Ursula

Yleisurheilu

ME-mies Gebreselassie keskeytti New Yorkissa ja päätti lopettaa uransa

Julkaistu:

Moninkertainen arvokisavoittaja ja maailmanennätysmies Haile Gebrselassie ilmoitti sunnuntaina yllättäen lopettavansa juoksu-uransa.

Etiopialainen kertoi asiasta keskeytettyään New Yorkin maratonin.

- Minä lopetan. On aika astua sivuun ja antaa tilaa nuoremmille, Gebrselassie sanoi.

Gebrselassie, 37, saavutti neljä maailmanmestaruutta ja kaksi olympiakultaa 10 000 metrillä ennen siirtymistään maratonille.

Gebrselassie keskeytti New Yorkin maratonin hieman puolivälin jälkeen polvivaivan takia. Hän kipitti puolimatkaan vaivattomasti kisan kärkijoukossa.

Gebrselassien nimissä oleva maratonin ME-aika on 2.03.59.

Kisan New Yorkissa voitti Gebrselassien maanmies Gebre Gebremariam ajalla 2.08.14. Kenian Edna Kiplagat voitti naisten kisan ajalla 2.28.20.

Haile Gebrselassie

- Syntynyt 18. huhtikuuta 1973 Etiopian Arssissa.- Pidetään kautta aikojen parhaana kestävyysjuoksijana miesten sarjassa.- Tehnyt yhteensä 27 maailmanennätystä.- Olympiavoitot 10 000 metrillä 1996, 2000.- MM-voitot 10 000 metrillä 1993, 1995, 1997, 1999.- Teki ensimmäisen maailmanennätyksensä 5 000 metrillä Hollannin Hengelossa 1996.- Pitää hallussaan maratonin ME-aikaa 2.03.59, jonka juoksi Berliinissä 2008.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Juho Haapoja menetti tittelinsä, uran jatko avoin – ”Nyt on tarkan harkinnan paikka”

  3. 3

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  4. 4

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  5. 5

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  6. 6

    Nuori pyöräilijä kuoli törmättyään ambulanssiin

  7. 7

    Löydätkö 7 eroavaisuutta? Veikeitä otuksia vilisevään metsäkuvaan kätkeytyy kinkkinen arvoitus

  8. 8

    Nokian Edenin uima-altaaseen tuli vuoto, asiakkaat evakuoitiin ilman vaatteita taivasalle

  9. 9

    Lotossa ei täysosumaa – tässä oikea rivi

  10. 10

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  5. 5

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  6. 6

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  7. 7

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  8. 8

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  9. 9

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  10. 10

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  7. 7

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  8. 8

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Juho Haapoja menetti tittelinsä, uran jatko avoin – ”Nyt on tarkan harkinnan paikka”

  3. 3

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  4. 4

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  5. 5

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  6. Näytä lisää