Maratonin ME-naisen Paula Radcliffen olympiakirous sai jatkoa kotikisoissa - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Maratonin ME-naisen olympiakirous sai jatkoa kotikisoissa

Maratonin maailmanennätysnainen Paula Radcliffe, 38, joutuu jättämään Lontoon olympiamaratonin väliin jalkavamman vuoksi, Britannian olympiakomitea ilmoitti sunnuntaina.

Paula Radcliffe ei pysty juoksemaan Lontoon olympialaisissa.­

29.7.2012 22:55

Kotiyleisön suuren suosikin jalkavamma äityi pahaksi viimeisen kuukauden aikana, eikä ehdi toipua kisakuntoon elokuun viidenteen päivään mennessä.

- Niin vaikeaa kuin onkin sulkea ovi unelmalta, tiedän ainakin, että olen todellakin yrittänyt kaiken mahdollisen, Radcliffe viestitti tiedotteessa.

Loukkaantumiset haittasivat Radcliffen suorituksia myös Ateenan ja Pekingin olympialaisissa. Radcliffe keskeytti kahdeksan vuotta sitten Ateenassa, Pekingissä hän oli 23:s.

Helsingissä vuonna 2005 maratonin MM:n voittanut Radcliffe on viime vuosina paininut muun muassa selkä-, lonkka- ja varvasvaivojen kanssa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?