Pitkämäki epävarmana karsintaan - "Se on kysymysmerkki"

Julkaistu:

Tero Pitkämäen ja Ari Mannion näkemykset Helsingin EM-kilpailujen keihäskilpailusta eivät eroa toisistaan.
- Yli 80 metrin heiton luulisi riittävän, kaksikko ennakoi keskiviikkoista karsintaa, jossa karsintaraja on 83 metriä.

Pitkämäen heittoon löytyi juoni puolitoista viikkoa sitten. Hän voitti Pihtiputaalla keihäskarnevaalikilpailun tuloksella 83,87. Kilpailua edelsi liki kahden viikon täyslepo, jolla kroppa palautui ja tekniikka loksahti paikalleen.

- Aika lailla samalla tyylillä on jatkettu. Lepoa ja erittäin kevyttä harjoittelua, Pitkämäki kuvaa EM-kunnon viimeistelyä.

Kun kesän tilastoissa on vain yksi kilpailu, jossa keihäs on kaartanut yli 80 metrin, ei Pitkämäkikään puhku itsevarmuutta.

- Se on kysymysmerkki, onko varmuus siellä, Pitkämäki tunnustaa, mutta uskoo yltävänsä torstain finaaliin.

- Tavoite on heittää kauden paras tulos. Sillä ehkä taistellaan mitalista, Pitkämäki miettii.

Syksystä lähtien Pitkämäki, 29, on ollut kahden valmentajan huomassa. Jan Zelezny on luonut harjoittelun päälinjat ja vetänyt yhtä vaille ulkomaan leirit. Kotimaassa Pitkämäki on harjoitellut Hannu Kankaan johdolla.

Kokenut heittäjä tiesi, että valmentajan vaihto olympia- ja EM-kauden alla on riski. Valintaansa hän ei ole katunut, vaikka heitto oli kevätkesän tyystin kateissa.

- Olen oppinut Zeleznyltä jo paljon. Se vaan ei ole vielä ehtinyt näkyä, Pitkämäki sanoo.
 

Mannio: Mikä Daegu?


Mannio lisäsi EM- ja olympiakesään valmistautuessaan lajiharjoittelun määrää. Kevään kisoissa heitto on ollut varmassa kunnossa. Viidestä kilpailusta heikoin on päättynyt tulokseen 80,91 ja paras 83,74.
Mannion vahvassa varressa on kuitenkin varaa vuonna 2009 syntyneen ennätyksen 85,70 rikkomiseen.

- Kun saa heitossa ajoitukset kohdalleen ja vähän malttia vedon loppuun, Mannio kertoo mistä huippuheitto kiikastaa.

Vuosi sitten Mannio, 24, putosi Daegussa MM-finaalista heitettyään 80,27. Se ei jäänyt kaivelemaan.

- Mikä Daegu, hyväntuulinen heittäjä veisteli EM-kisojen tiedotustilaisuudessa.

Puolitoista viikkoa sitten Pihtiputaalla Mannio heitti 83,63. Sittemmin isänsä Tapio Mannion valmentama heittäjä on antanut kunnon kohota rauhassa.

- Yhden hyvän tekniikkaharjoituksen tein ja kevyttä saliharjoittelua, Mannio kertoo.

EM-kilpailusta Mannio odottaa tasaista.

- Vesely on ennakkosuosikki, mutta sen jälkeen on todella tiukkaa. Siinä on monta miestä samalla viivalla.
 

Wirkkala nousi joukkueeseen


Kun Antti Ruuskanen joutui jäämään kisoista kuumesairaana pois, Suomen joukkueen kolmanneksi keihäsmieheksi nousi Teemu Wirkkala. Tällä kaudella 83,73 heittänyt MM-ja olympiafinalisti heitti puolitoista viikkoa sitten Pihtiputaalla 81,88.

Urheilijoiden varmistamisaika EM-keihäskarsintaan umpeutui jo maanantaina, mutta Wirkkala, 28, nousi joukkueeseen EM-kisojen teknisten delegaattien luvalla.

Keskiviikkona Olympiastadionilla kilpailee kaikkiaan 19 suomalaisurheilijaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt