Usain Bolt: En juokse uutta ennätystä tällä kaudella - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Usain Bolt: En juokse uutta ennätystä tällä kaudella

Jamaikan pikakiitäjä Usain Bolt laittaa kannattajilleen jäitä hattuun.

Jamaikan Usain Bolt on huumorintajuinen veijari.­

22.7.2011 18:15

Usain Bolt kilpailee 100 metrillä perjantaina Monacossa Timanttiliigan osakilpailussa. 24-vuotias Bolt juoksi Berliinin MM-kisoissa vuonna 2009 satasen uuden maailmanennätysajan 9.58.

Tämän jälkeen selkä- ja akillesjännevammoista kärsinyt Bolt lähtee maltillisin tavoittein illan kilpailuun.

- Olen kaukana ennätyskunnosta. En aio valehdella itselleni sanomalla, että pystyn uuteen ennätykseen. 9.6 tai 9.7 ovat mahdollisia aikoja tällä kaudella. Teen töitä ja olen koko ajan lähempänä noita aikoja, mutta 9.58 ei ole vitsi. En tee uutta ennätystä tänä vuonna. Minulla ei ole ollut tarpeeksi aikaa päästäkseni huippukuntoon, Bolt kertoo BBC:n verkkosivuilla.

Boltin toistaiseksi paras kisa-aika satasella on tällä kaudella ollut hänelle vaatimaton 9.91.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?