Kalevan kisat: Tommi Evilä ponnisti SM-kultaan selkä puudutettuna - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Evilä ponnisti SM-kultaan selkä puudutettuna

Tommi Evilä voitti yhdeksännen miesten pituushypyn Suomen mestaruutensa.

Tommi Evilä voitti yhdeksännen miesten pituushypyn Suomen mestaruutensa.

Julkaistu: 27.7.2013 21:29

Vaasan Kaarlen kentän takasuoran yleisö teki parhaansa kannustaessaan pituushyppääjiä kohti MM-kisojen tulosrajoja. Niitä ei rikottu, mutta Tommi Evilä venytti selkä puudutettuna yhdeksännen Kalevan kisojen mestaruutensa.

- Karsinnassa hyppäsin vähän liian varman päälle ja selkä rusahti. Se oli pakko puuduttaa finaaliin, Evilä kertoi.

Viikko sitten Lapinlahdella 801 venyttänyt tamperelainen ponnisti voiton 792 kantaneella hypyllä, joka syntyi 2,1 metriä hönkineessä myötätuulessa.

Roni Ollikainen liiteli toiseksi kesän parhaallaan 788. HKV:n urheilija hyppäsi Kaarlen kentällä vain kolmesti, toisen yrityksen jälkeen nivuseen ilmaantunut kireys pakotti hänet jättämään leikin kesken.

- Oli pakko lopettaa kilpailu. Siinä on ehkä pieni kramppi, Ollikainen totesi.

Ollikaisen poistuminen kilpailusta puraisi terää myös Evilän hypyistä. MM-tulosrajaa 810 tamperelainen ei sanonut edes miettineensä.

- Mestaruuspää edellä mentiin. Parissa hypyssä oli hyvät lähdöt, Evilä kertaili.

Ollikainen oli alkukauden kisoista sivussa pakaralihaksen krampin takia. Lauantainen kilpailu oli hänelle kauden kolmas perjantainen karsinta mukaan lukien.

- Harmittaa. Tulin puolustamaan mestaruutta. Toivon, että saisin ehjän loppukauden. Pääsisi sitten paremmista asemista ensi kauteen.

Mykoplasman kourista toipuva Nokian Urheilijoiden Otto Kilpi oli kolmas kirkkaasti kesän parhaallaan 776. Sandells puolimatkassa kohti tuplaa

IK Falkenin Niclas Sandellsin toinen perättäinen tuplamestaruus Kalevan kisoissa on hyvällä oraalla. Viime vuonna Lahdessa 800 ja 1 500 metriä voittanut maileri kiri lauantaina Vaasassa komean voiton 800 metriltä ajalla 1.51,93.

Sandells avasi kaasun 200 metrin ennen maalia ja tihensi askeltaan uudelleen loppusuoran alussa, mikä riitti karistamaan haastajat kannoilta. Toisena maaliin ehti Espoon Tapioiden Tuomo Salonen ajalla 1.53,04.

- Tuollaisessa vauhdissa pitääkin olla paukkuja lopussa. Ei ollut hätää, Sandells kertasi juoksua, jossa alkuvauhti jäi verkkaiseksi.

Kangas ja Söderberg kelpo iskussa

Kankaanpään Seudun Leisku kuulantyöntäjä Arttu Kangas saavutti yhden tavoitteistaan. Hän rikkoi ensimmäisen kerran urallaan 19 metrin rajan voittaessaan Suomen mestaruuden kauden kotimaisella ulkoratojen kärkituloksella 19,07.

- Tuo on ollut kesän tavoite. Olen tyytyväinen, että se meni, Kangas tuumi.

Kankaan, 20, edellinen ennätys oli Tampereella 22-vuotiaiden EM-kisoissa seitsemännen sijan tuonut 18,94. Vaasan kilpailussa toiseksi työnsi IF Raseborgin Tomas Söderlund tuloksella 18,18. Vuosia Olli-Pekka Karjalaisen varjossa ollut IF Vomin David Söderberg juhli ensimmäistä moukarinheiton mestaruuttaan komeasti. Hän nousi kahdeksan SM-hopean ja kolmen pronssin jälkeen mestariksi tuloksella 74,08. Voittoheitto syntyi viimeisellä kierroksella ja pudotti Noormarkun Nopsan Tuomas Seppäsen hopealle viiden sentin erolla.

Tuoreimmat osastosta