Yleisurheilu

Lavillenien seiväsveljekset tukevat toisiaan

Julkaistu:

MOSKOVAN MM-KISAT
Ensimmäisen kerran sitten vuoden 1993 MM-kisojen seiväsfinaalissa nähdään veljekset.
Vuoden 1993 MM-kisoissa Ukrainan Sergei Bubka sai seuraa Vasili-veljestään, joka hyppäsi Stuttgartin kisassa yhdeksänneksi. Mestaruuden vei Sergei, joka pitää yhä hallussaan lajin ME-tulosta.

Bubkat antoivat arvokisoissa toisilleen apua veljellisesti, ja sama tyyli on myös Moskovan loppukilpailuissa hyppäävillä Lavillenien pojilla. Maailman ykköshyppääjäksi noussut Renaud neuvoo nuorempaa Valentin-veljeään mieluusti.

- Kun kilpailin heinäkuussa maani mestaruuskilpailuissa, ajattelin enemmän Valentinin kisaa kuin omaani, Renaud kertoi lehdistötilaisuudessa Moskovan kisan alla.

Vastaus saa lisäpontta, kun muistetaan, että Valentin kilpaili tuolloin Tampereella alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa eikä Ranskan maalla. Vaikka ajatukset olivat muualla, viime kesän olympiavoittajan heinäkuu oli hurja. Ensin tuli 592 Pariisin Timanttiliigassa.

- Se oli tunteellinen hetki, koska kilpailin ensimmäistä kertaa olympiavoittajana ranskalaisten silmien alla.

Sen jälkeen vanhempi Lavillenie nappasi maansa mestaruuden tuloksella 595. Viimeinen koitos ennen MM-matkaa oli Lontoon Timanttiliiga, jossa Renaud nousi lähes Big Benin korkeuteen ja ylitti kuuden metrin rajan tuloksellaan 602.

- En uskonut noin väkevään tuloskuntoon heinäkuussa, mutta nyt olen valmis mihin tahansa, hän vakuutti.

Lontoossa Lavellenie nostatti riman ME-korkeuteen, mikä oli liikaa.

- Olen kuitenkin tyytyväinen, että yritin sitä.

Renaud on tottunut kovaan kyytiin korkealla, sillä kesällä hän pääsi lentämään helikopteria Lausannessa. Tämän illan seiväskisassa hän saanee kovimman vastuksen saksalaiskolmikolta Björn Otto, Raphael Holzdeppe ja Malte Mohr.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suomessa lomaileva tähtinäyttelijä heitti vaatteet päältään ja pelasti hukkuvan eläimen Kaivopuistossa – ”Minulla oli yksi mahdollisuus sukeltaa”

    2. 2

      Kuin herttuatar Catherine! Meghanin ulkonäkö muuttui radikaalisti heti häiden jälkeen – rento tyyli vaihtui tiukkaan nutturaan

    3. 3

      Lukas Hradecky siirtyy Bayer Leverkuseniin pitkällä sopimuksella

    4. 4

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    5. 5

      Lahden oikeustalolla pommiuhkaus – poliisi eristi alueen

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Morsiamen äidin pöyristyttävä käytös järkytti hääväkeä: ”En ole eläessäni hävennyt niin paljon”

    2. 2

      Junamatkustaja ikuisti Pendolinon ikkunasta kanssamatkustajien järjettömän tempun Tampereella – VR: konduktööri oli vielä erikseen kieltänyt

    3. 3

      Miltä eri rintaliivit näyttävät avonaisen mekon alla? Testasimme nänniteipit ja 7 muuta mallia

    4. 4

      Yksinkertainen laskelma osoittaa, milloin omistusasunto ei kannata

    5. 5

      Tästä 16-vuotiaasta tytöstä tulee miljonääri ennen täysi-ikäisyyttä – sai lapsena ääniroolin, joka muutti hänen elämänsä: Elää hiljaiseloa maaseudulla

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nanna, 22, otti aurinkoa bikineissä pihalla, kun kuuli naapurin törkeän kommentin: ”Uppos aika syvälle”

    2. 2

      Intiimit keskustelut häähumusta julki: kuningatar ojensi tomerasti prinssi Philipiä – Meghanin ”lipsautus” pöyristyttää somessa

    3. 3

      Nuoripari luuli ostavansa 93 000 euron asunnon – ei ymmärtänyt yhtä kohtaa kauppakirjassa

    4. 4

      Mikael Jungner uskoo ymmärtävänsä, miksi Susanna Koski ohitti työttömän haasteen: ”Kuussa ei mene välttämättä kuin muutama sata euroa”

    5. 5

      Huomenna jyrisee: katso, mihin ukkonen iskee laajimmin

    6. Näytä lisää