. Osoitti Kalevan kisoissa kilpailijan hermonsa hyppäämällä viimeisellä kierroksella vakuuttavasti 16,55. Ei päässyt Helsingin kisoissa kaksi vuotta sitten finaaliin, vaikka hyppäsi ennätyksensä. Näyttöhaluja löytyy. SB/PB: 16,61

Janne Ukonmaanaho, 3000 m esteetVoitti Suomen mestaruuden päämatkallaan, kun kilpakumppani Jukka Keskisalo jätti matkan väliin. EM-raja meni rikki alkukaudesta ja sen jälkeen vauhti on ollut hieman kadoksissa. Euroopan huippuja vastaan vauhti ei riitä. Taistelee kuitenkin kynsin ja hampain loppukilpailupaikasta.SB: 8.33,09PB: 8.27,08 Jussi Viita, korkeusPomppasi kisakoneeseen viime hetkellä Kalevan kisoissa. Oma ennätys ja tulosraja 226 toi Suomen mestaruuden, mutta Zürichissä tuloksen pitäisi parantua ainakin kahdella sentillä, jotta finaalipaikasta voisi haaveilla. Korkeuden tämän kesän tulostaso on Euroopan sisällä huima: yksitoista hyppääjää on ylittänyt 230. SB/PB: 226

EM-kisat tuovat lahjakkaalle Arttu Kankaalle tärkeätä kokemusta tulevia vuosia varten.

Jonathan Åstrand, 200 mVetäytyi Kalevan kisoissa paraatimatkaltaan viime hetkellä takareidessä tuntuneen paineen vuoksi. Vakuutti, että kyseessä oli ainoastaan varotoimenpide. Åstrand rikkoi EM-rajan jo toukokuussa, eikä ole sen jälkeen päässyt parhaalle tasolleen. Sairastelut ja pienet vammat veivät närpiöläisen keskellä kesää kolmen viikon kilpailutauolle, mikä ei ainakaan parantanut valmistautumista Zürichiin. On vaarassa jäädä alkueriin, mikäli vauhti ei parane. SB: 20,92PB: 20,50

Miesten pikaviesti (Hannu Hämäläinen, Ville Myllymäki, Eetu Rantala, Samuli Samuelsson, Jonathan Åstrand)Miesten pikaviestien taso on korkea ja finaalipaikka vaatisi kaikilta Suomen joukkueen jäseniltä oman tason nostoa. Kun finaalipaikoista kisaavat muun muassa Iso-Britannia, Ranska ja Saksa, Suomen saumat ovat hyvin pienet.

Naisten pikaviesti(Hanna-Maari Latvala, Minna Laukka, Nooralotta Neziri, Milja Thureson, Jasmin Showlah)Kovassa tikissä olevan Hanna-Maari Latvalan onnistuminen voisi hilata Suomen lähelle finaalipaikkaa. Se kuitenkin vaatii myös muilta urheilijoilta täydellistä onnistumista ja kilpakumppaneiden pientä epäonnea. Vaihtojen on napsuttava kohdilleen.

Naisten 4x400m(Sanna Aaltonen, Anniina Laitinen, Katri Mustola, Ella Räsänen, Hilla Uusimäki)Suomi sai joukkueen kasaan myös naisten pitkään viestiin. Finaalipaikka jäänee saavuttamatta, mutta osallistuminenkin antaa uskoa tulevaan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?