Lempi

Yleisurheilu

Moskovan kymppi

Julkaistu:

Yleisurheilun MM-kisat
Kun Lužnikin stadionilla juostiin edellisen kerran arvokisojen 10 000 metriä sitä odotettiin Suomessa vesi kielellä, kirjoittaa Urheilusanomien toimittaja Juha Kanerva Moskovasta.
Moskovan kympistä piti tulla suomalaisjuhla, koska tuolloin sekä hallitseva olympiavoittaja että hallitseva Euroopan mestari olivat meikäläisiä. Lasse Virén jäi kärjen vauhdista alkuerässä, mutta Irlannin John Treacyn uuvahtamisen takia Virén selviytyi loppukilpailuun. Sinne selvisi myös Prahan 1978 EM-ykkönen Martti Vainio, jolta odotettiin mitalia. Paras suomalainen oli lopulta kolmas edustajamme eli Kaarlo Maaninka, joka juoksi hopeaa etiopialaishirmujen keskellä.

Lauantai-illan kympin lopputapahtumien väriskaala muistutti kovasti 33 vuoden takaista valööriä. Yksinäinen valkoihoinen yritti taistella tummien kollegoiden kanssa. Viime vuonna Lontoossa USA:n Galen Rupp rynni loppusuoran taistelussa hopealle, mutta tällä kertaa tämä Mo Farahin harjoituskaveri ei pystynyt nousemaan mitalipallille. Kumppanukset kuuluvat entisen huippumaratoonarin Alberto Salazarin talliin, jolla on yleisurheilupiirien mukaan käytössä todella tehokkaita aineita. Maaninka myönsi uskoon tultuaan käyttäneensä verenvaihtoja huipputuloksien saavuttamiseen. USA:n yleisurheiluliitossa varmasti toivotaan, että Rupp ei ala julistamaan sanaa ja tekemään tiliä menneisyyteensä.

Kenialaisten ja etiopialaisten olympiakarsinnat olivat alkukesän tasokkaimmat 10 000 metrin kisat. Molemmat maat joutuivat jättämään kotiin monta kovaa nimeä. Britannian olympiavoittaja Farah osoitti Moskovan helteessä, että maailman kovin kympin menijä on kotoisin Somaliasta. Voitollaan Farah kuittasi Etiopian Ibrahim Jeilanille Daegussa 2011 kärsimänsä tappion. Kisan kolmonen oli Japanissa treenaava Kenian Paul Tanui.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    6. 6

      Jaajo Linnonmaa haukkui alatyylisesti juontajakollegoita Aamulypsyssä – sisältöjohtaja vahvistaa: Kohulähetys poistettiin kokonaan

    7. 7

      Oletko nähnyt 16-vuotiasta Saaraa?

    8. 8

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    9. 9

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    10. 10

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    3. 3

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    8. 8

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    9. 9

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    10. 10

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      MTV: Kotimatkalla kadonnut nuori mies löytyi kuolleena Helsingin Jätkäsaaresta

    2. 2

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    3. 3

      Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

    4. 4

      Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

    5. 5

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    6. Näytä lisää