Tommi Evilä saa Roman Novotnyn kirittäjäkseen - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Tommi Evilä saa huippukirittäjän

Tommi Evilä antaa MM-näyttöjä Tampereella.

Julkaistu: 3.2.2010 13:52

Pituushyppääjä Tommi Evilä saa huippuvastustajan Tähtien kisoihin Tampereelle. Tshekkiläinen Rovan Novotny haastaa Evilän lauantaina antamaan näyttöjä MM-hallikilpailuihin.

Novotny oli Pekingin olympialaisissa 2008 kahdeksas kahdeksan metrin hypyllä. Viime kesänä Berliinin MM-kilpailuissa Novotny, 24, epäonnistui ja jäi karsinnassa 26:nneksi.

Novotnyn ennätys 821 on vuodelta 2008. Viime kesänä hän pääsi parhaallaan 816, joka oikeuttaa MM-halleihin. Myös Evilällä on osanotto-oikeus Dohan kisoihin. Hän hyppäsi 819 viime kesänä. Dohan raja on 810.

Viime kesänä 22-vuotiaiden EM-kultaa Liettuassa hypännyt latvialainen Janis Leitis on myös mukana, samoin Mikko Kivinen, joka voitti EM-pronssia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?