Yleisurheilu

Kommentti: Looginen mahalasku

Julkaistu:

Suomesta on MM-kisojen aikana singonnut palautetta, jossa on kehotettu ajamaan MM-joukkue lankulle ja hyppäämään haikaloja kuhiseviin vesiin.
Onkin totta, että Suomi jäi ensimmäisen kerran ikinä ilman yhtään sijoitusta edes kahdeksan joukkoon. Andreas Thorkildsenin lievä herääminen päätöskierroksilla sentään tarkoitti sitä, ettei koko Pohjola, ensimmäistä kertaa ikinä, jäänyt ilman MM-mitalia.

Odotukset pitää kuitenkin suhteuttaa moniin muuttujiin. Muistaako joku juoksija Päivi Tikkasen? Hän sijoittui neljänneksi 3000 metrin juoksussa Tokion MM-kisoissa 1991. Ei tuntunut oikein missään silloin, nyt tällaisesta urheilijasta annettaisiin taivasosuus. Siihen aikaan Suomella oli vielä laaja kärki ja taso. Nyt suurimmat odotukset ladattiin arvokisadebytantti Ari Mannioon ja kävelijä Jarkko Kinnuseen, joilta maailman kärki menikin vielä kaukana. Sen jälkeen ei ole ihme, että parhaiksi seuloutuvat rikkinäinen moukarinheittäjä ja joukkueesta kertaalleen syrjäytetty keihäänheittäjä. Suomella ei ole varaa antaa sellaista tasoitusta, ettää edellisten olympiakisojen nelonen ja viitonen eli Tero Järvenpää ja Teemu Wirkkala eivät ole edes mukana.

Maailmanmestari Matthias De Zordon järeää toimintaa katsoessa ei voinut kuin kiroilla, ettei hänen valmentajansa Boris Henry ottanut Wirkkalaa siipiensä suojiin, kun manageri Jukka Härkönen pestiä saksalaiselle mestarivalmentajalle tarjosi. Hän ei Saksan liiton palkansaajana voinut.

Urheiluliiton huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä luetteli pettymyksiksi käytännössä kaikki puolenkymmentä urheilijaa, joilta vielä keväällä olisi jotain voitu odottaa. Hän muistutti myös Suomen haavoittuvuudesta kapean kärjen aikana. 2000-luvulla on jääty ilman olympia- tai MM-mitalia aiemminkin kolmesti, ja ilman Tero Pitkämäen leveiden hartioiden antamaa tuulensuojaa totuus olisi vielä tylympi. Nyt se lävähti silmille.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kun jetlagistä on toivuttu, Mäkelä saa eteensä vähän tiukempia kysymyksiä ja ne tulevat Urheiluliiton luottamusjohdolta. Ne koskevat sitä prosessia, jossa harrastajapohja on rapautunut ja järjestelmä tuottaa yhä vähemmän tosissaan panostavia aikuisurheilijoita - ja sen kautta putken loppupäässä tietysti pienempiä arvokisajoukkueita. Ja lopulta nolla mitalia ja pistesijaa.

Kentällä muhii vihainen kapinaliike, joka ei ymmärrä, miksi yhden arvokisamitalin perässä juokseminen ja arvokisahaut kiinnostavat liittoa enemmän kuin sen perustehtävä. Yleisurheilukausi on kaikkea muuta kuin lopuillaan, mutta se siirtyy pian kentältä kabinettiin. Siellä peli vain kovenee.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt