Yleisurheilu: Oona Sormunen ei uskalla soittaa Seppo Rädylle - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Sormunen ei uskalla soittaa Seppo Rädylle - "Tekisi mieli uida kotiin"

Naisten keihään piti olla suomalaisten heiniä, mutta toisin kävi.

Seppo Räty (vas.) ja Oona Sormunen (oik.).

1.9.2012 21:50

Ullevin keihäspaikalla nähtiin pienoinen yllätysvoittaja, kun Ruotsin Sofi Flinck sinkautti kepin taivaalle tuloksella 56,87. Se riitti voittoon, joten Sanni Utriainen ja Oona Sormunen saivat tyytyä kakkos- ja kolmossijaan.

- Sellainen semihyvä -fiilis. Tuli heitettyä kauden huonoin, mutta saatiin hyvät pisteet naisten joukkueelle, kolmanneksi jäänyt Utriainen luonnehti tuntojaan.

Tuloksen 56,69 heittänyt Sormunen ei ollut sanoissaan aivan yhtä hienovarainen.

- Tekisi mieli uida kotiin. Ihan järkyttävää.

No mikä siinä kiikasti? - Olin ihan kamalassa asennossa. Olisi saanut edes yksi lähteä. Oli ihan järkyttävää yliyrittämistä.

Valmentajansa Seppo Rädyn mietteitä hän ei lähtenyt arvailemaan.

- En edes uskalla soittaa hänelle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?