Yleisurheilu: Niclas Sandells paineli kovaa kyytiä - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Sandells paineli kovaa kyytiä

IK Falkenin Niclas Sandells on huikeassa alkukesän kunnossa.

Niclas Sandells­

7.6.2012 21:05

Pietarsaarelainen paineli torstaina Oslossa 1500 metrillä ajan 3.38.08. Kyseinen aika rikkoo EM-kisojen A-rajan yli kolmella sekunnilla ja on matkan kovin suomalaistulos sitten vuoden 1988.

Oslon aika on luonnollisesti myös 28-vuotiaan Sandellsin uusi henkilökohtainen ennätys.

Sandelssin ja suomalaisyleisurheiluväen kannalta harmittavaa oli kuitenkin se, että aika jäi kahdeksan sadasosan päähän Lontoon olympialaisten B-rajasta.

Oslon 1500 metrin kilpailun voittoon pyyhälsi algerialainen Taoufik Makhloufi ajalla 3.33.26.

- Hyvä juoksu ja muutenkin hyvä kisa. Olosuhteet olivat erinomaiset. Kolmas kierros olisi voinut tulla pikkaisen kovempaa, Sandells kertasi STT:lle.

- Vahvasti uskon, että kunto vain paranee kun mennään tästä eteenpäin. Tavoitteena on saada vielä yksi kunnon kisa alle vielä ennen Helsingin EM-kilpailuja, Sandells sanoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?