Tommi Evilä ei kelpaa Eliittikisoihin! - Yleisurheilu - Ilta-Sanomat

Tommi Evilä ei kelpaa Eliittikisoihin!

Viime kesänä pituushypyn Suomen ennätyksen hypännyt Tommi Evilä on oudon tilanteen edessä.

Tommi Evilä on hypännyt tasaisen kauden. Kauden paras tulos on 803.

23.7.2009 13:28 | Päivitetty 23.7.2009 13:44

Kesän kolmessa aiemmassa Eliittikisassa hypännyt tamperelainen ei ole saanut kutsua Lapinlahdella lauantaina hypättävään sarjan päätöskilpailuun.

- Meillä on hyvä historia Lapinlahden kanssa vuosituhannen alusta asti. Nytkin on pistetty viestiä, katsotaan mitä tapahtuu, Evilä sanoo IS:lle.

Evilän tämän kauden paras tulos on 803, jonka hän hyppäsi Turussa kesäkuun lopussa. Aiemmissa Eliittikisoissa tulostahti on ollut tasaisen varmaa, Lapualla pieneen vastatuluueen 797, Lappeenrannassa 801 ja Joensuussa 800.

- Mielelläni hyppäisin Lapinlahdella. Siellä on hyvät suorituspaikat.

Neljän kilpailun sarjan aiempiin osiin mies on saanut kutsun, mutta nyt hän on joutunut itse ottamaan yhteyttä kisajärjestäjiin. Toistaiseksi ilman tulosta.

- Voihan se olla, että sinne on niin paljon tulijoita, että meikäläisen viesti on hukkunut. Mitään skismaa ei pitäisi olla.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?