Daegun MM-kisat: Jukka Keskisalo arvioi mahdollisuuksiaan - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Keskisalo arvioi mahdollisuuksiaan

Jukka Keskisalo.

Jukka Keskisalo.

Julkaistu: 27.8.2011 13:23

Estejuoksija Jukka Keskisalo tähtää kauden parhaaseen Daegun MM-kisoissa.

Loppusuora häämöttää Jukka Keskisalon kivisellä tiellä kohti Daegun MM-kisojen estejuoksun alkueriä. 

Sitten viime kesän joensuulaisella takana on kaksi visiittiä kirurgin pakeille, kaksi kuntoutusjaksoa, harjoittelua ja tahmeahko kilpailukausi.

- Se on minun finaalini. Kauden paras pitää tehdä, että olisi edes jonkinlaisia mahdollisuuksia jatkoon, Keskisalo arvioi alkueriä.

Keskisalolta löytyi viime kesänä murtuma alaselästä ja repeämä häpyluusta sekä reidenlähentäjän että vatsalihaksen suuntaan. Vamma korjattiin titaanikiinnikkeillä, ja kuntoutus toi kaksi kuukautta juoksutaukoa.

Uusi takaisku odotti onnistuneen vuoristoleirin jälkeen helmikuussa, kun kakkosvarpaasta nilkan suuntaan jatkuva luu murtui hallikilpailussa. Edessä oli kuntoutus, jonka jäljiltä Keskisalo palasi kovien juoksutreenien pariin vasta huhtikuussa.

Kesän kilpailujakson ja Mokpossa vietetyn parin viikon harjoitusleirin jälkeen Keskisalo tuli lauantaina MM-joukkueen mediatilaisuuteen luottavaisena.

- Kaikki tuli tehtyä mitä suunniteltiin, Keskisalo kertasi leiriä.

Herkkyys ja kirikyky hyvällä oraalla

Neljättä kertaa urallaan MM-kisojen alkueriin starttaava Keskisalo tietää mitä on tulossa: Pariisin MM-kisoissa 2003 hän oli yhdeksäs ja meni alkueristä jatkoon ajalla 8.22,41. Helsingin MM-kisoissa 2005 hän putosi jatkosta alkuerissä ajalla 8.25,14 ja toissa vuoden MM-areenalla Berliinissä hän oli kahdeksas edettyään finaaliin ajalla 8.22,00.

- Sellaisia ne tulevat olemaan kuin muutenkin viime vuosina, Keskisalo arvioi Daegun erien vauhtia.

Kun Keskisalon kesän kotimainen kärkiaika on 8.26,45 ja viimeinen kisa ennen Etelä-Koreaan lähtöä kulki Lappeenrannassa tahmeasti 8.29,38, haastetta piisaa.

- Harjoittelu on kaiken perusta. Kun harjoituksia jää tekemättä, se tietää vaikeuksia. Uskon kuitenkin, että pystyn vielä tällä kaudella parantamaan aikaani aika reilustikin, Keskisalo vakuutti.

Keskisalomainen raju loppurutistus ja juoksun herkkyys ovat joensuulaisen mukaan oraalla.

- On siitä herkkyydestä näkynyt merkkejä omissa harjoituksissa ja vähän joissakin kilpailuissakin, mutta yksikään kesän kisoista ei ole vielä oikein onnistunut, Keskisalo sanoo.

Seuraava mahdollisuus kesän parhaalle juoksulle on Daegun stadionilla maanantaina aamuyöllä Suomen aikaa.

Tuoreimmat osastosta