Merja Korpela tähyää uusille kymmenluvuille - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Korpela tähyää uusille kymmenluvuille

Merja Korpela moukaroi viidennen peräkkäisen mestaruuden.

Merja Korpela moukaroi viidennen peräkkäisen mestaruuden.

Julkaistu: 7.8.2011 15:30

Moukarinheittäjä Merja Korpela toivoo, että heinäkuun kova harjoittelu poikisi uran ensimmäisen 70 metrin ylityksen yleisurheilun MM-kisoissa.

Sellaisella tuloksella lunastaisi toisen kerran peräkkäin paikan arvokisojen 12 parhaan finaalissa.

- Uskon, että finaaliin vaaditaan 70 metriä. On kova paikka heittää se karsinnassa kolmella heitolla, Merja Korpela ennakoi 2. syyskuuta Daegussa heitettävää aamukarsintaa.

Korpelan ennätys on toissavuotinen 69,56, ja juhannuksena Kuortaneella hän lähenteli sitä heittämällä MM-valintaan oikeuttavan 69,30. Tulosrajan tekeminen rauhoitti, ja Korpela sai keskittyä heinäkuun harjoitteluun.

- Vedin kovemmalla teholla, nostin puntissa sarjamääriä ja heitin ylipainoisella moukarilla. Nyt teen kotimaassa pari kovempaa treeniä ja herkistelen sitten Etelä-Koreassa viimeistelyleirillä, 30-vuotias Korpela kertoi.

Sunnuntaina Korpela voitti viidennen peräkkäisen Suomen mestaruutensa. Kultamitali heltisi Turussa tasaisilla heitoilla, joista paras kantoi 67,10.

- Maltti loppui heitoissa kesken kahdella viimeisellä pyörähdyksellä, itseltään parempaa toivonut Korpela sanoi.

Soinin Sisua edustavalle Korpelalle mitali oli Kalevan kisa -uran 13:s, mutta palkintosijat eivät ole tulleet peräkkäisinä vuosina. Ennen Korpelaa lajia kotimaassa hallinnut Sini Latvala oli Turussa kolmas (63,10), Lena Solvin heitti toiseksi tuloksella 63,25.

Tuoreimmat osastosta