Päihittääkö "Peto" Boltin?

Julkaistu:

Yohan Blaken piikkariin on kirjailtu hänen lempinimensä "Peto".
Sellainen jamaikalaissprintteri on vain piikkarit jalassa.

- Lempinimi on syntynyt jo kauan sitten ja viittaa enemmän minun tapaani harjoitella kovaa, Blake sanoo paksulla Jamaikan aksentilla.

Median eteen Lontoon olympiakisojen 100 ja 200 metrin suosikki istahtaa farkuissa, t-paidassa ja aurinkolasit päälaelle nostettuna.

Jos tuleva taistelu harjoituskaveria Usain Boltia ja lajin amerikkalaisia kärkinimiä Justin Gatlinia ja Tyson Gaytä vastaan hermostuttaa, se ei leppoisasti juttelevan juoksijan käytöksessä.

- En minä keskity Boltin voittamiseen. Tärkeintä on saada oma juoksu vietyä läpi niin kuin pitää, Blake väistää Bolt-kysymykset.

Blake voitti Daegussa viime kesänä 100 metrin maailmanmestaruuden, kun Bolt hölmöili itsensä vilppilähdön takia kisasta ulos. Blake voitti Boltin myös kesäkuussa Jamaikan olympiakarsintojen 100 ja 200 metrillä.

On sanottu, että tunnelma Glen Millsin valmentaman kaksikon harjoituksissa olisi Blaken voittojen myötä muuttunut, mutta Blake ei allekirjoita väitettä.

- Me olemme ystäviä, ja meillä on hauskaa, kun treenataan yhdessä. Meidän keskinäinen kemia toimii. Mutta kun ollaan lähtöviivalla, tilanne on tietysti toinen, Blake sanoo.
 

Ei viestiä Usainille


Lontoossa Bolt tapasi mediaa Jamaikan joukkueen tilaisuudessa viime viikolla. Blake tuli median eteen oman yhteistyökumppaninsa tilaisuudessa. Häneltä tivattiin viestiä Boltille, mutta turhaan.

- Ei minulla ole lähettää Usainille mitään viestiä. Hän on hieno mies, enkä ylipäätään keskity häneen, Blake totesi.

Saman asenteen Blake piti, kun häntä pyydettiin ottamaan kantaa Yhdysvaltain ja Jamaikan väliseen mittelöön maailman parhaan pikajuoksumaan tittelistä. Pekingin vuoden 2008 olympialaisista lähtien valtikka on ollut visusti jamaikalaisten käsissä.

- Yritän olla miettimättä kilpailutilannetta. Haluan keskittyä vain siihen mitä teen. Yritän pitää hommat yksinkertaisena. Tavoite on voittaa kaikki, ja se on mahdollista vain onnistumalla omassa juoksussa, Blake muistutti.

Greene: Blake voittaa


Neljä vuotta sitten Blake, 22, katseli kotonaan tv:stä, kun Bolt voitti Pekingissä 100 ja 200 metrin olympiakultaa. Nyt hän on ennätyksillään 9,75 ja 19,80 kesän maailmantilaston 100 ja 200 metrin ykkönen, ja Lontoon kisojen suosikki myös asiantuntijoiden silmissä.

- Blake voittaa, jos minulta kysyt. Boltin juoksu ei vaan ole teknisesti siinä kunnossa, että hän pystyisi voittamaan 100 metriä, Sydneyn vuoden 2000 kisojen olympiavoittaja ja moninkertainen maailmanmestari Maurice Greene sanoo.

Sanoillaan Greene viittaa Boltin juoksuharjoittelua häirinneisiin selkä- ja jalkavaivoihin.

- Bolt ei pysty tekemään lähtöä ja kiihdytystä samalla tapaa kuin Pekingin olympialaisissa. Jos hän pystyisi, hän voittaisi varmasti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt