Tommi Evilä palautti nokkimisjärjestyksen pituuteen

Julkaistu:

Miesten pituushypyn tulostaso jäi varsin vaatimattommaksi Kalevan kisoissa lauantaina. Tommi Evilä palautti kuitenkin lajin nokkimisjärjestyksen voittamalla jo uransa 7. SM-kullan tuloksella 786.

- Tässä oli tämän kisan paukut, neljä kovaa kisaa viikon sisään, Evilä muistutti.

- Mutta mestaruudesta kisattiin ja Suomen mestaruus on aina tärkeä, tamperelainen sanoi.

Barcelonan EM-kisojen pituushypyn paras suomalainen, Petteri Lax, joutui tyytymään Kajaanissa hopeaan tuloksella 777.

- Kai paukkuja olis ehkä ollutkin, mutta en vaan päässyt pidemmälle. Juoksu ei kulkenut, Lax harmitteli ja valitteli tahmeaa rataa Evilän tapaan.

- Alkaa vähän kyllästyttää nämä hopeat. En kyllä enää pitkään näitä halua kerätä, Lauttakylän lujan hyppääjä tuhahti.

Lax on voittanut SM-kultaa ulkoradoilla kahdesti, 2007 ja 2008.

Kolmanneksi kisassa pomppi HKV:n Roni Ollikainen tuloksella 775.

Uutta ennätystään vielä tänä kesäänä jahtaava Lax (nykyinen ennätys 811, 2008) kisaa seuraavan kerran ensi torstaina Kööpenhaminassa.

- Sieltä soitettiin niin sinne lähdetään, olkoon vaikka piirikunnalliset.

Evilä puolestaan ponnistaa tosissaan seuraavan kerran viikon kuluttua Lontoon Timanttiliigassa.

- Suomen ennätys on edelleen kauden tavoite. Mulla ei ole tapana hypätä kauden parasta kesäkuussa. Kunto on edelleen nousujohteinen, SE:tä 822 tänä kesänä sivunnut Evilä huomautti.