Visa

Yleisurheilu

Jukka Keskisalo lunasti olympiapaikan

Julkaistu: , Päivitetty:

Jukka Keskisalo onnistui näyttämään Monacon Timanttiliigan kisassa, että hän ansaitsee olympiapaikan.
Keskisalo oli alittanut Lontoon B-rajan vuosi sitten ja olympiakomitea edellytti Keskisalon alittavan 8.32 ajan ennen olympialaisia.

Keskisalon aika oli 3000 metrin esteissä 8.27,96, joten joensuulainen nähdään Lontoon olympialaisissa.

Keskisalo oli aiemmin tällä kaudella juossut parhaimmillaan 8.33,30.
Monacon estekisan voitti 17-vuotias kenialainen Conselus Kipruto ajalla 8.03,49.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

- Ei se ihan huono juoksu ollut, mutta paljon pitää vielä parantaa, Keskisalo totesi.

- Totta kai olympiakisat kiinnostavat, kun en ole niissä vielä ollut, mutta ei se B-raja mielessä juostessa pyörinyt, Keskisalo totesi.

Keskisalon aika syntyi käytännössä yksin juostuna, kun kisan kärki karkasi kahdeksan minuutin vauhtiin.

- Ei tuommoinen juoksu nyt suuta messingille vedä, mutta hyvä näin, Keskisalo totesi.

Keskisalon edellinen mahdollisuus antaa olympianäyttö jäi Helsingin EM-kisoissa antamatta, kun hän sairastui juuri ennen oman lajinsa alkua ylähengitysteiden tulehdukseen.

- Kuume laski aika nopeasti, mutta kesti jonkin aikaa, että sain hengityksen kuntoon. Viimeiset kaksi viikkoa on pystynyt harjoittelemaan aika hyvin, Keskisalo kertoi.

Monacon kisa oli joensuulaiselle kauden toinen 3 000 metrin esteiden startti.

Kevään hyvin menneen Yhdysvaltain harjoitusleirin jälkeen Keskisalon juoksu oli pitkin kesä tukkoista, mutta nyt askel on herkistymässä.

- Pala kerrallaan tässä täytyy mennä. Sitä mitä tehdään seuraavaksi, täytyy nyt vähän miettiä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    4. 4

      Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

    5. 5

      Sähköyhtiö varoittaa asukkaita: Loppuviikon jojosää voi tuoda suurhäiriön

    6. 6

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    7. 7

      Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

    8. 8

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    9. 9

      Vielä alkuperäisiäkin hittikenkiä kammottavammat – tässä ovat uudet Uggit

    10. 10

      Nämä nimimiehet tulevat Leijonia vastaan olympialaisissa – USA:n kapteeni ei ole pelannut tällä kaudella missään, teki NHL:ssä 588 pistettä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

    4. 4

      Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

    5. 5

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

    8. 8

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    9. 9

      Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

    10. 10

      Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    4. 4

      Jari Sillanpäälle 23 790 euron sakot

    5. 5

      Sähköyhtiö varoittaa asukkaita: Loppuviikon jojosää voi tuoda suurhäiriön

    6. Näytä lisää