Iso A

Julkaistu:

YLEISURHEILU
Yleisurheilussa on viime aikoina puhuttanut Iso D eli doping, mutta meidän kotimaisissa ympyröissämme lähinnä Iso A. 
Keihäänheiton A-raja MM-kisoihin oli 83,50, jonka ovat ylittäneet MM-kisoihin tänään valitut Tero Pitkämäki ja Antti Ruuskanen sekä rannalle jäänyt Ari Mannio. Vaasassa pidettiin sunnuntain keihäsfinaalin alla aivan ilmeisenä, että Teemu Wirkkala voisi nousta Moskovan joukkueeseen vain liittymällä tähän kerhoon ja voittamalla ennen kaikkea kolmesta A-rajalaisesta muuten heikoimmilla olleen Mannion. Jopa lajivalmentaja ja Wirkkalan ex-valmentaja Kimmo Kinnunen sanoi asian ääneen; vain A-rajalla Wirkkalalla olisi asiaa MM-kisoihin.

Mannion ikäväksi Urheiluliiton huippu-urheilujohtajan Jorma Kemppaisen kirjoittamista valintakriteereistä tällaista mainintaa ei löydy. Niissä puhutaan vain ”tulosrajoista”, mikä kattaa sekä A- että B-rajat. Jälkimmäisen Wirkkala tikkasi jo kauden avauskilpailussaan Joensuussa kesäkuun alussa. Näyttökisoista Kalevan kisoille kriteerit antavat isoimman painoarvon, samoin sijoitukselle 20:n kärkeen maailmantilastossa sekä keskinäisille kilpailuille.

Käytännössä Kalevan kisat kuitenkin ratkaisivat kaiken, koska muilla sektoreilla Mannio on edellä. Hän on maailmantilaston kuudes ja 15 sijaa Wirkkalan yläpuolella. Keskinäisiä hän johtaa Vaasan jälkeen 2-1. Manniot eivät valmentajaisä Tapion mukaan harkitse valitusta Urheilun oikeusturvalautakuntaan. Kieltämättä olisi kiinnostavaa nähdä, miten sen juristit asian näkisivät. Kauden parhaan tuloksensa kumpikin on heittänyt ns. valintaikkunan eli kesä- ja heinäkuun viimeisten viikonloppujen välisen ajan ulkopuolella.

Kemppainen käytti omaa harkintaansa ja kaikki kunnia siitä, tästähän hän saa palkkansa. Hän vihjaisi selvästi jo sunnuntaina, kumpaa heittäjistä hallitukselle ehdottaa. Wirkkalan suunta näyttää olevan ylöspäin, kun taas Mannio painii edelleen tutun ongelmansa, kilpailukauden aikaisen harjoittelun rytmittämisen kanssa. Hänen huippukuntonsa osuu liian usein aivan alkukauteen ja lähtee sen jälkeen laskuun. Manniota tämä tuskin lohduttaa, mutta kova on Suomessa keihään taso, kun kirveensilmää nyt tuijottaa mies, joka hyvinkin olisi Moskovassa heittänyt kuuden joukkoon.

Kaiken logiikan mukaan Mannio lauantaina Kuortaneella heittää 85 metriä ja lyö Wirkkalan viidellä metrillä, jos tämä mukaan tulee. Jorma Kemppainen vetäisi kentän laidalla todennäköisesti lippaa syvemmälle kasvojen suojaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt